Hyppää sisältöön

Kirjavinkkejä retkeileville perheille

Julkaistu
Kirjavinkkejä retkeileville perheille

Kuvat: Maija & Keke

Kesäloma vilahti ohi niin, että humahti. Kiikkuvan kirjapyllyn perheessä lomailu sisälsi tänä vuonna ennen kaikkea vaelluksia, yöpymisiä teltassa ja autiotuvissa, retkikeittimellä kokkailua sekä melontaa.

Retkeilemme lasten kanssa luonnossa paljon ympäri vuoden. Pitkään olemme suunnitelleet kaikki perheemme luontoretket lasten ehdoilla. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että olemme vältelleet kohteita, joissa on korkeita pudotuksia, äkkisyviä rantoja tai muuta hengenvaarallista. Meille on ollut tärkeää, että lapset ovat saaneet juosta ja leikkiä luonnossa vapaasti ilman, että aikuisen on täytynyt jatkuvasti pelätä sydän kurkussa tai kieltää yhtä ja toista.

Mutta nyt perheemme lapset osaavat jo uida, jaksavat vaelluksilla kantaa osan tavaroistaan ja pystyvät patikoimaan ällistyttävän pitkiä matkoja. Vähitellen he ovat oppineet arvioimaan myös sitä, minkä kalliojyrkänteen tai kohisevan kosken reunalta kannattaa hypätä. Siispä suuntasimme tänä kesänä astetta vaikeakulkuisimmille poluille ja luontokohteisiin, jotka eivät sovi perheille, joissa on vielä ihan pieniä lapsia.

Tänä kesänä huiputimme tuntureita, ylitimme huimaavia riippusiltoja ja tutkimme vaarallisia rotkoja ja vesiputouksia. Vierailimme mm. Hossan, Oulangan, Pyhä-Luoston ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoissa sekä Mallan luonnonpuistossa. Ajoimme myös Norjan puolelle, yövyimme Jäämeren rannalla ja patikoimme katsomaan 8000 vuotta vanhaa Steindalin jäätikköä.

Pohjoisen helteissä, sulavan jäätikön reunalla, myös ilmastonmuutos ja sen vaikutukset konkretisoituivat lapsille ihan uudella tavalla.

Luontoretkeily lasten kanssa on hauskaa. Lapsiperheille on julkaistu myös hyviä opaskirjoja, jotka esittelevät erilaisia luontokohteita ja ylipäänsä retkeilevää elämäntapaa. Tässä kolme kirjavinkkiä retkeilevillä tai retkeilystä kiinnostuneille perheille:

 

Jouni Laaksonen: Lapsiperheen retkeilyopas

Kirja esittelee 80 lapsiperheelle sopivaa päiväretkikohdetta eri puolilta Suomea. Mukana on valikoitunut sekä täysin esteettömiä että hieman vaativampia reittejä. Kirjan kohde-esittelyt ovat yksinkertaisia ja nopeasti selailtavissa karttakuvien ja numeroinnin avulla. Lisäksi kirjan alussa kerrotaan, mitä lasten kanssa liikkuvan kannattaa ottaa huomioon luontoretkeä suunnitellessaan. Yksinkertaisia ja hyviä vinkkejä kerta kaikkiaan!

Olemme Kiikkuvan kirjapyllyn perheessä kolunneet läpi jo suurimman osan tämän Laaksosen kirjan esittelemistä luontokohteista. Olen kokenut, että teoksesta on erityisesti hyötyä, jos matkustaa paikkakunnalle, jonka luontokohteet eivät vielä ole itselle tuttuja. Kirja on myös mainio lahja luontoa rakastavalle perheelle, johon syntyy uusi lapsi, sillä se esittelee vauvaperheille ja lastenrattaita työnteleville sopivia retkikohteita. Tosin tällä hetkellä kirjaa on vaikea löytää oikein mistään. Kirjastojenkin kappaleet ovat aktiivisesti lainassa.

 

Iiris Kalliola & Lasse J. Laine: Suomen lasten retkeilyopas

Tämä opas kertoo eri vuodenaikojen retkeilymahdollisuuksista, eläimistä ja luonnonilmiöistä. Mukana on paljon tietoiskuja ja käytännön vinkkejä, joten kirjasta saa paljon irti ihan vain selailemallakin. Tekstin sävy on kyllä hieman opettavainen, mikä on vähän tylsä piirre monissa lasten tietokirjoissa.

Mielestäni kirja sopii hyvin alakouluikäiselle lapselle, jota on puraissut luontokärpänen. Myös luontoretkeilyä aloitteleva aikuinen saa takuulla kirjasta paljon irti. Suomen lasten retkeilyoppaan parasta antia on ehdottomasti sen käytännöllisyys. Teos opettaa perusasiat mm. ensiavusta, solmuista, kartan lukemisesta ja vesillä liikkumisesta.

 

Elli Keisteri-Sipilä: Liikuttava luonto – Lähellä koko perhettä

Liikkuva luonto -kirja muistuttaa raikkaasti lähiluonnon hyvää tekevistä vaikutuksista. Kirja tarjoaa paljon vinkkejä siihen, kuinka kaupunkiluonnossa voi puuhata ja retkeillä. Sen mukaan metsässä rypeminen ja puissa kiipeily on parasta, mitä lapselle voi tarjota.

Monesti perheen yhteinen luontoretkeily aloitetaankin juuri läheltä kotia löytyvistä retkikohteista. Retki lähimetsään, tutun lammen rantaan tai puron varrelle on paljon yksinkertaisempaa järjestää kuin pitkä vaellusreissu Lappiin. Lähelle suuntautuvasta retkestä on helppo suunnitella eri ikäisille lapsille sopivan mittainen ja sopivan liikunnallinen kokemus.

Keisteri-Sipilän kirja sopii mielestäni kaupunkilaisvanhemmille, jotka eivät tule ajatelleeksi, että ihan oman kodin läheltäkin voi löytyä lapsille inspiroivia luontokohteita ja luontopuuhaa. On ihanaa, että Suomessa metsään pääsee vielä melkein kaikkialla.

P.S. Lue myös Emilian pesueen ja One Glass of Milk -blogin perheen kesälomamatkoista.