Top mokat vanhempana

Pandoran lipas auki. Häpeän esirippu syrjään. Nyt paljastan noloimmat tai muuten vain kriittisimmät mokani neljän vuoden vanhemmuustaipaleelta. Ehkä samaistut, opit – tai pyörittelet silmiäsi.

Korvatulehduksen kanssa tunnutaan olevan aina lääkärissä liian aikaisin tai liian myöhään. Ei vielä näy selkeää tulehdusta – ei antibiootteja. Vaihtoehtoisesti ollaan sinnitelty kotona särkylääkkeen voimin aivan liian pitkään korvaamatonta lapsuutta haaskaten, ja reseptin ollessa kourassa tulehdus olisi todennäköisesti jo mennyt muutenkin ohi. Nyt minulla on joltain hoitajalta napatut nyrkkisäännöt: kuumeettoman toispuoleisen korvatulehduksen kanssa särkylääkkeillä pärjättäessä on turha lompsia lekuriin. Kuumeisen ja/tai molemminpuoleisen kivun kanssa vastaanotolle pitää mennä, varsinkin jos kipulääke ei tehoa riittämiin. Olisi voinut pyytää tarkennuksia aiemminkin.

Yleinen sinnitteleminen on aina huono idea. Ohi menevät asiat ja vaiheet ovat oma juttunsa, mutta jos normaali perhearki tuntuu selviytymiseltä, niin on aika tehdä muutoksia tai hakea apua. On myös karmea kömmähdys vaatia itseltään asioita muiden odotusten tai yleisten normien vuoksi. On parempi kuunnella itseään ja omia rajojaan. Jokainen perhe myös luo omat tapansa toimia. Meillä iso pyörä lähti pyörimään minun viime kesän totaalisen unettomuusromahduksen myötä. Puoliso rajasi selkeästi työntekoa, perhetyö ja kotipalvelu tulivat kehiin, ja kaiken tämän myötä olin enää aniharvoin yksin lasten kanssa. Kuuri on tepsinyt. Mikään ei muutu jos mikään ei muutu.

Aikuisen huomion korvaamisyritys esineillä tai aktiviteeteilla. Kun olen oikein väsynyt, tuntuu etten kykene huomioimaan lapsia ja olemaan heille läsnä. Turvaudun helposti lelun, leikin, jonnekin menemisen tai muun aktiviteetin tarjoamiseen. Helpommalla kuitenkin pääsisi, ja kaikki saisivat tarvitsemansa, kun puristaisi itsestään edes 15 minuuttia läsnäoloa lapsille. Usein se aikuisen huomion tarpeessa riittää hetkeksi, ja omatoimiset leikit jatkuvat taas sujuvasti – ja äiti pääsee huilaamaan.

Monta itkua, kylmettymistä ja keskeytettyä ulkoilua.

Vuorellisten kurapukujen ostaminen käytettynä. En suosittele ainakaan useamman kuin yhden lapsen vanhemmalle. Kyseessä on melkoinen show, kun kirppikseltä tai muualta hankittuja kylmälle ja märälle kelille tarkoitettuja pukimia aletaan testaamaan ja vaihtelemaan. Siinä ehtii tulla monta itkua, kylmettymistä ja keskeytettyä ulkoilua. Säästän lähes kaikessa mutta en tässä. Vuorettomat kesäiset sadeasut ovat ihan toinen juttu, lämpimämmällä ei ole niin nuukaa kastua.

Yskänlääkettä alle 2-vuotiaalle. Niin, lapsillehan ei saa antaa yskänlääkettä. Ulkomailla ollessamme herra C kärsi todella rankasta ja pitkittyneestä yskästä. Lääkäri kirjoitti hänelle yskänlääkereseptin, jota lapselle sitten ohjeen mukaisesti annoimme. Hetken kuluttua herra C meni veteläksi. Säikähdimme. Ambulanssi tilattiin, ja poika lähti varalta käymään sairaalassa. Onneksi selvisimme säikähdyksellä.

Lapset kuulevat kaiken. Kaiken!!!

Kuvitelma, että lapset eivät kuuntele tai ymmärrä. Ensimmäinen esimerkki: Päiväkotikaverin vanhempi kertoi, että heidän lapseltaan oli jäänyt oppimatta eräs ikävaiheelle aika tyypillinen taito ja että heidän tulisi lapsen kanssa tätä harjoitella. Tästä tuli puhe puolisoni kanssa niin, että joku lapsista oli (sitten kuitenkin) kuuloetäisyydellä. Hetken kuluttua: ”Äiti, eikö X osaa Y:tä?” Nyt sitten kuumottelen ja toivon lapsen unohtavan asian (ei tule tapahtumaan) ennen kuin hän lipsauttaa siitä päiväkodissa ja pahoittaa kaveriparan mielen minun möläyttelyni vuoksi.

Toinen esimerkki: naapurissa asuu hyvin jäyhän oloinen henkilö kahden kohtaamistilanteissa äkäisen koiransa kanssa. Mutisin mukaa salaa joskus ulkoillessamme paikalla olleelle toiselle aikuiselle, että tuolta tulee vihainen naapuri vihaisten koiriensa kanssa. Seuraavan kerran kolmikon ohittaessa meidät neiti A kajautti kirkkaalla lapsenäänellään: ”Äiti, onko tuo se vihainen naapuri?” Lapset kuulevat kaiken. Kaiken!!!

Lastemme aivot ja muut elimet ovat varmaan täynnä mikromuovia. Tai niin varmaan ovat kaikkien meidän, mutta vielä tavallistakin enemmän. Kolmosten kotiutuessa infektioille erityisen alttiina keskosina piti korvikkeeseen tuleva vesi varalta keittää. Keitin. Sitten kaadoin tulikuuman veden muovipulloon. Ja ohjeistin kaikkia muitakin tekemään näin. Mikse kukaan pysäyttänyt minua? Pelkäsittekö hormooninhuuruisia raivareita?  Nyt sitten mieleen pälkähtää säännöllisesti kauhukuvia muovitäytteisistä vauvoista ja nykyisistä lapsista.