Sauna on kiipeilykeskus, vierassänky trampoliini ja keittiön ja olohuoneen huonekalut temppurata. Ulkoilemme näin kesäaikaan paljon, mutta silti lasten energiakaivo tuntuu ehtymättömältä, . Hengästyttää. Nukuin tänään päivä- tai oikeastaan aamu-unet ja kuvittelin olevani hyvässä iskussa, ehkä jopa pysyväni vauhdissa mukana. Kuinka väärässä saatoinkaan olla. Refleksinikin osoittautuvat turhan hitaiksi, kun kolme lasta pomppii vuorollaan seinille, syliin ja lattialle vieraspatjakiipeilyseinältä. Onneksi kotipalvelun työntekijä on apuna ja jäi nyt pesemään ja syöttämään lapsia. Istun ulkona katoksen alla nuuhkimassa raitista tihkusadeilmaa ja tätä kirjoittamassa.

Lapsetkin jo osaavat udella kuka tänään mahtaa tulla.

Ihminen on jännä: aina keksi jotain naputettavaa. Vai olenko se vain minä? Muutaman viikon ajan meillä on nyt käynyt lasten- ja kodinhoitoapua sekä vanhemmuuden tukea kotipalvelusta ja perhetyöstä. Lisäksi elämässämme ovat ihanat läheiset ja vapaaehtoiset. Apu todella toimii, voin merkittävästi paremmin ja sitä myöten myös koko perhe, väittäisin, mutta kääntöpuolena on tämä jäätävä trafiikki. Etenkin nyt kesälomien pyöriessä tuuraajia ja täten vaihtuvia kasvoja riittää. Kotimme on mellkoinen Muumitalo, ja lapsetkin jo osaavat udella kuka tänään mahtaa tulla. Tekisi mieli aavistuksen voimaantuneena kiittää ja julistaa meidän pärjäävän nyt omin nokin.

Mutta se olisi vikatikki. Nyt pitää antaa arjen tasoittua ja kerätä voimia – ehkä jopa nauttia lapsiperhearjesta? Kyllä, ehdottomasti. Ei ehkä. Ei lipsua takaisin niukin naukin pärjäämisen. Leikkiä, hullutella, nukkua, tehdä vähän parempaa ruokaa, suunnitella ehkä pieniä kesälomareissuja puolison Euroopan sukulaisten kyläilyn varalle, olla läheisten kanssa, grillata, harrastaa vähän, tehdä kotityöt kaikessa rauhassa pää kolmantena jalkana juoksemisen sijaan, valvoa hetki puolison kanssa lasten nukahdettua ja ennen kaikkea olla läsnä lapsille. Onko se sitä normaalia, hyvää elämää  Sohvalla koko perheen voimin völläily on aina ollut paras ajanvietteemme, mutta ihaninta se on kun silmät eivät kirve ja vuoda vettä väsymyksestä ja aivosumukin on hieman väistynyt.

Puhtaat pulleamahat

Jos avoimien ovien apurimeininki on tästä hinta niin olkoot niin. Huonon omatunnon kanssa tasapainottelu on myös osa maksupolitiikkaa. Lapset ovat päiväkodissa, ja kun muut ihmiset hoitavat heitä tai auttavat hoidossa lisäksi useita kertoja viikossa, tulee helposti olo ettei itse ole riittävä ja riittävän paljon lastensa kanssa. Paljolti olen kylläkin läsnä apureidenkin meillä ollessa, ja tuettu lastenhoito on nimenomaan nyt se kova sana minun hyvinvoinnilleni. Ja kyllä, autuaallista on myös jättää toisinaan kello 18–19 -iltatoimiruuhka kokonaan jonkun energisemmän käsiin ja palata nauttimaan puhtaista ja pulleamahaisista lapsista.

Voimia tarvitaan perusarjen lisäksi myös neiti  B:n ajoin ärhäkkäänä alkaneen uhmaiän kanssa. Hän osaa haastaa ja asettua kirjaimellisesti poikkiteloin – mutta olla myös hauska. Hammaslääkärin jälkeen (kahdella kolmesta lapsesta nyt musta etuhammas heidän rymisteltyään toistensa ja huonekalujen kanssa) hakiessamme neiti A:ta ja herra C:tä hoidosta:

”Minulla on hammakset suussa. Voin mennä takaisin päiväkotiin.”