Se, mitä luulet, ei aina ole totta
Usein ”lasun piirissä” oleminen tuomitaan yksinkertaisesti, koska ei tiedetä enempää. Nuori tuomitaan hankalaksi, alkoholia käyttäväksi, henkilöksi, joka ei pärjää… Tätä tekstiä varten kysyin muutamalta kaveriltani, mitä heille tulee mieleen lastensuojelun asiakkuudesta, tai onko heillä ollut ennakkoluuloja ihmisiä kohtaan sen takia. Kukaan vastanneista ei ole itse ollut lastensuojelun piirissä, ikähaitari heillä on 20-36 vuoden välillä.
Vastaukset jakautuivat aika selkeästi kahteen kategoriaan. Osalla (A-ryhmä) ei ole eikä ole ollut ennakkoluuloja lastensuojelun asiakkaana olevia lapsia/nuoria kohtaan. Toisilla (B-ryhmä) ei ollut nyt tällä hetkellä, mutta oli ollut aiemmin ennakkoluuloja tai olettamuksia näitä lapsia/nuoria kohtaan. A-ryhmäläiset (6) näkivät syyn lastensuojeluun levan jossain lapsen tai perheen ongelmassa. B-ryhmässä (4) esiintyi näitä oletuksia: lapsi/nuori ei pärjää/käy koulussa, päihteet tai huono käytös liittyvät kuvioihin.
B-ryhmäläistenkin näkökanta oli muuttunut ajan ja ennen kaikkea tiedon myötä. He olivat tajunneet, että lastensuojelun asiakkuuden takana voi olla paljon muitakin syitä kuin lapsen käytöksestä tai valinnoista johtuvia.
Mitä lastensuojelun asiakkuuden takana sitten voi olla? Perheessä voi olla väkivaltaa tai alkoholia, mutta myös vaikkapa väsynyt vanhempi, joka tarvitsee aikaa saadakseen itsensä kasaan ja pystyäkseen olemaan sellainen vanhempi lapselleen kuin haluaa. Lapsella voi olla tarpeita, joita hän ilmaisee huonolla käytöksellä tai piittaamattomuudella tai joita hän pakenee juomalla – tai lapsi voi olla esimerkiksi erityistä tukea tarvitseva, jonka kanssa vanhemmat eivät itsekseen pärjää.
Lastensuojeluilmoitus ei ole aina huono asia, mutta sen tarpeen huomioimatta jättäminen, olankohautuksella kuittaaminen on. Ensisijaisestihan lastensuojeluilmoituksella halutaan saada apua. Ulkopuolinen voi nähdä avun tarpeen paremmin kuin läheinen, ja se on monesti helpoin tapa anonyymisti saada perheelle apua.
Suora lainaus yhdestä vastauksesta: ”Sehän tavallaa osoittaa rohkeutta et on haettu omaan tai perheen hyvinvointii apua.”
Kohtaa ihminen ihmisenä, älä tilastona
Mitä yritän tällä sanoa? Me kaikki olemme ihmisiä, yhtä aikaa samanlaisia ja kuitenkin erilaisia. Katso ja kohtaa jokainen ihminen ihmisenä, älä tilastoina, olettamuksina, valmiiksi kategorioituna. Pyri näkemään ihmisen menneisyys osana hänen nykyisyyttään.
Minä olen ollut lastensuojelun asiakas. Minulla ei koskaan ollut vaikeuksia koulussa, osasin käyttäytyä, en joutunut ongelmiin. Harrastin varsin tunnollisesti hevosia pienestä pitäen, tein sovitut hommat ja enemmänkin. Mutta isäni oli väkivaltainen minua kohtaan, ja käytti seksuaalisesti hyväkseen vuosia. Ilmoituksia oli tehty aiemminkin, mutta 16-vuotiaana vyyhdin alettua purkautua, minut lopulta sijoitettiin perhekotiin.
