Hyppää sisältöön

Vaatteet, ruoka ja lelut — Miten kolmosperheen budjetti pitää? (osa 1)

Talvikamppeissa voi muutamalla perusperiaatteella säästää jopa 600 euroa. Miten venytetään penniä ruoan ja lelujen kanssa, kun inflaatio laukkaa ja lähes kaikkea pitää hankkia kertaa kolme?
Julkaistu
Vaatteet, ruoka ja lelut — Miten kolmosperheen budjetti pitää? (osa 1)

Kuvan talvihaalarien suositushinta on 170 euroa — löysin ne kevätalesta noin 80 eurolla. Kuva: Kirjoittaja

– Kolmosperheen budjetti, miten pärjäätte menojen kanssa?

Tätä kysyi eräs lukija. Lämmin kiitos hyvästä postausideasta ja vielä lämpimämpi kiitos tästä, ah, aina kolmosvanhemmuuden haavojani yhtä paljon balsamoivasta ajatuksesta.

– Itsellä vain yksi lapsi ja menoa riittää tässäkin, huh!

Asiaan

Vaatteet ovat joka tapauksessa iso kuluerä, mutta muutamilla keinoilla kuluja saa merkittävästi leikattua. Meidän lapsilla on aina yhdet, laadukkaat uutena tai lähes uutena ostetut ulkovaatteet. Muut kamppeet voivat sitten olla vähän sinne päin. Nykyiset talvihaalarit ostin kevätalesta alle puoleen hintaan, sitä edeltävät muistaakseni Torista.

Kakkoshaalarit ovat käytössä muulloin kuin kovilla pakkasilla, ja niitä saa siisteinä ja ehjinä Torista ilmaiseksi tai kympillä. Torista ja muilta nettikirppiksiltä löytyy myös valtavasti uutta tavaraa. Täksi talveksi toritin kahdet uudet toppakintaat noin puoleen hintaan. Jos haen jotain uutena (harvinaista, lähinnä ne yhdet haalarit ja joskus hanskoja) niin katson ennen kaupasta ostamista Torin uudet tuotteet.

Herra C on onneksi pidempi ja isojalkaisempi kuin tytöt.

Tori, Tori ja Tori. Jep, toistuu. Mutta sieltä tosiaan tulee suurin osa lasten kamppeista. Tsekkaan säännöllisesti myös Torin annetaan-palstan. Kirpputorit, nettikaupat ja ihmisten kaapit pursuavat vaatteita. Moni antaa ihan eroon pääsemisen ilosta ehjiä ja laadukkaita vaatteita suuriakin määriä. Facebookin roskalavat toki toimivat yhtä lailla, itse vaan olen laiskempi selaamaan niitä. Lisäksi kuulun tuttujen ja tutuntuttujen WhatsApp-ryhmään jossa kierrätetään lastenvatteita ja -tarvikkeita.

Tutuille olen tehnyt selväksi, että meille saa dumpata lasten kampetta. Otetaan mikä tarvitaan ja kierrätään loput. Teemme myös vaihtareita: meillä kun on varastossa paljon vielä liian isoja vaatteita ja kenkiä, voin tarjota niitä vastineeksi.

Herra C on onneksi pidempi ja isojalkaisempi kuin tytöt, joten kaikkea meillä ei tarvitse aina olla kolmea samassa koossa. Tytöt voivat periä vaatteita ja kenkiä herra C:ltä, selvää säästöä. Vaatteiden paikkaamista tulee harrastettua valitettavan vähän, koska ehjiä saa parhaillaan ilmaiseksikin. Vähän kolkuttaa omatunto. Haluaisin myös sanoa, että säästän pitämällä lasten vaatteista erityisen hyvää huolta ja lisäämällä niiden jälleenmyyntiarvoa, mutta se ei ihan pitäisi paikkaansa.

Hinta-eroksi tulee hieman alle 600 euroa.

