Avoin kirje äidille
Rakas äiti. Tiesitkö, että maistoin ensimmäistä kertaa hampurilaista ATK-kerhon retkellä Oulun Carrolsissa? Olin tuolloin kymmenvuotias, eikä me oltu ikinä käyty ravintolassa. Katsoin edessäni höyryävää majoneesimölliä kuin vanhus uutta rollaattoria. Meillä oli kotona aina potut. Jos makaronia keitettiin, siihen kylkeen kuorittiin ainakin isälle potut.
Ravintolaruokaahan ei ostettu edes helteisten kesien uuvuttavilla automatkoilla. Isä kaarsi kaksivärisen Sanin Esson pihaan ja sinä aloit ronkkia kylmälaukusta rasioita ja nyyttejä. Lohileipiä, keitettyjä munia ja maitopulloja. Omien eväiden syönti oli tietenkin kielletty. Voipapereiden rapistelu ja ahnas mässytys herättivät huomiota. Kaikki tuijottivat ja voi että minua hävetti!
Olimme liian mölyävä, liian erikoinen ja liian maalainen perhe. Meillä oli liian pieni auto, keräsimme liikaa marjoja ja teimme liikaa polttopuita. Kylvimme liikaa porkkanoita, olimme aina myöhässä ja saunoimme liikaa. Meillä oli lampaita, kaneja ja poni.
Porkkanaa kylvämässä
Mutta sinä et herroja kumarrellut, olit itsepintaisesti oma itsesi, oikeudentuntoinen piiloanarkisti. Kaupan onnittelukortteja meille ei ostettu, koska arvostit itse tehtyä. Iltaisin oli mukava antaa unen hiipiä pienen pojan pollaan, kun istuit huoneen keskellä jakkaralla ja kerroit iltasatuja. Nekin sinä keksit itse.
Muistan kuinka hurahdit elävään ravintoon, söit hapankaalta, joit perunavettä ja kasvatit ituja. Ilmoitit mitään kysymättä meidät esittämään pakinoita 4H -kerhon joulujuhlissa ja pakotit minut laulamaan sukulaiset väsyksiin kissanristiäisissä.
Häpesin lapsena aika lailla kaikkea, mitä perheemme edusti. Silloin päätin, että toimin toisin. Ostan kortit, porkkanat ja polttopuut. Syömme ravintoloissa, olemme ajoissa ja nautimme autoreissuilla isojen ketjujen seisovista herkuista. Päätin, että näytän aikuisena kaupunkilaiselta.
Äitikulta. Päätökseni ei ole pitänyt. Huomaan toimivani oppiesi mukaan. Imin arvosi ja tapasi. Kylvän porkkanat, marjastan ja saunon ahnaasti. Nyt on minun vuoroni jatkaa lapsuudenkotini perintöä ja keitän sen kunniaksi potut. On muiden vuoro hävetä. Kiitos äiti! Hyvää äitienpäivää!
– Antti –
Antti Kanto
