Hyppää sisältöön

Runovinkkejä koululaisille

Julkaistu
Runovinkkejä koululaisille

Kun Kiikkuvan kirjapyllyn perheen lapset olivat pieniä, luin heille paljon loruja ja runoja. Sitten lapset kasvoivat ja pääsimme pidempien juonellisten kertomusten makuun. Samalla lorut ja runot jäivät vähemmälle.

Oikeastaan vasta Sanna Manderin viimevuotinen Finlandia-voitto toi lastenrunouden takaisin iltasatukavalkadiimme. Kaikki Kiikkuvan kirjapyllyn perheen lapset rakastuivat Manderin Avain hukassa -kirjaan ensi silmäyksellä. Tasaisin väliajoin joku heistä kiikuttaa teoksen käteeni iltasatuaikaan.

On vaikeaa määritellä, minkä ikäiselle lapselle esimerkiksi Avain hukassa on tarkoitettu. Se soveltuu varmasti taaperoille, mutta jollakin tapaa viehättää myös kouluikäisiä lapsia. Miksi? Isompi lapsi ehkä kokee kirjan

Täytyy myöntää, että runojen lukeminen vähän isompien lasten kanssa on itse asiassa aika hauskaa. 6-vuotiaan lapsen mielikuvitus on älyttömän laaja. Hän osaa tarkastella ilmiöiden syitä ja seurauksia ja tehdä itsenäisiä päätelmiä. Hänellä on useimmiten myös näkemys ja perusteltu mielipide. Kouluikää lähestyessään lapset hahmottavat runojen kieltä ja vivahteita jo ihan eri tavalla kuin taaperot, mutta myös ihan eri tavalla kuin aikuiset.

Koska itse kyllästyn nopeasti, olen etsinyt Manderin kirjan rinnalle myös muita lasten runokirjoja. Sellaisia kirjoja, jotka pohtivat jo kohtalaisen isoja kysymyksiä ja joiden kieli on kiinnostavaa ja monikerroksista.

Tässä kolme runokirjavinkkiä vähän isommille lapsille:

 

Tuula Korolainen: Kuono kohti tähteä

Tämä kirja sukeltaa yllättävän syvälle ihmisyyteen. Kokoelman runot sivuavat monia isoja teemoja: rakkautta, sukulaisuutta, unelmia, kohtaloa, aikaa. Yhdessä kirjan runot piirtävät kuvan kokonaisesta elämästä, syntymästä kuolemaan.

Kuono kohti tähteä -kirjan runot eivät ole kovin pitkiä ja Marjo Nygård-Niemistö on kuvittanut ne kevyesti, jopa klassisesti. Kirja palvelee siis varmasti myös pienempiä lukijoita. Juuri suurten teemojen ja rikkaan kielensä ansiosta se sopii mielestäni myös vähän isommille lapsille. Tämän kirjan ääressä meidän perheen lapset rauhoittuvat ja jäävät pohtimaan suuria kysymyksiä.

Oma suosikkini kirjan runoista on runo nimeltä Hiiren tieto. Korolainen voitti kirjalla Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2005.

 

Hannu Hirvonen: Hui hai hajamieli! – Loruja lapsille, kissoille ja kummituksille

Hirvosen lorukirjan runot muodostavat yhtenäisen tarinan. Ensin keskeiset henkilöhahmot ja heidän lähtötilanteensa esitellään omissa runoissaan, ja sitten vähitellen eri hahmojen tarinat kietoutuvat yhteen.

Juuri se, että kirjan runot törmäilevät poukkoillen toisiinsa, tekee kirjasta mielestäni myös isommille lapsille sopivan. Hauska hahmo saa lapset sitoutumaan runoihin, ja kun soppaan vielä heitellään sopivin väliajoin uusia erikoisia hahmoja, kokonaisuudesta muodostuu kiehtova. Ja jokainen lukukerta paljastaa kudelmasta vielä uusia puolia ja yhteyksiä, joita ei aiemmin kenties huomannutkaan.

Hirvosen kieli on hauskaa ja omintakeista. Mukana on modernille lastenrunoudelle tyypillisesti myös slangisanastoa, äänneleikkiä ja hassusti kirjoitettua englanninkieltä. Esimerkiksi Kiikkuvan kirjapyllyn perheen lapsille tällainen moderni kielenkäyttö tuntuu olevan tuttua kauraa, he eivät siihen takerru. Omaan korvaani jotkut sanat, kuten appsi, keesi ja relaa tuntuvat välillä vähän yliyrittämiseltä.

 

T. S. Elliot: Kissojen kielen kompasanakirja

Nobel-runoilija T. S. Elliotin kissoista kertova runoteos Old Possum´s Book of Practical Cats ilmestyi jo vuonna 1939. Vasta tänä vuonna Jaakko Yli-Juonikas suomensi tämän klassikkoteoksen. Ihanaa, että niin tapahtui!

Kirjan runot ovat pitkiä ja lauseet ja riimittely monimutkaista. Ehkä alkuperäisteoksen ikä näkyykin eniten juuri tässä. En myöskään usko kirjan mustavalkoisen kuvituksen – vaikka se on ihana – houkuttelevan ihan pieniä lapsia.

Mutta isommat lapset, jotka rakastavat kissoja, saavat tästä kirjasta paljon irti. Runot kuvaavat jännittäviä kissatappeluita, erilaisia elämänkohtaloita ja sitä, kuinka eri tavoin itsekunnioitus, luonteenpiirteet ja kokemus ilmenevät kissoissa ja samalla ihmissä. Helpolla tämän teoksen runot eivät lukijoita päästä.