En ole aiemmin laskenut, mutta summanpa tässä esimerkin ja omankin mielenkiinnon vuoksi lastemme talvivaatteiden (ilman välikerrastoa) hinta-arvion kahteen eri tapaan ostettuna.

Uutena normaalihintaan: toppahaalarit 170e x3, Kuomat 50e x3, toppahanskat 40e x3, merinovillapipot 60e x3 = 960e

Uuten tai vähän käytettynä Tori/ale/jne: 80e x3, Kuomat 0-5e x3, toppahanskat 20e x3, merinovillapipot 20e x3 = 367,50e

Hinta-eroksi tulee hieman alle 600 euroa, ja tässä ainoastaan yhden, toki kalleimman, kauden vaatteet. Aika hurjaa!

Ruokalaskuja kutistan tekemällä kerralla isoja satseja peruskotiruokaa: keittoja, kiusauksia, laatikoita ja pastoja. Hyödynnän todella paljon kauppojen alelaputettuja tuott, ja ruokalista rakentuu usein sen mukaan mitä pakastimesta sattuu löytymään. Samaa ruokaa voidaan syödä useampana päivänä, no problem.

Päiväkodin metsäretkelle ei tulisi mieleenkään ostaa lapsille valmiita smoothiepussukoita. Mahdolliset retkismoothiet nautitaan pestävistä smoothiepusseista. Retkillä ylipäätään on mukana omat eväät ja juomapullot tai mukit siellä missä mahdollista. Toki käymme joskus pizzalla tai ostamme jätskit ja niin edelleen.

Tilaan myös säännöllisesti puoli-ilmaista ruokaa Fiksuruoka- ja Matsmart-verkkokaupoista. Isot ruokaostokset tilaan yleensä kotiinkuljetuksella verkkokaupasta, mikä vähentää heräteostoksia ja lisää suunnitelmallisuutta.

Lelut ovat lähes yksinomaan ilmaiseksi (Tori, roskalava, tutut) saatuja. Pöytäjääkiekko, pöytäjalkapallo, kävelevät koirat, pehmolelut, prinsessalinnat, nukketalo ja kaksi monikerroksista pysäköintitaloa. Ulkoleluista puhumattakaan. Lisäksi on muutamia ulkomailta ostettuja yksilöitä sekä lahjoja.

Lahjojakin on melko vähän, koska olen pyytänyt lähipiiriä olemaan tuomatta lisämateriaalia leluvuoreemme tai ainakaan olemaan ostamatta uutta tässä tavaraan hukkuvassa maailmassa. Täsmätoiveet ovat erikseen, esimerkiksi synttärilahjoiksi pyydetyt Ryhmä Hau -palapelit on pelattu ihan hiirenkorville — ja pelaaminen jatkuu.

Seuraavassa postauksessa venytetään penniä urheiluvälineiden, harrasteiden, päiväkotimaksujen, asumisen ja vakuutusten osalta. Lisäksi tarjolla on pari todellista pro-vinkkiä.

Kommentit (2)

Tarja
23.3.2024 22:18
Hei jee! Kiva postaus. Ja kääk, päiväkotimaksuja en edes kerennyt miettimään! Meneekö nekin x3 ja miksipä ei menisi. :) Tämän ensimmäisen kanssa on paljon hankittavaa ja onnekseni kierrätys toimii täälläkin; lapsella on serkkuja, joilta saadaan säännöllisesti mm. käyttövaatetta ja ollaampa saatu myös turvaistuin toiseen autoon serkuilta. Siinäkin olis melkoinen kuluerä ostaa x3 turvaistuimet, saati sitten istuimet kahteen autoon. :D Jatkopostauksia odotellaan. :)
Hattutemppu
25.3.2024 10:15
Lämmin kiitos kivasta kommentista! Jep, lähipiiri on isossa roolissa kamppeiden kierrätyksessä. Aivan, turvaistuimet, ne jäikin kyydistä tuossa postauksessa... Sormet syyttää jo päästä jatkamaan aiheen parissa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *