Ville Hytönen Werner Villenpojan tahdissa

– Töh, sanoo Werner Villenpoika Ljokkoi ja osoittaa lamppua. Lamput ovat Wernerin, kuten monen muunkin yksivuotiaan, suosikkijuttu.

– Parasta on, kun Werner pääsee rämppäämään lampun katkaisijaa, kertoo Wernerin isä, runoilija ja kustantaja Ville Hytönen, 34.

Wernerin äiti Anniina Ljokkoi, 32, puuhaa keittiössä aamiaista. Tuoksuu vastajauhettu kahvi ja sahrami: Ville kävi syksyllä reportaasimatkalla Turkin Syyrian vastaisella rajalla ja osti sotaa paenneelta aleppolaiselta kauppiaalta puoli kiloa sahramia.

– Ei ole mitään, mihin meillä ei pantaisi sahramia! Anniina ja Ville nauravat.

Sahramikahvi maistuu mukavalta, kuin kahvi ja pulla samassa paketissa.

Aamiaispöydässä Werner katselee isän kanssa kirjaa. Sekin kertoo lampuista ja siinä on ihan oikea lamppu. Vielä hän ei ole lukenut isänsä kirjoittamia lastenkirjoja, mutta senkin aika on pian käsillä.

Wernerin pieni suuri maailma sijaitsee Tallinnan Sitsissä, vanhassa vihreässä pienkerrostalossa, jonka vierestä raitiovaunut kolistelevat pahamaineiseen naapurikaupunginosa Kopliin. Tien toisella puolen levittäytyy rahtisatama.

Kirjeenvaihto johti rakkauteen

Ville ja Anniina päätyivät Suomesta Viroon eri reittejä. Jyväskylän yliopistossa opiskellut Anniina tuli ensin vaihto-opiskelijaksi Tarttoon ja muutti kolme vuotta sitten Tallinnaan osin töiden, osin vaihtelunhalun takia.

Samoihin aikoihin vasta eronnut Ville mietti, mihin asettua asumaan. Helsinki tuntui järjettömän kalliilta mutta Tallinna kohtuuhintaiselta vaihtoehdolta. Kirjailijan töissä kodin sijainnilla ei ole suurta merkitystä.

Ja sitten löytyi Anniina.

Pariskunta oli tavannut ohimennen jo aiemmin, mutta rakkaus syttyi kirjeenvaihdossa. Ville kyseli Facebookissa Anniinalta ruokapaikkavinkkejä Tallinnassa. Keskustelu venyi pitkäksi, eikä kestänyt kauan, kun pariskunta jo muutti yhdessä nykyiseen kotiinsa.

Kodissa on kolme kerrosta: kapeiden portaiden kahdesta asunnosta yhdeksi yhdistämät tilat ja lisäksi kellarissa saunaosasto, jossa on edellisen omistajan asentama poreamme.

– Virossa poreamme on tärkeä elintason mittari. Kun on poreamme ja hieno auto, menee hyvin, Anniina valaisee.

Pihalla on pieni kasvimaa ja autotalleja, pieniä vajoja. Niissä ei säilytetä autoja, vaan säilötään suolakurkkuja, juodaan vodkaa ja vietetään aikaa. Eräs lapsiperhe on saanut trampoliininkin mahtumaan pihan nurkkaan.

– Ihmisillä on tapana pitää ovia auki, ja lapset juoksevat edestakaisin kaikissa asunnoissa.

Viro panostaa perhevapaisiin

Maaliskuussa vuoden täyttänyt Werner on kotihoidossa. Anniina on vielä äitiyslomalla työstään suomen opettajana: hän opettaa virolaisia ja vironvenäläisiä lääkäreitä, jotka tulevat työskentelemään Suomessa. Villen työhuone sijaitsee yläkerrassa, joten hoitovuoroissa on helppo joustaa Anniinan käydessä keikkatöissä.

Virossa vanhempainpäiväraha on yhtä suuri kuin palkka.

Virossa vanhempainvapaa kestää puolitoista vuotta ja on jaettavissa vanhempien kesken. Päiväraha on yhtä suuri kuin palkka.

Loikka neuvostoajoista kohti hyvinvointia on ollut hurja ja näkyy muussakin kuin panostuksessa perhevapaisiin. Väestön keskipalkka on noussut 15 vuodessa yli kolminkertaiseksi eli 300 eurosta noin tuhanteen.

Skypen kaltaiset lippulaivayritykset ovat vetäneet maahan hyväpalkkaisia nuoria hipstereitä, joiden suosimalle Telliskiven alueelle on noussut trendikkäitä kahviloita ja ravintoloita vieri viereen.

Varakkaimmat voivat maksaa lastensa päivähoidosta ja kouluista kymmenien tuhansien eurojen lukukausimaksuja. Koulutuskilpailu alkaa Virossa varhain: suosituimpiin kouluihin on pääsykokeet jo ensimmäiselle luokalle.

– Werner menee syksyllä vironkieliseen päivähoitoon, sillä toivomme hänestä kaksikielistä. Koulujen pääsykokeiden takia on tärkeää osata viroa hyvin jo eskari-iässä, Ville ja Anniina sanovat.

Voi tosin olla, että Wernerin korvaan tarttuu kolmaskin kieli. Kotipihan lapsista melkein kaikki ovat venäjänkielisiä.

Sitsin alue on vanhastaan venäläisten asuttamaa, mutta tilanne on pikku hiljaa muuttumassa. Kun vanhat asukkaat kuolevat, taloja ostetaan ja kunnostetaan. Seutu vaurastuu, ja Villen ja Anniinan kotikin on jo tuplannut arvonsa.

– Kun on monta vuotta hakannut päätä seinään kustantajana, tuntuu hyvältä onnistua taloudellisesti jossain, Ville sanoo.

Toki hänen jo lukiolaisena perustamastaan Savukeidas-kustantamosta voi olla toistakin mieltä: Savukeidas on toiminut 15 vuotta ja julkaissut yli 300 kirjaa, joukossa useita kiitettyjä ja keskusteltuja teoksia.

Lähikauppana kauppahalli

Werner istutetaan kolmipyöräisiin rattaisiinsa ja viedään päiväunikävelylle Sitsin kylämäisille kaduille. Kaupunginosa on saanut nimensä tekstiilitehtaasta, joka tuotti sitsiä eli suomeksi karttuunia, eräänlaista puuvillakangasta. Tehtaan työntekijöille aikanaan rakennetut talorivit reunustavat katua, ja pieni neuvostoaikainen kauppahallikin toimii yhä.

Ville ostaa hallista mehiläisleipää ja Anniina vihanneksia. Kulku jatkuu kaupunginosan keskusaukiolle. Pian vastaan tulee Stroomin ranta, puistoon rajautuva pitkä hiekkaranta yyterimäisine dyyneineen. Siellä paikalliset perheet istuvat grillaamassa heti, kun sää sallii.

– Täällä on kuin etelänmatkalla.

Ville, Anniina ja Werner katselevat samovaaria Tallinnan keskustorilla, jossa perhe tekee usein myös ruokaostoksia.

Kierrämme rantaa reunustavaa kävelytietä Kopliin, joka on Tallinnan köyhintä aluetta. Pari viimeistä rähjäistä narkkarien asuttamaa puutalokorttelia jyrätään kuitenkin pian, ja niiden paikalle rakennetaan ostoskeskus.

Koplin puisto, entinen hautausmaa Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajalta, on rauhallinen ja idyllinen. Kerrostalon nurkalla sentään istuu juoppoporukka.

– Tuo on noiden vakituinen paikka. Joskus joku vieras kysyy, uskaltaako meille tulla raitiovaunulla ollenkaan, Ville kertoo.

Kysymys tuntuu absurdilta ainakin keskellä päivää.

Matkajuttuja, ruokakirjoja, käännöksiä

Kun Werner ilmoitti tulostaan, Ville oli matkalla Albaniassa. Eräs osa Villen monipuolista työnkuvaa ovat matkareportaasit, joissa etsitään Euroopan rajoja paikoista, joihin harva turisti eksyy. Hän on kierrellyt esimerkiksi Kaukasiassa Vuoristo-Karabahin tapaisilla alueilla, jotka keskivertosuomalainen mieltää lähinnä sotatantereeksi.

Mutta kun Villestä oli tulossa isä, vaarat alkoivat tuntua erilaisilta kuin ennen.

– Välillä mietin, että olisipa hienoa vetää joku kunnon Keski-Venäjän-kierros, mutta eihän sellaista enää pysty tekemään, sanoo Ville ripaus haikeutta äänessään.

– Jätin väliin myös Ugandaan sovitun action-elokuvan tuottamisen, kun ohjaaja alkoi vitsailla kurkkuni leikkaamisesta.

Hurjia matkoja muistelevia kolumneja on koottu Villen ja Ville-Juhani Sutisen yhteisteokseen Ismailiitti ja lännenmies.

