Läheisenpäivä tulee, oletko valmis?
Antti: Olen muistellut usein hoitovapaa-aikaa. Muistatko, Otto, kuinka tuolloin kokoonnuimme vuoron perään toistemme koteihin. Pataruoka lähiluomutilan juureksista porisi matalalla lämmöllä uunissa, jälkiruokaprylee hyytyi jääkaapissa ja lapset ratkoivat älypelejä yhdessä oivaltaen. Kynttilöissä liekit lepattivat. Meillä parrakkailla koti-isillä oli aikaa viipyillä olevaisen äärellä. Taidettiin juurikin näihin aikoihin, edesmenneen isänpäivän nurkilla, fantasioida hersyvästi unelmien isänpäivästä. Se oli hauskaa! Muistatko?
Otto: Antti-rakas, muistan yhteistä hoitovapaavuottamme lämmöllä. Teimme yhdessä lasten kanssa retkiä, kävimme jopa risteilyllä Tukholmassa ja kylpyläreissulla Tallinnassa. Totta kai mieleeni jäi elävästi myös täydellisen läheisenpäivän – vanhalta nimeltään isänpäivän, toden totta – hekumointi. Kohtahan ensimmäinen läheisenpäivä muuten on! Miten aiotte sitä viettää? Itse olen virittäytynyt läheisenpäivään kuuntelemalla äänikirjana Miika Nousiaisen romaania Juurihoitoa. Teoksessa Pekka-niminen mies etsii kauan sitten elämästään kadonnutta isäänsä ja löytää matkalla liudan kotikarkurin siittämiä sisarpuolia. Varsinainen paska isä siis! Ei ihme, että isänpäivä päätettiin lopettaa.
Antti: Tuttu tarina minullekin. Kävimme vaimon kanssa katsomassa Juurihoidon Kansallisteatterissa. Mitä muuten siittämiseen tulee, se vasta on tosimiesten hommaa. Mutta että jätti holtittomasti vailla vastuuntuntoa kersoja sinne tänne ympäri maakuntia! Melkoinen ori. Miten aiomme viettää läheisenpäivää? Hyvä kysymys, Otto. Toivottavasti tällä kertaa päivä sujuu eri merkeissä kuin vuosi sitten. Olenko kertonut?
Otto: Et ole kertonut. Minä luulen, että vietämme läheisenpäivää perinteisin menoin, jos päivän menoja nyt perinteisiksi voi sanoa. Tämähän on ensimmäinen läheisenpäivä. Se hyvä puoli tässä on, että ei kenenkään ei tarvitse erikseen muistaa ketään. Ei tarvitse kusihädässä maata sitä kahta tuntia valveilla sängyssä, kuunnella itkua, lasten tappelua ja palohälyttimen huutoa alakerrasta. Eikä haistella uuniin palanutta isänpäiväkakkua. Nyt voimne suunitella päivän yhdessä. Mutta mitä aioitkaan kertoa viimevuotisesta isänpäivästä? Mitä silloin tapahtui? Menikö jokin pieleen?
Antti: Kaikki lähti jo huonosti nukutusta yöstä. Vanhempi lapsistani oksensi carbonarat sänkyyn. Tunti meni patjaa pestessä ja toinen tunti pekoninpalasia hiuksista suihkuttaessa. Juuri kun olin saanut unenpäästä kiinni, tuli toisella lapsella kuset sänkyyn. Aamuvarhaisella heräsin metalliseen pääkipuun. Ohimoilla jyskäsi viiltävästi kipeä komppi sydämmenlyöntien tahtiin. Kahvinkeittimen kannu halkesi lavuaarin reunaan, ja nyrjäytin nivelsiteet astuessani Ryhmä Hausta tutun pehmon päälle. Kaaduin siinä rytäkässä ja törmäsin kevyeen väliseinään, joka kaatui koko pituudeltaan. Vaimo heräsi kiukkuisena. Ei auttanut muutako vetää naulaliivit päälle. Siinä se päivä menikin ylitasoitushommissa. Nilkka oli illalla kuin jumppapallo ja sininen kuin Välimeri. En saanut yhtään lahjaa enkä syönyt murentakaan päivän aikana. Kukaan ei muistanut, että on isänpäivä. Tarkemmin ajatellen isänpäivä tuntuikin aina jotenkin niin keinotekoiselta, tekemällä tehdyltä ja päälleliimatulta. Kukaan ei olisi halunnut juhlia isänpäivää. On hienoa, että keksittiin läheisenpäivä.
Otto: Kuulostaa helvetilliseltä. Onneksi kärsimyksesi päättyvät nyt! Kerrotko vielä, miten aiotte viettää läheisenpäivää ensi sunnuntaina? Me olemme suunnitelleet päivän yhdessä. Ensimmäisenä herään minä ja herätän puolisoni laulaen. Nautimme yhdessä aamiaisen sängyssä ennen kuin menemme herättämään lapset. Hekin saavat aamupalan sänkyyn onnitteluveisuun säestämänä. Sitten leivomme yhdessä läheisenpäiväkakun. Iltapäivällä käymme hautausmaalla sytyttämässä kynttilän poisnukkuneiden läheisten muistoksi, koska pyhäinpäivänä unohtui käydä. Hautuumaalta ajamme kaikki ystävät ja sukulaiset läpi Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja Kymeenlaaksossa. Pudotamme kaikkien postiluukusta pienen muistiaisen, joita olemme läheisillemme syksyn aikana askarrelleet, ommelleet, nikkaroineet, takoneet, hitsanneet ja huovuttaneet. Illalla saavumme kotiin väsyneinä mutta onnellisina jakamisesta lisääntyneestä lähimmäisenrakkaudesta.
Antti: Kuulostaa ihanalta! Meillä nukutaan läheisenpäivän aamuna pitkään. Kun kaikki ovat omatahtisesti heränneet, kokoonnumme olohuoneen karvamatolle läheispiiriin. Tartumme rakkaita perheenjäseniä käsistä kiinni. Keskelle piiriä sytytämme rauhaa säteilevän läheisentuohuksen ja alamme hyräillä vokaaleja. Painamme silmät kiinni ja tunnustelemme itsessämme, mikä tekeminen alkaa houkutella ja resonoida meissä. Kuuntelemme hellästi sisintämme ja tartumme alitajuntaviesteihin. Tämän enempää en voi kertoa suunnitelmistamme, koska kaikki päätökset syntyvät ryhmänä ja läheisenpäivän aamuna. Yhdessä.
Kyllähän tämä läheisenpäivä on kerrassaan erinomainen keksintö. Onkohan isänpäivään enää koskaan paluuta?
Otto: En jaksa uskoa, että siihen tunkkaiseen, masentavaan, syrjivään ja jähmeään konseptiin enää palataan. Se on menneen ajan jäänne. Käännetään me katseet tulevaan. Jo ennakkoon haluan toivottaa sinulle ja perheellesi, Antti, hyvää läheisenpäivää!
Antti: Hyvää läheisenpäivää myös sinun perheellesi Otto! Nautitaan syksystä!
Antti Kanto ja Otto Kallioranta
