Siirry sisältöön
Kiikkuva kirjapylly

Miksi lukutaito on tärkeä taito? Ekaluokkalainen kertoo

15.02.2018

Uusimmassa Lapsen Maailma -lehdessä oli kiinnostava juttu lukutaidosta. Jutussa haastateltiin Mäkelänrinteen äidinkielen lehtoria Ulla Lahdesta, mutta omista lukukokemuksistaan kertoivat samassa jutussa myös 13- ja 15-vuotiaat veljekset Roope ja Roni.

On tärkeää, että lasten ja nuorten lukutaitoa käsittelevässä julkisessa keskustelussa annetaan puheenvuoro myös lapsille ja nuorille itselleen. Lisäksi keskusteluun kaivattaisiin enemmän kommentteja ihmisiltä, joille lukeminen on jollakin tavalla haasteellista tai joita lukeminen ei kiinnosta. Se, että lukutoukat todistelevat toisilleen lukutaidon tärkeyttä, on lopulta vain surkuhupaisaa, ei yhteiskunnallisesti merkittävää.

Mutta miksi lukutaito sitten on tärkeä taito? Keskustelin asiasta 7-vuotiaan Sudenkuonon kanssa.

”Semmoinen ihminen, joka ei osaa lukea, ei oikein pärjää elämässä”, pohti Sudenkuono. ”Jos semmoinen ihminen vaikka menee ruokakauppaan, se ei osaa lukea niitä ruokien nimiä. Ja sitten se ei tiedä, että mitä se ostaa.”

Sudenkuono piti tärkeänä myös sitä, että aikuiset lukevat lapsille.

”Aikuisten kannattaa lukea lapsille, koska lapset aina haluaa, että niille luetaan iltasatu. Samalla lapset oppii sitten uusia sanoja ja kuuntelemista.”

Juuri oppiminen tuntui olevan Sudenkuonon mielestä tärkeä lukutaitoon liittyvä sivutuote.

”Kaikkien ihmisten pitäisi osata lukea, että ne vois oppia uusia asioita. Jos ei osaa lukea, ei voi yhtä hyvin oppia. Semmoista ihmistä, joka ei osaa lukea, voi myös huijata helposti. Vaikka semmoisissa asioissa, että montako kirjainta aakkosissa on. Ja muissa tärkeissä asioissa.”

Myös Lapsen Maailma -lehden artikkeli korostaa lukutaidon suhdetta koulutukseen sekä ihmisen sosiaaliseen ja taloudelliseen asemaan. Hyvän lukutaidon omaava ihminen ymmärtää syy-seuraussuhteita ja osaa sijoittaa yksittäiset tiedonjyvät osaksi erilaisia kokonaisuuksia. Hän ei jää informaatiotulvan riepoteltavaksi.

Mutta entäs aikuiset? Mikä on vanhemman rooli, kun puhutaan lasten lukutaidon kehittymisestä? Äitipuhe-blogin Sannan mielestä vanhemman pitää näyttää lapselle lukevaa esimerkkiä. Jos vanhempi itse ei lue, kuinka lapsi voisi kiinnostua kirjoista?

Lapsen Maailma -lehden jutussa haastateltu Ulla Lahdes on samoilla linjoilla. Hänestä ”vanhemman tulee osoittaa, että lukeminen on hauskaa ja arvokasta”. Lahdes esittää, että vanhempien tulisi ainakin keskustella lastensa kanssa kirjoista ja lukemisesta. Lukemiselle kannattaa myös raivata aikaa kalenterista.

Sudenkuono kokee lasten ja aikuisten yhteiset kirjallisuuskeskustelut kuitenkin myös haasteellisina:

”Aikuisten kirjat kertoo yleensä jostain muinaisjäänteistä. Ei lapsia semmoinen kiinnosta. On parempi, että lapset saa jutella lastenkirjoista muiden lasten kanssa. Aikuiset voi sitten puhua yksinään niitä aikuisten juttuja.”

Ja niinhän se on, että huolimatta vanhemman ponnisteluista, lapsen suhde lukemiseen ja kirjallisuuteen muodostuu aina ihan omanlaisekseen. Lapsi ei ole vanhempansa kopio.

Tässä perheessä esimerkiksi äiti rakastaa musiikkia ja vihaa kilpailullisia urheilulajeja. Lapset sen sijaan rakastavat urheilua ja kilpailun kaikkia eri muotoja, mutta eivät piittaa musiikista. Eivät, vaikka on kuinka laulettu ja leikitty ja muskaroitu ja kuorrutettu koti erinäisillä soittimilla.

Samalla tavalla lapsen ja vanhemman kirjamaut ja suhde lukemiseen voivan poiketa toisistaan.

Omastakin mielestäni vanhemman on tietysti hyvä näyttää lapselle lukevaa esimerkkiä. Ja kirjallisuuskeskustelutkin ovat minusta paitsi tärkeitä myös kivoja. Mutta kaikista tärkeintä on ehkä kuitenkin se, että yrittää hienovaraisesti tukea lasta tämän omalla henkilökohtaisella lukupolulla.

Tukea, mutta tehdä se lapsen ehdoilla, häntä kuulostellen ja arvostaen. Vaikka olisi välillä vaikea ymmärtää lapsen mielenkiinnonkohteita ja lukemiseen liittyviä intohimoja tai apatiaa.

Käytännössä tämä voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että sietää loputtomia sarjakuvakasoja, vaikka haluaisi niiden tilalle romaanikasoja. Että jaksaa keskustella kerta toisensa jälkeen Hannu Hanhesta ja Mikki Hiirestä, vaikka haukotuttaa. Että jaksaa ehdotella ja etsiä luettavaa, joka innostaa lasta.

Sudenkuonon sanoin: ”Aikuisten pitää joskus esittää, että ne tykkäis lastenkirjoista. Se on niiden tehtävä. Lapset ei esitä, että ne tykkäis jostain, mistä ne ei tykkää.”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »