“Aja hiljaa, isi” – isä liikennekasvattajana
Vaarallisen tohelon auto on juuri nostettu hinausauton kyytiin, ja muut tielläliikkujat voivat huokaista helpotuksesta
“Aja hiljaa, isi”, lauloi kolmivuotias Mari Laurila tutussa lastenlaulussa, joka soi myös Liikenneturvan kampanjassa. Laulu teki Laurilasta tunnetun, mutta harvoin on pysähdytty pohtimaan sitä, millainen isi tämä körryyttelytoiveen kohde on. Mitä hänestä kertoo se, että lapsi kehottaa erikseen häntä ajelemaan rauhallisesti? Onko hän kaahari, jonka lapsi pelkää menettävänsä liikenneonnettomuudessa vai vaarallinen tohelo, joka antaa koneensa karstoittua liian alhaisilla kierroksilla. Sitä laulun tarina ei valitettavasti kerro. Sen kuitenkin tiedämme, että vanhemmissa on monenlaista liikennekasvattajaa: on maanteiden kuninkaita, monitaitoisia mekaanikkoja, käveleviä huoltamoita ja avuttomia, liikenteessä muille vaarallisia tumpeloita. Suurin osa tielläliikkujista on todennäköisesti ihan tavallisia arkiautoilijoita, joista moni kulkisi mieluummin julkisilla, jos se olisi tehty tarpeeksi halvaksi ja nopeaksi.
Jostain syystä epävarmuus ratin takana korreloi myös yleisen koneymmärryksen kanssa. Liikenteessä moottoritietä väärään suuntaan ajava Vaarallinen tohelo ei missään tapauksessa tunne polttomoottorin toimintaperiaatetta edes teoriassa, puhumattakaan siitä, että osaisi tehdä jotain esimerkiksi kastuneen tulpan vaihtamiseksi. Vaaralliselta tohelolta puuttuu riittävä rohkeus teknisten vempaimien kanssa. Myös autojen ja muiden laitteiden toiminta-algoritmit ovat täysin hukassa, vaihekeppi jää käteen ja taskuun peruuttaminen on täyttä utopiaa.
Vaarallisen tohelon kyytiin ei kannattaisi uskoa jälkikasvua. Hän unohtaa nimittäin vilkuilla tasa-arvoisissa risteyksissä oikealle, ryhmittyy ilman vilkkua ja tempautuu autoineen helposti vesiliirtoon. Hän saa usein liikenteessä aikaan katastrofeja: peräkärryt irtoilevat moottoritiellä ja huonosti kiinnitetyt suksiboksit riistäytyvät irti täydessä suksilastissa. Vakuutusyhtiöt ovat lujilla Vaarallisen tohelon kanssa.
Harva meistä onneksi kuitenkaan on Vaarallinen tohelo. Suurin osa tielläliikkujista on Turvallisia peruskuljettajia, merkkihuoltoliikkeiden uskollisia ja tuottoisia asiakkaita. Tällaiselle kansalaiselle koneet, autot ja muut tekniset vempaimet ovat hyötyvälineitä, eikä hän niiden ominaisuuksista tai toiminnasta kovin syvällisesti ole kiinnostunut. Auto- tai autottomuusvalintansa hän tekee vaihtelevin perustein. Vaakakupissa voi painaa esimerkiksi ekologisuus, turvallisuus, käyttövarmuus, -mukavuus tai estetiikka.
Turvallinen peruskuljettaja on liikenne- ja konekasvattajana vähintääkin tyydyttävää tasoa: hän vaihtaa tarvittaessa itse renkaat, pyyhkijän sulat ja lisäilee pissapojan nesteet. Hän osaa tarkkailla myös vikakoodeja ja jopa nollata ne omalla testerillään autoliikkeen pihassa mennessään vaihtamaan autoaan uudempaan. Ei Turvallista peruskuljettajaa tarvitse liikenteessä pelätä, ainakaan yleensä. Ylimielisyyttään hän tosin sortuu tekemään autossaan asioita, jotka toisinaan tekevät hänestä turvallisuusriskin. Hän selaa somea, juo kahvia, puhuu puhelimessa ja nauhoittaa podcasteja. Joskus hän jopa saattaa antautua mustan liikenneraivon valtaan ja tehdä vaarallisia ohituksia tai heristellä kansainvälistä sormimerkkiä perässä roikkuvalle kanssa-autoilijalle. Muutama ansaittu päiväsakko silloin tällöin palauttaa Turvalisen peruskuljettajan onneksi ruotuun melko helposti.
On sanomattakin selvää, että Isälokeron miehet asemoivat liikennekasvattajina ja koneosaajina itsensä Turvallisiksi peruskuljettajiksi. Emme ole koskaan olleet syvällisesti kiinnostuneita koneista, autoista tai muista poltto- tai sähkömoottorilla toimivista vempeleistä. Mutta toisaalta: käsijarrukäännöstä on tullut onnistuneesti kokeiltua ja joskus jopa öljyt vaihdettua puhelinneuvonnan välityksellä. Taskuun peruuttaminenkin sujuu suuremmitta ongelmitta. Olemme silti aina olleet enemmän kiinnostuneita muista asioista. Onneksi kuitenkin lähipiiristä löytyy ihmisiä, joita saa ja voi katsella ylöspäin tässä(kin) asiassa. Saimme haastateltavaksemme ystävämme Matti Tokolan, joka tietää autoista ja koneista kaiken tietämisen arvoisen. Hän on entinen rekkamies, nykyinen opettaja, isä, humanisti ja korpifilosofi. Matin haastattelu kannattaa kuunnella Isälokerosta kokonaisuudessaan (soitin jutun alussa).
Millaisia Matti ja hänen kaltaisensa esikuvalliset koneoppaat ja liikennekasvattajat sitten ovat? He ovat saaneet alkunsa ja jopa syntyneet autossa, todennäköisesti Buickin tai Letukan takapenkillä. Moottorin vaihtaminen omin käsin ei ole tällaiselle ihmiselle temppu eikä mikään. Ja kun kasvattajuudesta puhutaan, on todettava, että esikuvallinen liikennekasvattaja ei ole kaahari. Hän on toki taitava ratin takana mutta ymmärtää fysiikan lait ja riskit liikenteessä. Hän ei leiki rallikuskia vaan on sellainen, mutta vain kisoissa ja sellaisen auton ratissa, jossa on turvakaaret. Esimerkillinen liikennekasvattaja on taitava yleensä muuallakin kuin auton ratissa.
Kun tarkemmin ajattelee, Aja hiljaa isi –laulun isä taitaakin olla Matin kaltainen esimerkillinen liikennekasvattaja: osaava ja vastuullinen Liikenneturvan mannekiini. Ja ennen kaikkea isä, joka vilkuttaa lähtiessään ja jonka syliin on turvallista kiivetä. Hän on faija, joka antaa ajaa mökkitien muttei koskaan saata lastaan vaaraan.
”Aja hiljaa isi nyt vain
niin sitten illalla leikitään
Aja hiljaa isi nyt vain,
niin mä kiltisti myös odottamaan jään.”
https://www.youtube.com/watch?v=0gJN9LGn3yQ
Otto Kallioranta ja Antti Kanto
