Hyppää sisältöön

MPR-rokotteen ja autismin yhteys: lääketieteen historian suurin huijaus

Julkaistu
MPR-rokotteen ja autismin yhteys: lääketieteen historian suurin huijaus

Kuva: Pixabay/qimono

Suomessa kansallisen rokotusohjelman mukaan annetaan tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaava MPR-rokote kaikille lapsille 12-18 kuukauden ja kuuden vuoden iässä. Monet empivät sen ottamista, koska ovat kuulleet väitteen, jonka mukaan kyseinen rokote altistaa autismille. Faktat jäävät usein tarkastamatta, vaikka nopeallakin tiedonhaulla selviäisi, että tapausta pidetään yhtenä lääketieteen suurimmista huijauksista eikä mikään nykyinen tutkimustieto tue MPR-rokotteen ja autismin välistä yhteyttä.

Kaikki sai alkunsa brittiläisen lääkärin Andrew Wakefieldin vuonna 1998 The Lancetissa julkaisemasta artikkelista, jossa hän kertoo MPR-rokotteen autismiin ja suolistosairauksiin yhdistävästä tutkimuksestaan. Pian artikkelin julkaisemisen jälkeen kriitikot kiinnittivät huomiota siihen, että tutkimus tehtiin hyvin pienellä joukolla, kahdellatoista lapsella, ilman kontrolliryhmää. Tutkimusmenetelmiäkin pidettiin kyseenalaisina, koska tulokset perustuivat pitkälti vanhempien uskomuksiin ja kertomuksiin.

Myöhemmin kuitenkin paljastui, että kyseessä ei ollut pelkästään heikot tutkimusmenetelmät, vaan tarkoituksellinen petos. Rokotekriittisyydestään tunnettu Wakefield oli saanut rahoituksen tutkimukselleen lakimiehiltä, joilla oli meneillään oikeusjuttu rokotevalmistajia vastaan. Asiakirjoja tutkimalla pystyttiin osoittamaan, että Wakefield oli tarkoituksellisesti muunnellut faktoja kaikkien kahdentoista tutkimukseen osallistuneen lapsen terveystiedoissa päästäkseen haluamaansa lopputulokseen.

Juttu oikaistiin ja Wakefield menetti oikeutensa toimia lääkärinä, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. Rokotuspäätöksiä tekevissä vanhemmissa oli herätetty pelkoa, joka kantaa tähän päivään asti. MPR-rokotteen kattavuus laski Iso-Britanniassa pahimmillaan 80 prosenttiin, vaikka WHO:n suositusten mukaan tarvitaan 95 prosentin kattavuus laumasuojan ylläpitämiseksi ja epidemioiden poissa pitämiseksi.

Suomessakaan ei tavoitteeseen päästä. Vuonna 2015 syntyneistä lapsista 94 prosenttia on saanut MPR-rokotteen. Erityisen huolestuttavaa on se, että Suomesta löytyy myös alueita, joissa kattavuus jää alle 90 prosentin. Suomeen onkin heijastellut Euroopassa lähiaikoina riehunut tuhkarokkoepidemia. Elokuussa 2017 THL tiedotti, että saman vuoden aikana Euroopassa oli todettu kaikkiaan 13 000 tuhkarokkotapausta.

Toivoisin, että rokotuspäätöksiä tehtäisiin enemmän tutkitun tiedon kuin epämääräisiin huhuihin perustuvan pelon pohjalta. Usein netin keskustelupalstoilla pelkoa autismin ja MPR-rokotteen yhteydestä pidetään yllä kertomalla tuttavaperheen lapsesta, jonka autismi alkoi oireilemaan MPR-rokotteen jälkeen. Duodecimin Terveyskirjaston mukaan tässä aikayhteydessä ei sinänsä ole mitään erikoista. Autismin ensimmäiset oireet muutenkin ilmaantuvat sekä rokotetuilla että rokottamattomilla lapsilla 12-18 kuukauden iässä eli samassa ikävaiheessa kuin mihin rokoteohjelman mukainen MPR-rokote sijoittuu. Kyse on kahdesta erillisestä, mutta samaan ikäkauteen sijoittuvasta tapahtumasta.

Aiemmin kirjoitin siitä, miten perätön huhu pneumokokkirokotteeseen kuolleesta vauvasta sai alkunsa. Edelleen haastaan myös muita bloggaajia ottamaan kantaa rokotemyönteisyyden puolesta ja jakamaan tietoa eteenpäin hashtagilla #rokotemyönteisyys.

Sanna Kaski

 

Lähteet:

The British Medical Journal 2011;342:c7452: ” Wakefield’s article linking MMR vaccine and autism was fraudulent”

The British Medical Journal 2011;342:d22: ”The fraud behind the MMR scare”

Indian Journal of Psychiatry. 2011 Apr-Jun; 53(2): 95–96.”The MMR vaccine and autism: Sensation, refutation, retraction, and fraud”

Duodecim Terveyskirjasto: Harhakäsityksiä rokotuksista

THL rokotusohjelma, Mitä haittaa MPR-rokotteesta voi olla?, Lasten rokotuskattavuus, Euroopan tuhkarokkoepidemia heijastuu myös Suomeen