Erotapauksissa voisi luottaa vanhempiin ja silti kysyä onko kaikki hyvin
Isä on usein se, joka saa erotilanteessa tyhjän arvan käteen.
Itse erosin kaikki huomioiden häkellyttävän onnistuneesti, mutta tiedostan hyvin, että eroaminen voi olla äärimmäisen kipeä ja vaikea prosessi. On myös hyvin tiedossa, että silloin kun huoltajuusasioista kiistellään, niin isä on se, jonka käteen tyhjä arpa useammin jää. Siinä ei ole kyse feministien salaliitosta miehen pään menoksi vaan taustalla ovat samat alistavat ja sortavat patriarkaaliset rakenteet ja kulttuuriset käytännöt, jotka tasa-arvoasioiden edistämistä muutenkin jarruttavat.
Oma eroni on ainakin tähän asti sujunut hyvin sen takia, että olemme pystyneet sopimaan asioista keskenämme ilman viranomaista välissä. Huoltajuudet, ositukset, mitä kissoille tapahtuu, kuka tekee minkäkin hankinnan lapsille, missä lapset ovat lomien aikaan. Tämä kaikki on järjestynyt keskustelemalla. Jos tilanne olisi toinen, en ole aivan varma, luottaisinko täysillä siihen välissä sovittelevaan viranomaistahoon.
Kontrolli puuttuu
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toteaa, että esimerkiksi tapaamissopimusten toteutumista ei valvota riittävästi ja lähivanhempi, joka syistä johtuen usein on äiti, voi aika helposti toimia miten tahtoo sopimuksesta välittämättä.
– Kunnissa alistutaan tilanteisiin. Saamieni yhteydenottojen mukaan kuluu usein pitkiäkin aikoja niin, etteivät tapaamiset onnistu. Puhutaan kuukausista ja vuosista, Kurttila sanoo Karjalaisessa 19. lokakuuta ja jatkaa:
– Nyt isien kokemus on se, ettei kukaan tunnu tekevän asialle mitään.
Tyhjän arvan saavan vanhemman lisäksi kärsijöinä ovat tietenkin lapset, mutta myös esimerkiksi isovanhemmat.
Keskustelua Karjalaisen sivuilla jatkoi 20. lokakuuta Ensi- ja turvakotien liiton asiantuntija Päivi Hietanen, joka muistutti kirjoituksessaan, että uudistuva lapsenhuoltolaki velvoittaa entistä selkeämmin vanhempia huolehtimaan siitä, etteivät aiheuta haittaa lapsen ja toisen vanhemman suhteelle.
– Avun tarjoamisen ja vastaanottamisen tulee olla normaali käytäntö jokaisessa erossa, hän toteaa.
Nythän se on poikkeus. Ei meille apuaan tarjonneet muut kuin ystävät ja perheet. Kiitoksia heille kaikille, jotka ovat tietoisesti tai ehkä tiedostamattaankin olleet valtava apu. Hyvin toki pärjäsimme, mutta näyttää siltä, että se on ristiriidassa uudistuvan lainsäädännön hengen kanssa.
Avun tarjoaminen ei olisi viranomaiselta kohtuutonta puuttumista, mutta suhtaudun varauksella siihen, tarvitseeko avun vastaanottamisen olla normi, jos sillä tarkoitetaan kolmatta osapuolta siihen väliin sopimaan asioista. Olennaista on se, että ne, jotka eniten apua tarvitsevat, eivät ehkä ole ensimmäisinä jonossa sitä hakemassa.
Ydinperheellistetyt isät
Palaan aiemmin hatusta heittämääni ydinperheellistämisen käsitteeseen. Ydinperheellistämisessä yhteiskunta pakottaa ihmiset muottiin, jossa on isä ja äiti sukupuolikoodattuine työnjakoineen. Erotilanteessa voi
sen vuoksi etenkin isällä nousta seinä vastaan elämänhallinnan suhteen. Niitä naistapaisia kodinhoidon, kokkaamisen ja kodin järjestyksen ylläpitämisen taitoja ei välttämättä ole autotallissa puuhatessa ja nurmikkoa leikatessa karttunut.
Olisihan se varmasti tunkeilevalta tuntunut, mutta kyllä minä silti olisin kestänyt sen, jos joku viranomainen olisi hienotunteisesti ja asiallisen keskustelevassa hengessä ottanut yhteyttä ja halunnut kartoittaa tilanteen eron jälkeen. Taannoisen työttömyysjaksoni aikana sain paljon tyhjänpäiväisempiä puheluita työkkäristä. Monille eroperheen tilanteen kartoittava puhelu voisi olla arvokas, jopa henkiä pelastava asia.
Pasi Huttunen
@paspah
