Vauvan kyky elää hetkessä
Kuva: Pixabay/kelin
Vauvan oksennustauti meinasi vieriä ylitsemme eilen. Tiedättekö, niin kuin sellainen harmaa aalto, joka vie voimat ja pakottaa pyyhkimään kaikki hauskat sosiaaliset tapahtumat kalenterista ja linnoittautumaan neljän seinän sisälle useaksi päiväksi. Ensimmäinen oksennus illalla ei ollut kovin dramaattinen. Siivotessaan sitä mies totesi, että puklun ja oksennuksen välinen ero on lopulta aika pieni. Minun mielestä se kuulosti mietelauseelta. Juuri sellaiselta syvälliseltä parisuhdekeskustelulta, joita käydään perheissä, joissa on kaksi alle viisivuotiasta lasta. Vauva ei ollut moksiskaan. Hän katsoi, että oksennus tuli ja oksennus meni. Nyt on kiire ryömiä sen uuden hienon värikkään reikäpallon perään, joka meinaa taas karata sohvan taakse.
Seuraavat kaksi kertaa tapahtui aamuyöstä. Silloin säikähdin. Vatsatauti vai pilaantunut ruoka? Onko kuumetta? Sattuuko pienellä vatsaan? Vauva katseli kummastuneena ympärilleen. Mitä vanhemmat touhuaa? Ai nyt tuli pesulle lähtö keskellä yötä. Kun hänet laskettiin takaisin pinnasänkyynsä, katseli hän lähinnä uteliaan innostuneesti puhdasta yöpukuaan ja puhtaita lakanoitaan. Mitäs nyt tehdään? Nukutaanko vai leikitäänkö? Taidetaan nukkua. Oksennus tuli ja oksennus meni, nyt on aika nukkua.
Itse olin vielä pitkään hereillä. Uskallanko nukkua? Entä jos en herää kun pieni tarvitsee apua? Riittääkö lakanat jos tulee lisää oksennusta? Entä pinnasängyn kosteussuojat ja pyjamat? Oliko iltaruoassa jotain pilaantunutta vai onko sittenkin kyse kala-allergiasta, josta itsekin kärsin lapsena? Lopulta nukahdin ja näin unta, jossa olohuoneen lattia oli nilkkoja myöten täynnä oksennusta.
Aamulla heräsin siihen, että vauva hihkui iloisena sängyssään. ”Miten sinä kulta pieni voit?” Kahden hampaan iloinen hymy ja kämmenien iloista heilutusta kuin lentoon lähtevällä linnunpoikasella. Oksennuksista ei enää tietoakaan. Syömään, pesulle ja sitten kokomaan pehmopalikoista tornia. Minun mieltäni edelleen kaihertaa pelko. On liian hyvää ollakseen totta, että aamumaito pysyisi sisällä. Viimeistään ekan soseen jälkeen se alkaa uudestaan.
Miksi en osaa suhtautua niin kuin vauva tähän ja muihinkin elämän suuriin ja pieniin vastoinkäymisiin? Oksennus tuli ja oksennus meni. Nyt uuteen päivään. Leikkisikö dubloilla vai autoilla? Tuo pieni ihminen on niin pieni, mutta niin viisas. Hänellä on kaikki maailman viisaus ja minulla vain kolme kuppia vahvaa kahvia.