Nykyisin matkat ovat toisenlaisia. Kesällä Ville on lähdössä kahdeksi viikoksi Italiaan viimeistelemään keittokirjaa Mazzano Romanon kylän kirjailijaresidenssiin.

– Kirjan nimi Altro piatto viittaa vähän toisenlaiseen ruokaan. Reseptit on muokattu perinteisistä italialaisista ruuista, jotka ovat eri puolilta maailmaa tulleiden kyläläisten käsissä saaneet uusia piirteitä, Ville kertoo.

Samalla hän markkinoi runojensa italiankielistä käännösvalikoimaa, joka ilmestyy kesällä. Syksyllä on tiedossa kuukauden residenssioleskelu Budapestissä, tällä kertaa koko perheen voimin. Yleensä Werner ja Anniina lähtevät Keski-Suomeen Anniinan vanhempien luo, kun työ vie Villeä maailmalle.

Perheen koti sijaitsee Sitsin pikkukaupunkimaisella puutaloalueella. Omasta pihasta löytyy leikkipaikka ja -kavereitakin.

– Voin siellä tehdä omiakin hommiani, kun äitini hoitaa Werneriä, Anniina sanoo.

Hänen omimmat hommansa, intohimotyönsä, ovat käännöksiä. Hän teki gradunsa virolaisen nuortenkirjallisuuden klassikon, 1950-luvulla ilmestyneen Silvia Rannamaan Kadrin päiväkirjan, kääntämisestä. Savukeidas julkaisi suomennoksen pari vuotta sitten.

– Kadrin päiväkirja on kuin Tiina-kirjat virolaisittain. Alussa Kadri asuu mummonsa kanssa surkeassa kellarissa, joka voisi olla vaikka tällaisessa talossa, ja lopussa perhe pääsee muuttamaan hienoon uuteen kerrostaloon, jossa on hissi. Olen koettanut jäljittää, missä päin Tallinnaa Kadrin uusi koti sijaitsi, mutten ole onnistunut, Anniina kertoo.

Vedonlyönnistä lastenkirjailijaksi

Muutama vuosi sitten Ville Hytösestä tuli myös lastenkirjailija, monen mielestä ehkä yllättäen. Ensimmäinen lastenkirja syntyi vedonlyönnin tuloksena.

– Löin vetoa, että pystyisin kirjoittamaan lastenkirjan käsikirjoituksen ajassa, joka oli niin lyhyt, etten kehtaa edes sanoa.

Ville voitti vedon, ja syntyi Taatelikujan salaperäinen Pisteli, jonka julkaisi Tammi. Seuraava kiusaamisesta ja ystävyydestä kertova lastenkirja Hipinäaasi apinahiisi pääsi jo Finlandia Junior -ehdokkaaksi.

– Huomasin, että laji soveltuu minulle. Olen hyvä keksimään hassuja hahmoja, ja kielen leikillisyys sujuu. Aloin tehtailla lastenkirjakäsikirjoituksia, ja pian niitä oli jonossa kymmenen. Piti alkaa itsekin julkaista niitä, Ville myhäilee.

Savukeidas julkaisee lastenkirjat samaan aikaan viroksi ja suomeksi, sillä se ei juuri lisää painatuskuluja. Lastenrunoutta Ville ei vielä ole kirjoittanut – paitsi kolme runoa satukokoelma Ötökkämaan tarinoihin.

– Se on niin vaikeaa! Luen jatkuvasti lastenrunoutta, että kehittyisin.

Syksyllä Villeltä on tulossa kaksi lastenkirjaa: Kisupekka ja Kisulisu pormestareina ja Vauvaperhe matkustaa. Vauvoista muodostuvan perheen isävauva, äitivauva, teinivauva ja pikkuvauva asuvat neuvolan pihalla ja tekevät aikuisten maailmassa vauvamaisia asioita. Vauvaperheen seikkailuista on syntymässä kirjasarja.

Veganismi lähellä sydäntä

Sata palloa ilmassa, jos riittääkään – siltä kuulostaa kustantaja-kirjailija-mesenaatti-perheenisä Ville Hytösen elämä. Uusin toimenkuvan laajennus on kirjailijaresidenssin perustaminen Haapsaluun. Villa Werneriksi nimetty residenssi avattiin syyskuussa. Tämä meren rannalla sijaitseva yksiö on tarkoitettu kirjailijoille, kääntäjille, kriitikoille, kulttuuritoimittajille ja kustannustoimittajille suuritöisten teosten viimeistelyä varten.

Kirjakauppiaana oleminen sentään päättyi: Savukeidas- ja Sanasato-kustantamojen yhteinen Tulenkantajat-kirjakauppa Tampereella myytiin vastikään Teos-kustantamolle.

– Ideoitahan tulee jatkuvasti, niiden toteuttaminen voi olla vaikeampaa. Kun on tekeillä sata asiaa samaan aikaan, aina välillä jotain valmistuukin. Kun yhtä työtä ei jaksa koko ajan tehdä, voi aina vaihtaa siihen, joka kulloinkin kiinnostaa.

Yläkerran työhuoneessa on tekeillä parhaillaan ”ainakin kuusi” käsikirjoitusta.

Anniina edistää nyt veganismia.

Päiväunilta herännyt Werner napsii sormiruokalounaakseen tofua, belugalinssejä ja porkkanalaatikkoa. Anniina on vegaani ja päätoimittaa Vegaia-lehteä. Hän on myös osallistunut ensimmäisen virolaisen veganismia käsittelevän kirjan kirjoittamiseen.

– Virossa kaikki ei ole niin valmista kuin Suomessa. Täällä tuntuu tärkeältä toimia itse, vaikka nyt edistää veganismia, Anniina sanoo.

Vähän kuin lapsuuden Suomi

Suomessa käyminen tuntuu pariskunnasta nykyisin kyläilyltä. Vaikka matka on lyhyt, Viron ja Suomen välillä on mentaalisia eroja.

– Virolaiset ovat sellaisia kuin suomalaiset sanovat olevansa, jäyhiä ja tuppisuisia. Kesti pitkään ymmärtää, että se on kunnioitusta toisen ihmisen reviiriä kohtaan. Ei haluta häiritä edes tervehtimällä tai hymyilemällä, Anniina sanoo.

– Pidän siitä, että moni asia Virossa muistuttaa lapsuuteni Suomea. Lapset saavat olla vapaasti, kaupoissakin näyttää vähän samalta. Varsinkin Haapsalu on kuin Pietarsaari tai Porvoo, joissa asuin lapsuudessani, Ville sanoo.

– On siistiä, että myös kehitys näkyy. Suomessa on stagnaatio, täällä mennään koko ajan eteenpäin. Joka puolella rakennetaan ja kunnostetaan, Ville sanoo.

Villen ja Anniinan kotikulmat siistiytyvät vauhdikkaasti.

– Suomessa myös odotetaan, että puitteet olisivat kunnossa ennen kuin tehdään mitään. Vietetään vaikka suuri osa lomasta rakentamalla terassia. Täällä nostetaan tuoli pihalle, ja se riittää, Anniina jatkaa.

Pariskunta viihtyy ja aikoo jatkossakin asua Virossa, jos ei sitten tule muuttoa johonkin etelämmäksi.

Mutta se on sen ajan murhe! Nyt ollaan tässä ja eletään arkea, jossa parasta on pienen pojan kanssa hulluttelu ja hänen kehityksensä seuraaminen.

– Eilen oli isä-poika-päivä, kun Anniina oli töissä. Kun tultiin puistosta, pari tuntia vain pöllöiltiin, maattiin sängyllä ja ilveiltiin ja kutituskone kävi aika monta kertaa, Ville kertoo.

Lapsiperheen Tallinna

Tässä Ville Hytösen ja Anniina Ljokkoin vinkkejä lapsiperheille, jotka suuntaavat Tallinnaan.

• Lastenmuseo Miiamilla, jolla on kaksi toimipistettä, toinen Kadriorgin puistossa ja toinen Kalamajassa. Useimmilla museoesineillä saa leikkiä, ja Kadriorgin toimipisteen ympärillä on leikkipuisto.”Hipinäaasin vironkielisen käännöksen julkkarit olivat siellä.”
• Piritan ja Stroomin hiekkarannoilta löytyy molemmista isot leikkipuistot. Pirita on enemmän virolaisten ja Stroomi venäläisten suosima.”Kevään tulon huomaa siitä, että Stroomin rantapuistossa alkaa tuoksua saslikki.”
• Jos huono sää yllättää, ostoskeskuksissa on sisäleikkipuistoja, jotka ovat huomattavasti suomalaisia edullisempia. Kalevi spa on kylpyläuimahalli, joka sopii vauvaperheillekin.
• Isommille lapsille sopivat nukketeatterimuseo Nuku Vanhassa kaupungissa sekä sähkömuseo Energia avastuskeskus.
• Kirpputori Paavli kaltsukas.”Viron paras kirppis, jossa on tosi paljon lastenvaatteita.”