Hoitovapaa päättyy, tuleva arkirumba ahdistaa
Hoitovapaani yksinäinen osuus päättyy muutaman päivän kuluttua, kun vaimoni aloittaa kesäloman. Takana on pitkä ja vaiherikas vuosi, johon on mahtunut monta ikimuistoista ja riemukasta tapahtumaa mutta myös paljon hermojen menetystä ja monta raivokohtausta, väsymystä ja uupumista. En silti kadu vähääkään, että jäin hoitovapaalle. Suhde lapsiin on väistämättä syventynyt. Tuleva iso muutos saa mietteliääksi. On yleistä, että vanhemmista se, joka on hoitanut lapsia pitkään kotona, kaipaa töihin. Niin teen minäkin. Kuitenkin tuleva työ-, päiväkoti- ja harrastushärdelli hirvittää: miten kestää pää?
 |
|
Toimittaja Sanna Sarenius kävi tekemässä blogista, minusta,
Antista ja lapsista jutun 9. kesäkuuta ilmestyvään
Keski-Uusimaa-lehteen. (Kuva: Sanna Sarenius/ lehtijuttu.fi)
|
Lapsiperheen arjessa on monenlaisia vaatimuksia ja paineita. Pitää laittaa ruokaa, käydä kaupassa, siivota, pestä pyykkiä, touhuta lasten kanssa, lukea heille, ulkoilla, kannustaa, ohjata, auttaa läksyissä, pestä, piiskata ja laittaa nukkumaan. Kynsien leikkaamista ja punkkitarkastuksia ei saa unohtaa, ei myöskään koulun Wilma-viestien lukemista. Pitää muistaa syödä terveellisesti ja monipuolisesti lihaa välttäen. Lasten harrastuksissa tulee olla aktiivinen – lapselle on tärkeää, että harjoituksia on isä tai äiti katsomassa, sanoo seurapomo. Olisi hyvä osallistua joukkueen toimintaan muutenkin, apuvalmentajana tai taloudenhoitajana. Jonkun sinne buffettiinkin on leivottava.
Jokaisen on kannettava vastuuta elinympäristönsä asioista. Jonkun on oltava taloyhtiön hallituksessa ja vanhempainyhdistyksessä. Lapset eivät saa roikkua liikaa koneella tai telkkarin ääressä. Harjoituksiin on syytä mennä ajoissa, jos ylipäätään haluaa harrastaa. Lyhyitä matkoja ei missään nimessä ole suotavaa mennä autolla.
Pienten lasten vanhempien kannattaa todellakin pitää kunnostaan huolta ja nukkua tarpeeksi! Hyvä tapa pitää itsestään huolta on lenkkeily vaihtelevalla sykkeellä: välillä nopeaa lyhyttä lenkkiä, välillä pitkää matkaa matalalla sykkeellä. Kerran viikossa intervallitreeni, joka kesäisin hoituu jalkapallon avulla. Vain hölmö laiminlyö kuntosaliharjoittelun, koska lihakset tunnetusti kutistuvat vanhetessa.
Ystävien tapaaminen on antoisaa ja tärkeää, koska se tuulettaa mukavasti pääkoppaa. Liikaa kavereiden kanssa ei kuitenkaan parane viihtyä, sillä perhe on tärkein. Perheen kanssa yhdessä tekeminen on mukavinta. Puutarhassa ahkeroiminen tekee hyvää psyykelle – kasvun ihmettä on niin lumoavaa seurata! Jos pensaita ja puita ei leikkaa kyllin usein, muuttuu piha epäsiistiksi viidakoksi. Toisaalta piha ei saa olla liian huoliteltukaan. Laho aita pitää vaihtaa ja autotalli pestä homepesulla, muuten ulkovuorilaudat pitää ennen pitkää vaihtaa. Se on tuhansien eurojen remontti.
Kaiken muun lisäksi myös työ on hoidettava kunnolla. On oltava ahkera, luova, tehokas ja sovinnollinen. Olen opettaja, ja opettajathan ovat tunnetusti kuin jakoavaimia: sopivat joka paikkaan mutta eivät ole hyviä mihinkään. He ovat tasapuolisia, leppoisia, huumorintajuisia, joustavia, oikeudenmukaisia, tiukkoja mutta rentoja, tarkkoja, jämeriä ja ehdottoman johdonmukaisia. Työntekoa ei kannata asettaa perheen edelle, mutta työhön käytetty aika on käytettävä hyvin – muuten tulee sanomista.
Sisäisten ja ulkoisten paineiden täyttämä arkirumba on tuntunut nytkin välillä raskaalta, vaikka olen ollut koti-isä koko vuoden. Vaimoni on saanut käydä rauhassa töissä. Ajatus tulevasta syksystä ja töiden alkamisesta ahdistaa – ei töiden, vaan arjen raskauden takia. Kai tulevasta ja tulevista vuosista selvitään, kun on aiemminkin selvitty.
Psykologit neuvovat lauantailiitteissä perheitä luopumaan vaatimuksistaan, jottei arki kävisi liian rasittavaksi. Olen yrittänyt ja yritän tulevaisuudessakin ottaa heidän neuvoistaan opiksi. Ongelmana on vain se, etten tiedä, mistä kannattaisi luopua. Luovunko ystävistäni vai harrastuksistani, jotta jäisi enemmän aikaa perheelle? Vai kannattaisiko mieluummin lopettaa lasten harrastukset, jotka kuskaamisillaan, maksuillaan, vastuillaan ja aikataulusäädöillään uuvuttavat perheen aikuisia?
Downshiftaajat ja muut elämäntapavelttoilijat toistelevat usein, että ajan kotona ei tarvitse olla ohjelmoitua ja että joskus on hyvä vain olla. Varmasti tarkoittavat hyvää, mutta meillä tunninkin toimettomuus tarkoittaa täydellistä turhautumista, joka johtaa hirvittävään nahisteluun. Toisaalta urheiluseurat kannustavat harrastuksiin, joissa lapsi oppii kehonhallintaa ja sosiaalisia taitoja. Pitkäaikainen harrastus ehkäisee myös syrjäytymistä, pitää pois kadulta, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Ohjeita sinkoilee sieltä ja täältä: joka asiaan löytyy monen eri koulukunnan asiantuntijaa, jotka neuvovat, miten kannattaa elää.
Loppujen lopuksi kaikki haasteet ovat päänsisäisiä. Lapset kasvavat ja varmasti aikanaan lähtevät kotoa, vaikka nyt sanovatkin haluavansa asua isin ja äidin luona vielä nelikymppisinäkin. Minä yritän nähdä aina valoa elämässä, joka joskus saattaa tuntua tunnelilta. Sitä paitsi tunneleiden aika ei ole vielä, sillä nyt on kesä! Eikä tämä elämä niin vakavaa ole.
Eihän?!
Otto Kallioranta
