Hyppää sisältöön

Hukatun nuoren hinta

Teini-ikäiseen vaikuttaminen ei tarvitse mitään poppaskonsteja, parhaimmillaan se voi olla yksi ainut kohtaaminen, jolloin kysyt "Mitä kuuluu?" tai "Aiotko olla vielä pitkään ulkona?", mutta yleensä se vaatii enemmän.
Julkaistu
Teksti Jarkko Sirainen ja Samu Heikinmatti
Kuvat Pixabay
Hukatun nuoren hinta

Teini-ikä ja sen tuomat haasteet eivät ole oman perheeni kohdalla ajankohtaisia vielä moneen vuoteen eivätkä ole meidän vanhempien kohdalla olleet ajankohtaisia pariin vuosikymmeneen. Välillä yhytän itseni kuitenkin ajattelemasta nuoria, syrjäytymistä ja eriarvoisuutta – kolmea sanaa, jotka valitettavan usein kulkevat käsikkäin nyky-Suomen mediassa. Ja silti aiheesta myös vaietaan liian usein. 

Nuorison parissa työskentelevä kaverini, Jarkko, kirjoitti Facebook-päivityksen, joka pysäytti. Se tarjosi näkökulman nuorten maailmasta. Aikuisen silmin, mutta myös nuorten perspektiivistä. Vaikka kirjoitus kertoo nykypäivän nuorista, tunnistan siinä kipupisteitä myös oman nuoruuteni maailmasta. Veikkaan, että oman lapseni varttuessa ainakin osa samoista asioista on edelleen ratkaisua vailla. Jarkon teksti kuvaa siis nykyisyyttä, mutta kantaaa myös kaikuja menneestä ja saattaa ennustaa tulevaa.

Kysyin, voisinko jakaa Lapsellisten miesten blogissa kirjoituksen, ja onneksi vastaus oli myöntävä. Liitän tähän tekstin lyhentämättä, sillä sen sanoma on merkittävä. Kiitos sinulle, Jarkko! Työsi on mittaamattoman arvokasta sekä se, että tuot oman näkökulmasi esiin. 

Jarkon teksti 

“Kasvatus-, ohjaus- ja sosiaalialojen työ jää ikävästi peittoon monella suunnalla. Tämä johtuu yleensä siitä, että työtä ei oikein pystytä mittaamaan samalla tavalla kuin perinteisten insinöörien tai duunariammattien hommia. Siinä missä putkimiehen työn sössiminen näkyy melko selvästi, nuokkua auki pitävän nuoriso-ohjaajan väsymys, epäpätevyys tai poissaolo näkyy välittömästi ehkä täginä ABC:n vessan seinällä tai rauhattomuutena jossain koulussa. Mutta mitä muuta me tehdään näitten Pirkko-Irmelien kanssa kuin huolehditaan ettei he myöhästy tunnin kotiintuloajasta?

Me tehdään yksilötyötä nuorten kanssa joilla on vaikeuksia koulussa, kotona, ihmissuhteissa, elämässä ylipäätään. He voivat oireilla monella tavalla, itsensä vahingoittamisella, masentumisella, ilkivallalla, päihteiden liikakäytöllä, väkivallalla… paletti on aika kattava. Yhdessä muiden toimijoiden, esim. sosiaalityön kanssa me pyritään pitämään näistä Pirkko-Irmeleistä huolta, että he pysyisivät jollain tasolla kiinni yhteiskunnassa ja päätyisivät veroja maksaviksi yhteiskunnan osiksi sen sijaan että päätyisivät rottaputkeen ja söisivät meidän yhteisestä kakusta. Vahvat tukipalvelut ovat monesti melko kuormittuneita, eikä esimerkiksi huostaanotto ole kaikkien kanssa järkevä tai perusteltu toimi. Siksi yksilötyötä tekeviä (nuoriso)ohjaajia käytetään tukemaan muiden palveluiden ohella.

Me tarjotaan turvallinen ja ilmainen vapaa-ajan viettomahdollisuus. Koska Pirkko-Irmelillä ei välttämättä ole samanlaista mahdollisuutta harrastaa kuin Joakim-Isabelilla, me pyritään mahdollistamaan kaikille kokemuksia yhteenkuuluvuudesta ja tarjotaan tilaisuuksia missä jokainen nuori voi ehkä löytää kipinän tehdä ehkä jotain muuta vapaa-ajallaan kuin kääntää ABC:ltä kaljaa, tägäillä kunnantalon seiniä tai kääntää jonkun random-tyypin lompakon puukonkärjellä uhaten. Teineillä on aivan valtavasti energiaa, ja tunnetusti toimettomat kädet ovat pirun työkalut.

Me tarjotaan oma tila. Murrosikäisellä on yleensä ainakin kaksi tuttua ympäristöä: koti ja koulu. Näissä molemmissa Pirkko-Irmeli joutuu monesti vetämään päälleen jonkinlaisen roolin, jotta selviää seuraavaan päivään. Yleensä koulussa se rooli on kuluttavampi ja rajoittavampi, ei toki kaikilla. Kasvatustieteiden ja peruspsykologian oppien mukaan murrosiässä alkaa halu löytää oma persoona ja oma porukka. Tämä voi löytyä esimerkiksi oman harrastusporukan kautta, mutta Pirkko-Irmelillä tai jollakulla hänen kaverillaan ei välttämättä ole tullut mahdollisuuksia päästä harrastamaan haluamaansa lajia. Ehkä vanhemmilla ei ole varaa lisensseihin ja varusteisiin, tai heillä ei ole mahdollisuutta järjestää kuljetusta sinne, tai pahimmassa tapauksessa hänen huoltajansa ei ole tarpeeksi luotettava mahdollistaakseen lapsensa turvallista arkea. Nuorisotilojen on tarkoitus olla ilmainen ja aikuisten valvoma tila, missä saa olla omiensa joukossa turvallisesti. Samalla läsnäolevat aikuiset voivat haastaa nuorten ehkä vinksahtaneita käsityksi elämästä ja moraalista, pohtia yhdessä elämän ongelmia ja etsiä ratkaisuja ongelmiin, joita nuori kokee omassa elämässään. Teinin mieli on jännä, sillä pahoinvointitilanteissa aina ensimmäiseksi ei tule käännyttyä äidin tai oman opettajan puoleen.

Me ollaan siellä missä nuoret on. Oli kyseessä sitten ostarin käytävä viikonloppuna, koulun päätösjuhla tai isommat nuorten suosimat festarit, me jalkaudutaan sinne kohtaamaan nuoria. Me ollaan siellä turvallisia kohtaamisia, jos nuori on hukannut omaisuutensa tai kaverinsa. Me juotetaan heille välivesiä, sillä kyllä se Pirkko-Irmeli on jostain saanut käsiinsä ainakin sen oluen, ehkä viinapullon tai elämänsä ensimmäisen jointin. Me soitellaan yhdessä kotiin kun ilta on mennyt liian pitkäksi, me ollaan hänen kanssaan vanhempia vastassa ja lohdutellaan nuorta, ettei tämä ole maailmanloppu ja kerrotaan huoltajalle, että ilta meni ehkä vähän vauhdikkaasti ja huomenna voi koskea vähän päähän. Monella vanhemmalla yleensä on tässä tilanteessa ilme sulanut ja huojennus näkyy naamalla, kun parintuhannen alaikäisen mukana kulkee vajaa sata aikuista, joilla on kaikilla sama logollinen (huomio)liivi yllään. Jos tarvetta on, soitetaan 112 koska voi olla että Pirkko-Irmeli ei itse sitä uskalla tehdä. Samaten me voidaan ihan viikonloppuisin ja arki-iltaisin sattua nuorten suosimiin paikkoihin ihan vaan juttelemaan elämästä ja päästään taas ehkä vähän kasvattamaan nuoren minäkuvaa, moraalia tai muuten auttamaan, jos tilanteet ovat mitä ovat.

Tätä listaa voisi jatkaa, mutta jätän sen tähän.

Syrjäytynyt nuori maksaa Suomen valtiolle arviolta 1,2 miljoonaa euroa. Jos syrjäytymiskierre saadaan päätökseen esimerkiksi peruskoulun aikana, ollaan aika hyvillä vesillä. Teini-ikäiseen vaikuttaminen ei tarvitse mitään poppaskonsteja, parhaimmillaan se voi olla yksi ainut kohtaaminen jolloin kysyt ”Mitä kuuluu?” tai ”Aiotko olla vielä pitkään ulkona?”, mutta yleensä se vaatii enemmän. Mitä pidemmälle tämä interventio venyy, sitä haastavampi tilanne yleensä on. Tällöin taustalla alkaa olla jo vähän kaikenlaista, ja nuoren mukanaan tuoma kuorma on valtava. Parhaimmillaan tämän pysähtyy teininä koulussa, mutta eihän niitä itsemurhia tehdä huvikseen eikä kukaan varmaan haaveile lapsena ryhtyvänsä pirinistiksi tai kouluampujaksi.

Ja kyllähän tätä pystyy hei tekemään kuka tahansa! Eihän tässä mene kuin ilta- ja viikonloppuvapaat yleensä. Monesti ollaan duunissa kun Pirkko-Irmeli, Joakim-Isabel ja hänen vanhempansa ovat vapaalla, niin kuin talvi-, syys-, joulu- ja kesälomilla. Töitä ois enempi kuin ehtisi tehdä, koska kouluja on nyt uudistettu ties kuinka kauan, sosiaali- ja terveyspalveluissa on menossa oma uudistuksensa, kun ne toimivat ennenkin niin hyvin, ihmiset ja perheet voivat yleisesti niin kovin huonosti, eikä ketään oikein kiinnosta mitä naapurin Pirkko-Irmeli tekee, vaikka sen perhe huutaisi seinän takana kurkku suorana.

Ammatinvalintakysymys. Palkaksi allekirjoittanut nostaa sen vähän vajaa 2400e/kk+lisät. Kävin kääntämässä itselleni maisterin paperit yliopistosta, väärältä alalta tosin. Työkaverit ovat sosionomeja ja yhtisöpedagogeja, hekin vääntävät samanlaista hillotoppaa, mitä itse. Perjantaisin hitusen sylettää pistää toimiston ovi kiinni klo 22–23 välillä, kun suurin osa omista kavereista on jo ottanut etkot alleen. Väsymys on tosin siinä kohti sen verran suurta, etteivät baarit tai terdet hotsita, varsinkin kun tietää että huomenna lauantaina pitäisi olla taas kentällä klo 14–23. Sosiaalinen mittari on aika tyhjä, koska tätä työtä tehdään omalla persoonalla. Kuitenkin sydäntä lämmittää ajatus, että ehkä se tämänpäiväinen jutteluhetki ja ammatinvalintaoppaiden selailu ja googlailu ovat estäneet tämän syrjäytymiskierteen tapahtumasta, koska kotona ei kuulemma saa apua näihin hommiin. Ehkä se valtio säästää tässäkin välissä 1,2 miljoonaa, tai edes 900 000€.

Parastahan tässä työssä on myös, kun saa kuulla tätä alaa tuntemattomien arvostuksen omaa työtä kohtaan! Kiitos teille! Kiitos sinulle joka jaksoit lukea sen loppuun.”

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *