Hyppy kolmosesta
Lasten kehitys pääsee aika usein yllättämään. Nytkin seurasin hämmentyneenä kun yhdeksänvuotias kiipesi uimahallissa kolmen metrin hyppylaudalle eikä vastoin odotuksia palannutkaan takaisin hetken harkinnan jälkeen vaan hyppäsi. En muista minkä ikäisenä itse uskalsin, mutta luultavasti vanhempana. En ollut yhtä rohkea tuon ikäisenä.
Muistan hyvin kuinka korkealta se näyttää kun katsoo uimahallissa alas siitä kolmesta metristä. Sotiihan se nyt vähän perusvaistoja vastaan hypätä korkealta aivan vapaaehtoisesti vaikka järjellä tietääkin, että vaaraa ei juuri ole.
Se lapsen ilo omasta rohkeudestaan on aina sykähdyttävää nähdä. Kyllähän minä tiesin, että poika selviää siitä, mutta ilme naamalla hypyn aikana kertoi, että hän ei ollut yhtä varma. Muistan itsekin nämä kokemukset ja tunteet ja hienoja ne ovat.
Tässä vaiheessa nämä jutut myös ovat vielä jollain tavalla tolkullisella tasolla. Kaikillahan omien rajojen etsiminen ei lopu ikinä, enkä ole ihan varma kuinka hyvin sydän ja hermot kestäisivät minkään duudsonin vanhemmuutta. Ei-niin-hurja kevytsekoilu riittää, kiitos. Tällaiseen uimahyppyyn vielä kannustaa lämpimän huolettomasti eikä kolmesta metristä alas tullessa käy pahasti vaikka asento olisi huono. Olen kokeillut.
Nämä tilanteethan saattavat olla hankaliakin. Kuinka paljon on kyse siitä, että hän tahtoi tehdä vaikutuksen minuun ja kuinka paljon siitä, että tahtoi tehdä vaikutuksen itseensä. Häntä pienemmätkin hyppivät siellä, joten saattaa olla, että se vaikutti asiaan. Ja tietenkin asiaan vaikutti jossain määrin se, että hypyllä voi päteä veljelle. Hypyn jälkeen kasvoilla kyllä loisti sellainen onnistumisen riemu, että ei siinä pelkästään muille jotain todisteltu.
Kaiken kaikkiaan tuntuu hyvältä tietää, että lapsi on oppinut taas vähän paremmin selviytymään myös vedessä. Sen verran vietämme aikaa vesien äärellä ja vesillä, että sillä on merkitystä. https://www.instagram.com/p/BINv4L2jGpI/?taken-by=paspah
Vanhempana tässä pääsee tietenkin taas kerran osaksi kaikkea sitä dramatiikkaa ja hurjia hetkiä, joita itsekin on lapsena kokenut. Tänä talvena aion viedä lapseni myös rinteeseen ja kieltämättä vähän toivon, että siitä tulee heille yhtä rakas harrastus kuin se aikoinaan minulle oli. Edessä ovat kaikki ne keskustelut siitä, että valitsevatko he oikein (sukset) vai väärin (lauta) vai vetäisevätkö homman suoraan hipsteritasolle (telemark). Nämä kaikki vaihtoehdot ovat minun puolestani erittäin ok, vaikka siitä laudasta saavat kyllä kuulla vinoilua jos siihen päätyvät.
Tuskin saisin itseäni yhtä usein uimaan puhumattakaan hyppytorniin kiipeämisestä ilman lapsia enkä tiedä saisinko itseäni todellakaan hilattua rinteeseen ilman heitä. Kaikki voittavat.
