Hyppää sisältöön

Verkkokauppaostokset voivat allergisoida lapsen

Julkaistu
Verkkokauppaostokset voivat allergisoida lapsen

Kuva: Pixabay/Gellinger

Wish, AliExpress, Lightinthebox ja muut kiinalaiset verkkokaupat ovat tavaroiden hamstraajien ja krääsän rakastajien taivas. Tavaroiden tilaileminen ei useinkaan ole pelkkää hyödykkeiden hankintaa, vaan monille kyse on myös harrastuksesta. Sen koukuttavuudesta kertoi esimerkiksi Iltasanomien Taloussanomien haastattelema Suvi Sinkko, joka haluaa, että hänelle on tulossa paketteja koko ajan.

Kiinalaisten verkkokauppojen kautta saa siis luotua itselleen jatkuvan joulun. Olen myös havainnut, että Konmarin voittokulun aikana yhdeksi tuon trendikkään tavarankarsimismenetelmän alalajiksi on tullut kodin pyöröovisyndrooma, jossa samaa tahtia kun vanhaa esineistöä konmaritetaan ulos, täytetään siitä syntyvää tilaa kiinasta tilatulla sisustustavaralla ja muulla irtokrääsällä.

Jotain Kiinasta tilaamisen yleisyydestä kertoo se, että Suomeen tulee tällä hetkellä jopa 15 miljoonaa kirjelähetystä Kiinasta joka vuosi. Tämä on lähes puolet Postin koko pakettivolyymista. Onko kiinasta tilaaminen kuitenkaan järkevää, kannattavaa tai turvallista? Aiemmassa postauksessani kerroin, että tämä aihe herättää paljon keskustelua vauvapalstoilla ja nyt haluan avata tätä hieman paremmin.

Usein Kiinasta tilaamista perustellaan sillä, että myös Viikin Prismasta ostetussa pehmolelussa voi lukea Made in China. Tämä argumentti on siinä mielessä heikko, että Suomessa myytävän tuotteen on täytettävä EU:n ja Suomen turvallisuusmääräykset, mutta suoraan Kiinasta tilattaessa näin ei välttämättä ole. On mahdollista, että Kiinan verkkokaupan myymää tuotetta ei ole tarkoitettu lainkaan EU:ssa myytäväksi. Joskus jopa EU-alueella markkinoilta poistettu vaarallinen erä päätyy uudelleen myyntiin verkkokauppaan.

Tullin mukaan EU:n ulkopuolisesta verkkokaupasta tilattu tuote voi paljastua tuoteväärennökseksi tai jopa terveydelle vaaralliseksi tuotteeksi. Tuoteväärennöshankinnalla saattaa tietämättään tukea järjestäytynyttä rikollisuutta ja jopa lapsityövoiman käyttöä. Lasten leluista saattaa puuttua CE-merkintä, joka on valmistajan ilmoitus siitä, että lelu on turvallinen. Ei-turvallisessa lelussa saattaa olla esimerkiksi lisääntymiselle vaarallisia ftalaattipehmittimiä tai pieniä irtoavia osia. Lastenvaatteissa voi olla esimerkiksi EU:n määräysten vastaisia naruja ja nyörejä sekä metallineppareita, joista irtoaa herkästi allergisoivaa nikkeliä.  Ulkoiluvaatteet saattavat puolestaan sisältää allergisoivaa formaldehydiä.

Vaikka ei kiinalaisesta verkkokaupasta mitään tilaisikaan, voi näitä tuotteita silti päätyä omaan käyttöön. On nimittäin olemassa vielä yksi sudenkuoppa, johon itsekin olen saattanut astua. Kirppareiden suosiminen on hyvä keino pienentää omaa ekologista jalanjälkeään ja tehdä budjettitietoisia hankintoja. Muutaman kerran olen kirppikseltä löytänyt kuitenkin vaatteita, joissa on vielä laput kiinni. Hieman naiivisti olen ajatellut, että ehkä tämä muutamalla eurolla myynnissä oleva kesäinen Calvin Klein t-paita on jäänyt alkuperäiseltä omistajallaan käyttämättä siksi, että se olisi ollut sopivan kokoinen talvella. Tämä on tietysti mahdollista, mutta varsinkin silloin, jos samalla myyjällä on paljon täysin käyttämättömiä vaatteita myynnissä, tulisi hälytyskellojen soida. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kuluttajatuotteiden ylitarkastajana toimivan Pipsa Korkolaisen mukaan nousevana trendinä on se, että tilataan kolmansien maiden halpakaupoista tavaraa ja laitetaan niitä kalliimmalla myyntiin sosiaalisen median kanaviin. Epäselvää voi siis olla se, onko ostamani Calvin Klein lainkaan Calvin Klein ja vaikka olisikin, onko kyseessä vaikkapa jokin sellainen erä, joka on turvallisuussyistä vedetty EU-alueella pois myynnistä.