Eräs Veikko, ja hänen kriisinsä

Vakituisessa työsuhteessa eräässä arvostetussa kulttuurisessa instituutiossa työskentelevä, noin 35-vuotias kolmen lapsen isä Veikko (nimi muutettu), on kriisissä. Tilanne ei ole hänelle mitenkään uusi ja tuntematon, sillä hänellä on tapana ajautua eriasteisiin ajatusten umpikujiin elämässään melko säännöllisesti. Tämänkertaisessa tapauksessa tuntuisi kuitenkin olevan erilainen sävy verrattuna aiempiin. Se on jollain tavoin sitkeämpi. Taukoamaton ja jyskyttävä. Toisinaan, yrittäessään kuvailla sen sisältöä ääneen, Veikko sotkeutuu ajatuksissaan ja valitsee hiljaisuuden, kuten saunassa viime lauantaina. 

Kyse ei olekaan mistään sellaisesta, josta saisi helposti otteen. Eiväthän nämä tunteet koskaan ole sellaisia. Jotain on kuitenkin selvinnyt. Veikon tapauksessa kyseessä on kalvava tunne siitä, että aika ei tule riittämään. Hän ei ehdi löytää sitä, mitä on etsimässä.

Tietyssä vaiheessa elämäänsä ihminen kiinnostuu maisemakuvauksesta. Kuva: Veikon kotialbumi

Veikko muistelee usein entistä psykologian opettajaansa, jonka ajatuksia hän opiskelijana arvosti. Opettaja kertoi tuolloin, että on kaksi kysymystä, jotka me tulemme elämämme viimeisellä hetkellä esittämään. Ne ovat seuraavat: a) olenko minä riittänyt toiselle ja b) olenko minä riittänyt itselleni? Näistä tämä jälkimmäinen on kuulemma se tärkeämpi. Siinäpä vasta kysymykset, Veikko miettii. Se, joka voi vastata noihin myöntävästi, saa varmasti lähteä täältä onnellisena, täyttyneenä.

Siitä on jo lähes kaksikymmentä vuotta, kun opettaja psykologian tunnilla Tampereella Pyynikintorin kupeessa esitti nämä kysymykset, mutta Veikko muistaa tuon hetken kuin eilisen. Kak-si-kym-men-tä vuot-ta, se on niin pitkä aika, että hänen täytyy käydä sanat läpi huolella.

Veikko on herännyt huomaamaan, kuinka lähellä hän on sellaista ihmistyyppiä, jota hän nuorempana kammosi. Tämä on epäilemättä yksi käsillä olevan kriisin alkulähteistä. Kenties tämä ihmistyyppi on teille tuttu. Se on sellainen, joka tekee lapset, käy töissä ja katsoo HBO Nordicia. Se ajattelee usein, että pitäisi käydä lenkillä, niin keski-ikäistä mutta samalla välttämätöntä kuin se onkin, mutta ei se silti käy. Se tietää lähes varmasti, että tulee vielä saavuttamaan jotain suurta, kunhan lapset vain antaisivat hieman enemmän tilaa tämän jonkin toteuttamiseen.   

Sitten kun ne antavat tilaa, niin se huomaa ajattelevansa, että aika ei tule kuitenkaan riittämään mihinkään sen suurempaan. Eikä hän oikeastaan edes tiedä, mitä on etsimässä tai minkä vuoksi. Niinpä sillä vähäisellä vapaa-ajalla, joka hänellä on käytössään, täytyy keskittyä vain niihin asioihin, jotka antavat välitöntä ja helppoa mielihyvää, kuten HBO Nordiciin. Veikko yrittää analysoida, onko sillä lopulta väliä, onko hän lukenut esimerkiksi kaikki kirjallisuuden klassikot tai vaihtoehtoisesti katsonut monia omasta mielestään hyvinkin laadukkaita tv-sarjoja? Ja sitten, kesken helppoon viihteeseen pakenemisen puolustusta se ajatus yleensä iskee: jos elämäni jatkuu tällaisena, tiedän varmuudella, minkä vastauksen tulen saamaan kysymykseen b, Veikko huokaa. 

Kylpyläloma Vantaalla, näkymä hotellihuoneen ikkunasta. Kuva: Veikon kotialbumi

Hänen puolisollaan on tapana sanoa, että silloin kun mukavuudenhalu voittaa uteliaisuuden, ollaan yleensä pulassa. Tästä näkökulmasta katsoen Veikko on pulassa. Hänen elämänsä on ilman muuta aivan liian turvallisuushakuista ja yllätyksetöntä. Hän tarvitsisi spontaania ulottuvuutta: lähtemisiä, hätkähdyksiä, hallinnan menettämistä. Vaikka arvostetussa kulttuurisessa instituutiossa työskentely sisältää juuri niitä asioita, joita Veikko työelämältä haluaa, hän toisinaan miettii, jättäisikö kaiken ja seilaisi vaikka merille. Tai siis ei ihan kaikkea, lapset ja puoliso täytyisi ottaa mukaan, hallinta on menetettävä hallitusti ja lapsiystävällisesti, hän ajattelee, sillä aivan liian monen ihmisen elämä riippuu hänen valinnoistaan.

Uteliaisuus on varmasti avainsana tässä kaikessa, Veikko pohtii, samalla kun maaliskuu tekee työtään ulkona. Uteliaisuus ja valmius muutoksiin. Jotain konkreettista tässä kyllä myös vaaditaan, hän jää vielä miettimään. Jossain vaiheessa elämäänsä, eikä tämä aika välttämättä ole niin kaukana, Veikko tulee todennäköisesti menettämään hieman hallinnan.

Vesa Liminka