Ei ikinä enää eri rytmissä olevia vauvoja.

Näin päätän, tai oikeammin päätämme kolmostenhoitotiimin hätäkokouksessa, kun elämä tuntuu olevan yhtä syöttämistä ja nukuttamista. Non stop. Mutta sitten tulee se hetki, kun pitäisi herättää vaivalla nukutettu vauva. Kertaakaan en ole tähän kyennyt – paitsi jonnekin autolla tai rattailla aikataulutetusti lähtiessä tietäen, että pieni todennäköisesti nukahtaa hetimmiten matkaamiseen. Useat kaksos- ja kolmosvanhemmat liputtavat samanrytmisyyden puolesta. Pesut ja pöperöt suit sait, ja sitten on selkeästi muun aika. Unille ja ylös yhtä aikaa, ja hiljaisuus laskeutuu tuolla välillä koko mökkiin. Lusikkaruoka samalla lusikalla peräjälkeen lapioituna koko rivistölle.

Keksipä jotain muuta, he tuumaavat.

Olen erinomaisessa asemassa epäilemään yhteisen rytmin toimimista meillä nyt, kun ei tätä tosissaan ole edes kokeiltu. Epäilen silti. Lapset eivät edes syö samassa rytmissä, siis yhtä aikaa ruokaillessaan. Yhdelle pitäisi lappaa ruokaa kahdella supernopealla lusikkakädellä vauvahermoromahduksen estämiseksi, ja toinen naureskelee mutustellen yhtä suullista minuutin verran. Kolmannella pitäisi kaiken järjen mukaan olla nyt samaan aikaan nälkä, mutta suu pysyy supussa niin soseelle, vellille kuin maidollekin.

Ihaninta ja ärsyttävintä vauvoissa on, että he eivät ole koneita. Tänään joku systeemi toimii – huomenna ei toivoakaan. Keksipä jotain muuta, he tuumaavat. Monia asioita he vielä opettelevat, mikä tarkoittaa, että täyttä päiväuni- tai ruokalastia ei välttämättä nautita kerralla. Tämä vaikeuttaa yhteiseen rytmiin viheltämistä.

Lapsethan varmasti tottuisivat. Mutta tottuisinko minä? Siihen, että minulla ei enää olisi rauhallisia leikki-, syöttö- ja hoitohetkiä yhden kanssa kahden nukkuessa. Siihen, että todennäköisesti pärjäisin yksin trion kanssa nykyistäkin lyhyempiä hetkiä kaikkien ollessa yhtä aikaa samoja asioita vailla.

Yksös- tai kaksosvanhempana

Taidan puhua (meidän perheessämme) erirytmisyyden puolesta niin kauan, kun jokin konkreettisesti pakottaa muutokseen. Tai samaan rytmiin humpsahdetaan itsekseen, kuin taikaiskusta. Tällä aikaa nautin kahden- tai kolmenkeskisestä ajasta lasten kanssa ja yritän näin nähdä tauottoman syöttämisen ja nukuttamisen hyvät puolet. Kuten sen, että voin lähteä kärryillä kävelylle, synttäreille tai ostoksille yhden, juuri sopivasti päiväuniaikaa lähestyvän vauvan kanssa. Tai voimme jättää kaksi nukkuvaa lasta hoitajan kanssa kotiin, ja suunnata puolison ja hereillä olevan vauvan kanssa kaupungille. Joskus koppaamme kaksi lasta kainaloihin ja menemme kyläilemään – ahaa, tällaista olisi siis olla kaksosten vanhempi!

Tuntuu ihanalta viettää astetta rauhallisempaa aikaa pienemmällä porukalla. Koko kolmikon kanssa liikkeellä olo on monesti enemmän tai vähemmän suorittamista, joskus juuri ja juuri suoriutumista. Rauhalliset läsnäolon hetket perheen kesken jäävät tuolloin haaveeksi.   

Uskon, että jossain vaiheessa vauvoille on muodostuva tai muodostettava yhteistä muistuttavat rytmit. Mutta nyt näin – huomenna ehkä täysin toisin.