En halua Soldiers of Odinilta suojelua

”Isänmaalliset” katupartiot eivät tee kaupungista turvallisempaa lapsilleni. Enemmänkin päinvastoin. (kuva: 500px.com/paspah)

On sielun jäätävä tunne kun ilosta kiljuva lapsi tosiaan hyppää sieltä kiipeilytelineestä viattoman varmana siitä, että joku ottaa kiinni. Olen liian kaukana ja lapsella on maahan liian pitkä matka. Syöksyn ja yllätän itsenikin kun saan lapsen kiinni, mutta samalla isken olkapääni tankoon ja tunnen välittömästi, että jotain vähän hajosi. Nuoremmalla pojallani itsesuojeluvaisto kehittyi myöhään. Isoveljensä olen kerran kalastanut hyytävän kylmästä suolammikosta hukkumasta ja kantanut kiireesti kotiin lämpimään, mutta vain sen kerran. Tällä nuoremmalla tilanteita on ollut enemmän. Yhdestä episodista olen kertonut täällä aiemminkin.

Vanhemman tehtävä on suojella lastaan kaikin tavoin ja nämä kertomani tilanteet ovat yksiselitteisia ja ilmeisiä. Aina tilanne ei ole mitenkään selkeä. Isälle on perinteisesti asetettu kovempi velvollisuus juuri tähän suojeluun ja siihen on sekoittunut etenkin Suomessa myös vaatimus sotilaallisesta maanpuolustuksesta. Tai puolisotilaallisesta.

Joensuussakin toimintansa aloittanut Soldiers of Odinin alahaara on joko jo vedonnut tai tulee varmasti vetoamaan etenkin naisten ja lasten suojelemiseen ja perustelee katupartioitaan sillä. Isyys on yksi niistä tekijöistä, jotka tekevät tunnetta suojelemisen tarpeesta sakeammaksi. Esimerkiksi tästä näkökulmasta toimintaa voi siis ymmärtää, vaikka sitä ei toki tarvitse hyväksyä. Minusta vaikuttaa selvältä, että tuollaiset kaupungilla liikkuvat katupartiot heikentävät yleistä turvallisuutta ja lisäävät konfliktien todennäköisyyttä. Minulla on tunne, että tuollainen ei kuulu minun kaupunkiini, jossa jo 90-luvulla hoidettiin yksi skiniongelma lopulta tehokkaasti. Toivottavasti kansalaisyhteiskunnasta löytyy voimaa sanoa myös nyt, että kiitos vain Soldiers of Odin Joensuu, mutta emme tarvitse, emmekä halua teitä.

Minä nimittäin haluan suojella lapsiani sellaiselta yhteiskunnalta, jota Soldiers of Odinin kaltaiset -ryhmät tuottavat. Samalla mietin niitä tuntemiani ulkomaalaistaustaisia vanhempia, jotka varmasti sydän kylmänä seuraavat tätä kehitystä ja pelkäävät lastensa puolesta. Kadulla on partio, joka haluaa sulkea heidät pois. Suomeen tulevia pakolaisia en ole saanut syytä pelätä.

Tästä nuoremmasta lapsestani vielä sen verran, että hän on kaikeksi onneksi kehittänyt itselleen itsesuojeluvaiston. Olkapääni parani muutamassa viikossa, mutta tietynlaisen viattomuuden lapsi on säilyttänyt. Hänen tapansa katsoa maailmaa on edelleen kadehdittava. Siellä on etupäässä kaikkea kiinnostavaa, lupaavaa ja jännittävää.

Oli aika vauva- ja taaperovaiheiden välimaastossa, jolloin saattoi kaupan kassalla tulla vaivaannuttava hetki, kun mustaihoinen näytti lapsen mielestä pelottavalta. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, miksi hän parahti itkuun. Se pelko ei perustunut mihinkään rationaaliseen tai edes tunnepohjaiseen ennakkotietoon. Se perustui siihen, että se mustaihoinen oli erivärinen. Poikani oppi tästä pelosta pois jo taaperovaiheessa.

Tuolta voi käydä allekirjoittamassa aiheeseen liittyvän adressin: Joensuu vapaaksi pelosta

Pasi Huttunen