Minulla ei ole vielä ammattia, lukion aloitin, ensimmäisen luokan ensimmäisen jakson suoritin, keskeytin. Myöhemmin kodinhuoltajan opinnot jäivät kesken loukatessani selkäni. Olen ollut töissä muutamassa paikassa, kodinhuoltajaksi opiskelin oppisopimuksella. Olen ollut jo useamman vuoden sairaslomalla psyykkisistä syistä, tehden siinä samalla jaksamiseni mukaan työkeikkoja. Nyt haaveilen töihin ja opiskelun pariin palaamisesta.
Monia ennakkoluuloja voisi vähentää ja estää yksinkertaisesti puhumalla. Kysy, jos et tiedä tai ole varma. Pidetään mielet avonaisina, kuunnellaan ja kerrotaan.
Meillä jokaisella on menneisyys. Meillä jokaisella on nykyisyys. Meillä jokaisella on tulevaisuus.
Menneisyyteen ei kukaan enää voi vaikuttaa, mutta se vaikuttaa meihin kaikkiin. Nykyisyyteen voimme jossain määrin vaikuttaa. Tulevaisuutta voimme haaveilla, tulevaisuuteen voimme vaikuttaa.
Omaa käytöstämme voimme aina muuttaa. Muiden ihmisten käytöstä emme voi muuttaa, mutta me kaikki voimme vaikuttaa, ja vaikutammekin, siihen miten muut ihmiset maailman näkevät. Annetaan myös muiden vaikuttaa meihin, oma näkökanta on harvoin ainoa oikea.
Minä kyselen paljon, ja minulta saa kysyä.
Mitä mieltä sinä olet?
Ennakkoluuloja
Sinä tiedät
millainen minä olen.
Sinä tiedät
mihin minusta on.
Sinä tiedät
mitä minä ansaitsen.
Tai niinhän sinä oletat.
Mutta ethän sinä edes tiedä kuka minä olen.
Entä sitten jos olen elänyt erilaisen lapsuuden?
Entä sitten jos joku muu on tehnyt päätökset puolestani?
Entä sitten jos en ole samanlainen kun sinä?
Ethän sinäkään ole elänyt samaa kuin minä.
Ethän sinäkään ole tehnyt kaikkia päätöksiä.
Ethän sinäkään ole samanlainen kuin minä.
En välttämättä sovi yhteiskunnan normeihin,
voin olla tilastoissa missä sinä et,
olen saattanut nähdä asioita joita sinä et,
polkuni ei ole ollut virheetön.
Ole kiltti, pyydän,
älä silti kategorioi minua
tietämättä, tuntematta minua.
Kohtaa minut ihmisenä.
Minäkin haluan kohdata sinut ihmisenä.
Minä haluan oppia tuntemaan ihmisiä,
huomata miten monta eri polkua
voi johtaa samaan paikkaan.
Tai kuinka sama polku
voikin johtaa eri paikkaan.
Luokittelemalla ihmisen etukäteen,
voit menettää elämäsi parhaan ystävän
ennen kuin olette edes tavanneet.
Perhonen
Perhosen lapsuuteen kuului hyvin pienestä lähtien hyväksikäyttöä ja väkivaltaa perheessä. Kun muuta keinoa ei ollut, hän purki tunteitaan kirjoittamalla. Apua hän sai liian myöhään, vasta teini-ikäisenä. Silloin hän pääsi perhekotiin, jonka työntekijä on edelleenkin läsnä ja tukena hänen arjessaan. Perhekodissa oli talli, ja hevoset ovat edelleenkin Perhoselle tärkeitä. Nyt Perhonen on aikuinen, mutta hänen sisällään elää edelleen se pieni tyttö, rikottu perhonen. Hänen elämässään on ollut terapiaa ja sairaalajaksoja, mutta myös ihanan miehen tapaaminen ja naimisiinmeno. [caption id="attachment_31772" align="alignnone" width="300"] Kuva: Aino Sutinen[/caption]