Hyppää sisältöön

Mikä innostaa lukemaan? Kolmasluokkalainen kertoo

Julkaistu
Mikä innostaa lukemaan? Kolmasluokkalainen kertoo

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama Lukutaitofoorumi julkaisi perjantaina 14.9. suuntaviivat lasten ja nuorten lukutaidon kehittämiseksi. Samalla käynnistyi Lukuliike; kampanja, joka haastaa kaikki lasten ja nuorten parissa toimivat tahot tekemään lukutaitoa edistävää työtä.

Ilahduin OKM:n suuntaviivoissa erityisesti siitä, että lukutaidon edistämisen lisäksi niissä korostettiin lukuinnon merkitystä. Oma kokemukseni on, että juuri lukutaitoisten lasten innostaminen kirjojen pariin on välillä työlästä.

Pelkkä äänteiden yhdistämisen taito ei kuitenkaan tee ihmisestä lukutaitoista. Lukemista pitää harjoitella äärettömän paljon, jotta oppii ymmärtämään erilaisia merkityksiä, suhtautumaan kriittisesti erilaisiin viesteihin ja hyödyntämään monimuotoisia tekstejä kokonaisvaltaisesti.

Mikä siis innostaisi lukutaitoisia lapsia lukemaan? Ja vielä tarkennettuna: Mikä innostaisi heitä lukemaan pitkiä tekstejä, kuten kirjoja, rauhassa syventyen? Mikä innostaisi heitä pysähtymään kirjan äärelle kerta toisensa jälkeen?

Koska itselläni ei ole tähän näihin kysymyksiin valmiita vastauksia, päätin kysyä apua kolmasluokkalaiselta Ketunhännältä.

Tässä Ketunhännän vinkit siihen, mikä innostaa lasta lukemaan:

1. ”Lapselle kannattaa suositella sellaisia kirjoja, joista se vois tykätä. Joku voi tykätä aika toiminnallisista kirjoista ja joku toinen taas sellasista hauskemmista. Opettajat ei yleensä tiedä, mistä kukakin oppilas tykkää. Ne suosittelee vaan kaikille niitä samoja. Äidin suosituksiin voi luottaa vähän enemmän.”

2. ”Kirjastossa käyminen voi innostaa lukemaan. Siellä on niin paljon kirjoja, että siitä tulee semmonen olo, että vau. Se, että näkee ne kirjat ja voi ottaa ne käteen, niin siitä on takuulla apua.”

3. ”Se vois auttaa, jos lapsi sais tutkia jotain semmosia nettisivuja, joissa kerrotaan kirjoista. Jos siellä ois niinku muiden lasten suosituksia ja jotain keskustelua.”

4. ”Jos joskus tekee jotain hölmöä, niin siitä voi tulla semmonen olo, että nyt mun ehkä kannattais tehdä jotain järkevämpää, niinku vaikka lukea kirjaa. Sitten, kun lukee, niin siitä voi saada positiivista palautetta. Että aikuiset ei enää ookaan, että älä taas hölmöile, vaan että hienoa, sä luet.”

5. ”Jotkut lapset vaan tykkää lukea. Kun ne juttelee niistä kirjoista tai leikkii niihin liittyviä juttuja, niin se kyllä innostaa myös muita. Siinä tulee semmoinen olo, että munkin pitäis kyllä tietää noi hahmot ja se, mitä siinä tarinassa tapahtuu. Se ei ehkä innosta, se enemmänkin pakottaa lukemaan. On vähän niinku pakko lukea, että voi mennä mukaan niihin leikkeihin.”

 

Lue myös: