Siirry sisältöön
Äitipuhe

Vessasanoja huutelevat aikuiset

28.04.2018

Kua: Pixabay/Alexas_Fotos

Istuimme Silja Serenaden kahvilassa. Viereisessä pöydässä oli pieni prinsessamekkoon pukeutunut tyttö isovanhempiensa kanssa. Mummilta meni hermo ja minulta meinasi mennä lattekahvit väärään kurkkuun kun mummi kailotti tytölle kantavalla äänellä: ”Nyt lopeta! Hieno nainen ei hiploo pimppiä kaikkien nähden!”. En nähnyt mitä tyttö teki, mutta mietin, vastasiko tuo mumminkaan huudon sisältö sitä, minkälaista hienon naisen ulosanti on julkisissa tiloissa. On toki suotavaa opettaa lapselle turvallisia rajoja siihen, missä omaan kehoon voi tutustua ja minkälainen käyttäytyminen on kahvilassa suotavaa, mutta sitä ei tarvitse tehdä lasta häpäisten ja sellaisella volyymilla, että kahvilan toiseenkin laitaan kuuluu.

Itsekin olen mennyt turhiin yksityiskohtiin kaikkien kuullen. Olimme esikoisen ollessa neljävuotias nukketeatterissa ja pois lähtiessä narikassa kysyin häneltä: ”Pitäisikö sun käydä pissalla ennen kuin mennään?”. Esikoinen oli sitä mieltä, että ei ehkä ole tarpeen. Mä jatkoin: ”Mutta jos sinulle tulee pissahätä kotimatkalla?” Siitä tuli pieni väittely, jossa toistettiin pissaa ja pissahätää, kunnes tajusin, että ehkä asia olisi kuitenkin helpompi hoitaa vain ottamalla lasta kädestä kiinni ja ohjaamalla vessaan. Tai olisin vaikka voinut aloittaa tilanteen kysymällä lapselta vähän hiljaisemmalla äänellä: ”Pitäisikö sun kulta käydä vessassa ennen kuin lähdetään?”. Jos itselläni on vessahätä, en analysoi kovaan ääneen, mitä aion vessassa tehdä, joten miksi kommentoisin kaikkien kuullen lapsenikaan ruumiintoimintoja. Kyllähän lapsellakin on oikeus intimiteettisuojaan.

Jokaiselle lapsella tulee vessasanavaihe jossain vaiheessa. Tai kertokaa ihmeessä, jos tiedätte lapsen, joka on päässyt kouluikään asti ilman, että olisi jossain vaiheessa tykännyt hakea reaktioita aikuisista huutelemalla pierupeppua tai kakkapyllyä kovaan ääneen ja mielellään mahdollisimman epäsopivassa paikassa. Päiväkoti-ikäisillä tämä iskee usein koko ryhmään samaan aikaan. Usein lapset pääsevät tästä vaiheesta yli, mutta on vaarana, että se iskee uudelleen aikuisena, jos saa oman lapsen. Vanhemmat ovat usein hyviä opettamaan lapsille, mikä on missäkin tilanteessa sopiva puheenaihe, mutta usein unohtuu soveltaa samoja sääntöjä myös omaan puheeseen. Vanhemmuus, mikä ihana tekosyy taantua ja viitata kintaalla normaaleille käyttäytymisnormeilla.

Eräässä pizzeriassa oli vauvaperhe ruokailemassa. Vanhemmat kävivät keskenään kovaäänistä keskustelua: ”Matilla taisi tulla kakka! Nyt on sun vuoro.”, ”Ei kai se kakannut, jos se oli vaan pieru?”, ”No ei varmasti ollut kun tunsin kun peppu muuttui lämpimäksi samalla kun turahti. Mene nyt ennen kuin selkäkin muuttuu ruskeaksi!”, ”Kato nyt, miten vaippa pullottaa tästä kohtaa!” Vauvaa nosteltiin ruokapöydän yläpuolelle ja nuuhkittiin suurieleisesti peppua, jotta saatiin varmistettua, että siellä nyt varmasti on kakka. ”Kyllä joo, kauheat vellit siellä on”, totesi isä suunnatessaan hoitohuoneeseen lapsen kanssa. Olisiko tuonkin voinut hoitaa ihan vaan siten, että olisi neuvoteltu, kumpi käväisee Matin kanssa hoitohuoneessa? Omien havaintojeni mukaan silloin, jos lapsiperheitä paheksutaan esimerkiksi ravintolassa, ei usein ole kyse lasten vaan vanhempien käytöksestä.

En muuten tiedä, onko tuo paljon käytetty vessasana tähän ihan oikea termi. En tätä kirjoittaessani keksinyt parempaakaan, joten jos tiedät paremman termin, kirjoitathan sen kommenttiboksiin. Väestöliitto tuo tähän aiheeseen nimittäin myös tärkeän näkökulman kirjoituksellaan Pimppi ei ole vessasana. Kirjoituksessa todetaan, että pissa, kakka, pieru, pimppi ja pippeli ovat esimerkkejä pikkulapsen elämän ihmeellisyyksistä, joita tutkitaan samalla uteliaisuudella kuin esimerkiksi pihan leppäkerttua tai omia silmäripsiä. Lapsen tervettä seksuaalista kehitystä edistää mahdollisuus keskustella näistä asioista luontevasti ja ilman häpeää seuranaan lempeä, ymmärtäväinen ja turvallisia rajoja asettava aikuinen.

Ajattelen, että näihin turvallisiin rajoihin kuuluu myös sen opettaminen, missä näitä keskusteluja on hyvä käydä ja milloin ne on syytä siirtää toiseen ajankohtaan. Se liittyy myös hyvään käytökseen, joka parantaa yhteiskunnassa pärjäämistä ylipäätään. Hyvän käyttäytymisen opettamisen voi aloittaa vaikka siitä, että kiinnittää huomion omaan puheeseensa. Se keskustelu, jota käydään kotona pottatreenien yhteydessä, ei välttämättä sovi ainakaan kovaan ääneen käytäväksi ruokaravintolassa tai ruuhkametrossa. Ihan jo sen takia, että usein on kyse lapsen yksityisasioista. Raportoisitko omista vatsantoiminnoistasi siten, että koko metrovaunullinen väkeä kuulee? Lapsella ei aina tilannetaju ole ehtinyt kehittymään, mutta vanhemmalta sitä voisi odottaa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »