Siirry sisältöön
Kiikkuva kirjapylly

Syysloma on lukuloma. Minne sinä matkustat?

13.10.2019

Kiikkuvan kirjapyllyn perheen koululaisten syysloma alkoi perjantaina. Lukemista edistävät järjestöt koordinoivat nyt syyslomalla Lukuloma-kampanjaa. Sen idea on yksinkertainen: syysloma on lukuloma ja sen aikana jokaisella on kirjoja lukemalla mahdollisuus matkustaa mitä erikoisimpiin mielikuvituskohteisiin.

Meidän perheessä lukulomalla matkustetaan ainakin Pasilaan ja avaruuteen.

Julkaisen blogissa nyt lukuloman varrella kirjavinkkejä eri ikäisille lapsille ja nuorille. Tässä kaksi ensimmäistä vinkkiä, jotka sopivat täydellisesti pikkukoululaisille:

 

Veera Salmi: Mauri, Pasilan jäbä

Myönnetään, en ole Puluboi-kirjojen fanittaja. Jotenkin ne eivät osu siihen maailmaan, jossa itse lapsena elin. Minun on vaikea samaistua Poniin ja Puluboin hengästyttävä vouhotus on välillä liian päällekäyvää.

Olen silti sitä mieltä, että Veera Salmi on yksi Suomen parhaista lastenkirjailijoista, sillä hän on kirjoittanut mainiot Mauri-kirjat. On harmillista, että Mauri-kirjat ovat jääneet Puluboi-kirjojen varjoon, sillä ne ovat suorastaan täydellisyyttä hipovia.

Sarjaan kuuluu kaksi kirjaa: Mauri ja vähä-älypuhelin sekä Mauri ja Mini-isoveli. Molemmat kirjat on painettu myös samaan niteeseen, joka kantaa nimeä Mauri, Pasilan jäbä. Kirjoista Mauri ja vähä-älypuhelin oli vuonna 2015 Finlandia Junior -palkintoehdokkaana.

Mauri-kirjojen päähenkilö Mauri on ihanan samaistuttava pieni poika. Mauri ja vähä-älypuhelin -kirjassa hänen ystävänsä Bashir muutta Egyptiin. Mauri ikävöi ystäväänsä lapsille aktiivisella tavalla ja kun hänellä ei ole rahaa matkustaa Bashirin luo, hän päättää kaivaa tunnelin. Sitten todellisuus ja mielikuvitus ja valve ja uni menevät ihan sekaisin, kunnes Mauri saa uuden ystävän. Täydellistä.

Mauri ja mini-isoveli -kirjassa Mauri tekee sitten vähän kaikkea: riitelee ja leikkii ja pelkää oksennustautia ja toivoo isoveljeä, joka puolustaisi häntä kiusaajia vastaan. Kirja on suoraa jatkoa Mauri ja vähä-älypuhelin -kirjalle, joten ne kannattaa lukea peräkkäin.

Tero Hiekkalinna: Tutkimusmatka avaruuteen

Olen todella iloinen siitä, että lapsille suunnattuja tietokirjoja julkaistaan kohtalaisen paljon. Tämä Tero Hiekkalinnan kirjoittama ja Carlos da Cruzin kuvittama Tutkimusmatka avaruuteen on hyvä esimerkki siitä, mitä laatu lasten tietokirjoissa voi tarkoittaa.

Tutkimusmatka avaruuteen -kirja esittelee yksityiskohtaisesti planeettoja, kuita ja komeettoja, ja kannustaa lapsia tutkimaan tähtitaivasta sekä paljain silmin, kiikareiden avulla kuin kaukoputkellakin. Kirjaan on ripoteltu sinne tänne pieniä haasteita, jotka opettavat lasta kurkkaamaan kirjan lisäksi myös ihan oikealle tähtitaivaalle. Välillä sitä, kuinka esimerkiksi erilaiset planeetat tunnistaa taivaalta, havainnollistetaan kirjassa valokuvien avulla.

Tähtien tarkkailu on ihanaa syksypuuhaa. Toivotaan, että saisimme tämänkin syysloman aikana nauttia myös kirkkaista illoista, jotka paljastaisivat syksyisen tähtitaivaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »