Ei oikeastaan muita ongelmia yksinolon lisäksi

Ihmemies Intiasta

Itä-Suomen yliopiston professori Seppo Knuuttila kertoi osana yleisöluentoaan seuraavan anekdootin: vierailulle saapui kollega Intiasta, aika oli Juhannuksen tienoo. Kesken Joensuun ja sen torin esittelyn esitti vieras kysymyksen siitä, missä ovat kaikki ihmiset. No, menneet tietysti mökeilleen. Ai, miksi? No, suomalaiset tykkäävät juhlia ja rentoutua siten, että hakeutuvat keskelle luontoa erilleen muista. Outoa, Intiassa ihmiset rentoutuvat ollessaan muiden seurassa.

Filosofian populaareja ajatuskokeita on skenaario, jossa henkilö seisoo junaradalla vaihteen vieressä samalla kun irtipäässyt veturi puksuttaa kohti. Se uhkaa ajaa yli kolmen rataan sidotun ihmisen yli. Jos ajatuskokeen subjekti (eli juuri sinä) päättää kääntää vivusta, veturi ohjautuu sivuraiteelle, jossa raiteisiin sidottu on ainoastaan yksi potentiaalinen uhri. Utilitaristisesti vivusta tulisi tietysti kääntää: yhden henki vastaan kolme. Mutta vivusta vetäminen vaatii päätöstä. Sivustaseuraajasta tulee siinä tapauksessa päätöksentekijä, tappaja. Kääntäisitkö sinä vivusta?

Toinen professori, Seppo hänkin, tosin Sajama sukunimeltään kutsui tällaista ajatuskokeilua Aku Ankka -filosofiaksi. Siinä eristetään ja karikatyrisoidaan todellisuus niin yksinkertaisimmilleen, että suuri monimutkainen ongelmakokonaisuus saadaan muutettua luonnontieteille mieluisiin matemaattisesti ratkaistaviin muotoihin.

Oikeat kysymykset

Kaunokirjallisuuden tarkempaan analyysiin tarvitaan oikeastaan vain kaksi kysymystä: kun on sanottu jotain, mitä on sanottu aiemmin, ja mitä tulee sanoa seuraavaksi. Jos alussa oli suo, kuokka – ja Jussi, niin lienee lukijalle selvää (aiemmin sanottua), että kuokka kuuluu Jussille, ja (mitä seuraavaksi) Jussi meinaa suolle jotain kuokalla tehdä. Veturiajatuskokeesta täytyy kysyä sitä, miten ajatuskokeen Minä on radan varteen päätynyt. Jätetään se miten nuo muut ovat tulleet kiskoihin kahlituksi, kenties sellaista tapahtuu jossain harva se päivä. Tai kenties kyseessä on vertauskuva jollekin muulle.

Olen viime aikoina tukeutunut toisten apuun. Olen tarvinnut taloudellista tukea kun Kansaneläkelaitos kiukkuilee eivätkä palkkiot tipu tilille ajallaan. Olen tarvinnut henkistä tukea viemärien ja vesijohtojen mennessä paukkupakkasilla tukkoon. On töistä sopimista, aikatauluja, vertaistukea, ja kriittistä palautetta hengentuotteista. Olen huomannut kaikkien ongelmien käytännössä ratkenneen sillä, että ne olen pystynyt jakamaan. Ongelma on ollut ensi sijassa eristätyminen, jättäytyminen erilleen, hankalan tilanteen sulkeminen oman pään sisään.

Yksinolo tekee ihmisestä ajatusleikin ratavartijan, tai suomalaisen kesäyössä. Hän ajattelee edessään leviävän arkisen raskaan taivalluksen mustavalkoisena ongelmien kenttänä; jos vain jostain kymppi pari ruokaan tai miksei lottovoitto. Jos vain keksin itse ratkaisun tähän tai tuohon, niin kaikki on sitten hyvin. Hänen on vaikea käsittää, että varsinainen ongelma on joutumisessa kanssavaeltajista erilleen. Joukossa tyhmyys saattaa tiivistyä mutta katoavatpahan samalla huolet; minulla ei ole ongelmia jos ongelmat ovat meidän.

On kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi. Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä, ja sanois; yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.” – Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä?

Humanististen tieteiden harrastajat ovat sylkykupilla ratsastajia, jotka huutelevat pimeyteen juuri tällaisia latteuksia. Olkaa keskenänne! Näinhän on toisaalta ollut aina – humanismin ytimessä on onneksi tietoisuus historiasta.

Kasvatus on humanistisista harrasteista kansantaloudellisesti hyödyllisintä. Se, mitä seuraaville sukupolville koetamme eteenpäin välittää on asioiden näkeminen osana suurempaa kokonaisuutta. Jalkapallokentällä ei tänään onnistanut maalinteossa mutta miten hienoa on kuulua joukkueeseen, osallistua peliin, olla osana harrastetoimintaa. Vanhempien näkeminen noloina perustunee siihen, ettemme osaa ottaa asioita mustavalkoisen joko-tai-tosina. Joku muistikuva kantautuu mieleen siitä ensimmäistä teinisuhteen erosta. Onhan tuo nyt hauska huudella, miten hienoa olla sellaistakin kokemusta rikkaampi.