Eläpä ole epärehellinen! (Luopuminen 2/2)

Tommy Hellstenin klassikkoteos Saat sen mistä luovut erittäin tiiviiksi puristetussa pähkinänkuoressa: turva löytyy hyväksymällä turvattomuus ja vahvuus kohtaamalla heikkoutensa. Aloitin viime postauksessa listaamaan asioita joista olen luopunut tai luopumassa ja esitin omalla tavallani muotoilluin teesini: irti päästäessä ja karsiessa saa jotain muuta ja parempaa kuin mistä luopuu. Rauhaa, tilaa, järjestystä ja arvojensa mukaista elämää.

Uupumuksesta hiljalleen toipuminen ja parempi lapsiperhearki ovat edellyttäneet hengästyttävän paljon luopumista. Tilapäisesti, ikuisesti, kokonaan, osittain… Ehkä listalta löytyy sinullekin jotain luovuttavaa?

Omien ja lasten tunteiden välttely, torppaaminen, pois selittäminen. Tämä on ehkä hankalin yksittäinen kohta. Jaksaa kahlata, selittää, kestää ja kuunnella arjen melskeessä.

Suostuminen johonkin mihin en oikeasti halua suostua.

Aina oikeassa oleminen.

Aina kilttinä oleminen.

Aina miellyttäminen. Eli siis tunteitteni ja mielipiteitteni nieleminen.

Kuuntelen nyt enemmän lapsia ja vaistoani.

Tilanteiden hallitseminen. Joskus lapset menevät siinä vaiheessa kiltisti nukkumaan kun nostaa kädet pystyyn. Suosittelen käänteispsykologiaa: okei, ei pestä hampaita mutta ei sitten myöskään mennä lomalla HopLopiin. Johan alkaa harja viuhua.

Rajattomuus, rajojeni yli käveleminen itseni tai muiden toimesta. Yllättäen juuri omien rajojeni kunnioittaminen on tuonut minuun joustavuutta.

Tarkat ruoka- ja ulkoilu -ajat. Pääosin pidetään kyllä kiinni, mutta kuuntelen nyt enemmän lapsia ja vaistoani. Se on tuottanut lupaavia tuloksia.

Ehjien kurapukujen metsästys käytettynä.

Esittäminen, lähinnä smalltalk että kaikki on hyvin. Toisin sanoen: epärehellisyys. Ei tarvitse kauppajonossa vuodattaa koko trauma- ja sairaushistoriaansa, mutta kun antaa jotain aitoa itsestään niin sitä monesti myös saa vastineeksi. Arkiset kohtaamiset muuttuvat merkityksellisemmiksi ja voi kokea yhteyttä ympäristöönsä.

Tunnesyöminen (pitkälti) ja muutamat muutkin kehnot keinot, kun terapia ja oma työskentely ovat tuoneet muita keinoja tunteiden hallintaan.

Vehnä (pitkälti). Ei yksinkertaisesti tee hyvää vatsalleni vaikken keliaakikko olekaan.

Herkuttelusta syyllistyminen.

Liikunnan vähyydestä tai laadusta syyllistyminen.

Meditoinnin välttely. Mitä enemmän sitä haluaa karttaa sitä enemmän se tulee tarpeeseen.

On välttämätöntä pystyä olemaan omien ajatustensa kanssa.

Olettaminen. Ei voi kysyä, keskustella ja varmistaa toisen ihmisen, lapsen tai aikuisen, näkökulmaa liikaa. Tällä välttyy monelta väärinkäsitykseltä ja vaivalta.

Oman arvon määrittäminen suorittamisen perusteella.

Ulkopuolisten mielipiteistä välittäminen.

Mielen jatkuva täyttäminen sen ulkopuolisilla virikkeillä: puhelin, TV, musiikki, jutteleminen ja virittäviin paikkoihin meneminen. Mikäli mielii todellista rauhaa elämäänsä, on mielestäni välttämätöntä pystyä myös ihan vain olemaan omien ajatustensa kanssa. Toki sitäkin voi olla liikaa.

Aamusta iltaan tauotta touhuaminen, olkoonkin mukavia juttuja. Vannon nyt taukojen nimeen. Entisessä elämässä puuhasin (suoritin?) aaamusta iltaan, sammahdin sänkyyn ja aloitin saman rallin aamulla. Palauduin yön aikana. Unihäiriö on opettanut huilaamaan keskellä päivääkin, kiitos siitä.

Samaistuitko mihinkään? Oletko luopunut jostain muusta ja mitä sait tilalle? Olisi kiinnostavaa kuulla kommenttina tai hattutemppu.blogi at gmail.com.