Vertaistukea vauvatreffeiltä

Anni ja Venla soittelevat leikkipuhelimella, Hilla on oppinut iskemään silmää, Julius keskittyy kahden kädessään olevan muovirenkaan tarkkailuun, Johannes ihmettelee kaikkea ympärillään tapahtuvaa ja Anni käy ojentamassa hänelle paperinenäliinoja. Äitien puheensorina täyttää huoneen, ja kauniisti katettu pöytä odottaa. Ystäväjoukko Vaasassa on kokoontunut runsaan vuoden ajan vauvatreffeille – tai oikeastaan vauvatreffit ovat tehneet heistä ystäviä. Riikka Rinnekangas, Janica Kaihoniemi, Laura Pikkumäki, Annika Björkgren ja Susanna Berglund synnyttivät esikoisensa kesällä 2012. Vauvoista ei voi juuri enää puhua – ainakin jos katsoo menoa lattialla. Nyt Hilla heittää palloa, Anni syventyy tutkimaan Potalla-kirjaa. Venlaa naurattaa ja hän ottaa muutaman askeleen kohti dublopalikoita.

Yhdessä on eletty lapsen ensimmäisen vuoden ilot ja haasteet.

– Mutta kun oikein kiire tulee, silloin Venla vuorotellen kävelee ja konttaa, nauraa äiti Annika.

– Samoin tekee Hillakin, välillä kävelee ja välillä lyö maahan, toteaa Janica.

Äidit ovat tavanneet joka toinen viikko aina jonkun luona. Yhdessä on eletty lapsen ensimmäisen vuoden ilot ja haasteet.

Anni kaivaa korista leluja toisillekin leikittäväksi.

Kaikki alkoi neuvolan kirjeestä, jossa pyydettiin tuoreita ensisynnyttäjiä yhteisiin tilaisuuksiin. Tähänkin kokoonpanoon kutsuttiin tusinan verran äitejä, mutta paikan päälle saapui viisi.

– Ensimmäiset neljä kertaa olivat neuvolan järjestämiä, saimme opastusta muun muassa vauvan käsittelyssä, unirytmissä ja vauvahieronnassa, Riikka muistelee.

Virallisten sessioiden jälkeen ohjaaja kehotti äitejä jatkamaan kokoontumisia, ja tämä viisikko otti asian tosissaan.

– En tiedä, mitä olisi ensimmäisestä vuodesta tullut ilman tätä vertaistukea, miettii Laura.

– Minä olen ainakin kehunut kaikille, että perustakaa ryhmä! Janica Kaihoniemi kertoo.

Aluksi kokoonnuttiin nyyttäriperiaatteella.

Tavatessa voidaan löysätä vähän pipoa.

– Mutta kun joka kerta järjestävälle äidille jäi paljon syömistä, päätimme, että jokainen toimii emäntänä vuorollaan.

– Vuoden alusta aletaan harrastaa terveellisempiä ruokia, joku heittää ja muut nyökyttelevät.

Yhteinen periaate on myös se, että siivoamisesta ei tarvitse stressata.

– Pahimmat raivataan ja siinä kaikki, Susanna kuvailee.

Johanneksella on tänään suuri päivä. Vauvatreffien lisäksi hän on ensimmäistä kertaa syönyt makaronia ja ruskeaa kastiketta.

Nytkin pöytä notkuu herkkuja. Mehevä omenapiiras on saanut seurakseen monenlaista makeaa ja vähän suolaistakin.

– Taitaa olla ensimmäinen kerta, että lapsista näin moni touhuaa omiaan, Laura havaitsee.

Lapsetkin ovat vuoden mittaan oppineet tuntemaan toisensa.

– Hilla sai kovasti vauhtia lähtemiseen, kun sanoin, että nyt mennään Johanneksen luokse leikkimään, Janica kertoo.

Treffit kestävät muutaman tunnin kerrallaan. Yleensä on kokoonnuttu iltapäivisin.

– Kun ensimmäisen kerran tavattiin, tuli heti sellainen olo, että tulen kyllä toistekin, Susanna sanoo.

Alkuaskelissa äitinä saattaa ottaa stressiä monista asioista – jopa siitä, jos lapsi itkee tai häntä pitää alkaa imettää vieraassa ympäristössä. Vauvatreffeillä ei tällaisia paineita tunneta, koska kaikki ovat samassa veneessä. Vertaistuki auttaa myös siihen, että yhdessä voidaan löysätä vähän pipoa.

Äidit ovat ehdottaneet isille kokoontumisajoja.

Alussa kokoontumisissa oli tutustumisvaihe: jaettiin synnytyskokemuksia ja puhuttiin yövalvomisista ja imettämisestä. ”Meillä on tällaista ja tällaista. Ai, onko teilläkin?”-keskustelut olivat pinnalla. Viime aikoina puheina ovat olleet kävelemään opettelu ja kiinteään ruokaan vaihtaminen. Siitä olisi Johanneksellakin sanottavanaan mielipide. Hän on tänään syönyt ensimmäistä kertaa kotona valmistettua ruskeaa kastiketta ja makaronia.

– Juliuskin on nyt syönyt kaksi päivää makaronilaatikkoa ja on siitä aivan innoissaan, Susanna kehuu.

Äitien oma jaksaminen peilautuu siihen, millaisia kausia lapsella on. Silloin tällöin nukutaan ihan hyvin.

– Olen miettinyt, että kuinka kauan menee siihen, että univelat kuittaantuvat, Riikka sanoo.

Yksi äitejä puhuttanut asia on oman identiteetin löytyminen lapsen saamisen jälkeen: Kuka minä olen ja mihin minä kuulun? Äidit toteavat, että he puhuvat kyllä paljon muustakin kuin vauvoista ja äitiydestä.

– Ystävyytemme on vuoden aikana syventynyt. Soittelemme toisillemme ja tapaamme muutenkin, mammakerhossa, muskarissa, lastenvaate- tai Tupperware-kutsuilla.

– Itse asiassa aika pian pääsimme puhumaan muistakin jutuista.

Annika Björkgren ja Venla-tytär viihtyvät vauvatreffeillä.

Äitien elämään kun mahtuu paljon muutakin. Riikka on löytänyt uudestaan lukemisharrastuksensa. Annika pitää ulkoilusta, Laura käy jumpassa ja kuntosalilla. Susanna haluaisi tehdä enemmän käsitöitä.

– Arvostaisin kovasti myös niska-hartiaseudun jumppaa, hän toteaa.

– Ne kohdat kehosta ovat kuluneena vuotena joutuneet koville.

Töihin paluu on tällä hetkellä ajankohtainen aihe. Janica on mennyt jo töihin ja Hilla on nyt perhepäivähoidossa.

– Onko Hilla itkenyt yhtään sinun jälkeesi?

– Ei, heti se vain ryömii sinne toisten joukkoon! Töissä olen huomannut, että on ihana taas toteuttaa ammattiaan. Nautin asiakaspalvelusta, kertoo farmaseuttina työskentelevä Janica.

– Kysyinkin työpaikalla, että haittaako, jos en tunne huonoa omaatuntoa, hän jatkaa.

Äitejä askarruttaa, miten yhdistää koti ja työ.

– Vähän pelottavalta se töihin lähtö tuntuu, tammikuussa taas opettajan työt aloittava Riikka pohtii.

– Kun olin pienen aikaa sijaisena, olin ihan poikki, hän kuvailee.

Kun Laura aloittaa työt, hänen miehensä jää hoitamaan Annia kolmeksi kuukaudeksi. Susanna on aloittanut viestinnän opiskelut.

– Mies on lokakuun puoleen väliin saakka kotona. Minulla on hoitoapua lähettyvillä, kertoo ryhmän ainut paljasjalkainen vaasalainen Susanna.

Toiset ovat muualta muuttaneita. Vauvatreffit ovat tärkeitä senkin vuoksi, että tukiverkostoa ei lähellä ole. Kun töihin paluu koittaa, yhteiset tapaamiset harventuvat. Monen haaveissa on saada lisää lapsia.

– Ehkä olisi hyvä tehdä aikuisten parissa ensin hiukan töitä ja sitten taas palata pyjama-arkeen?

Vanhempien kesken puolitettava kotihoidontuki puhuttaa äitejä.

– Hyvä on, että isiäkin kannustetaan, Susanna sanoo.

– Mutta ei sitä pitäisi tehdä pakolla, Laura toteaa.

– Suurimmalla osalla isistä on parempi palkka, Janica tuumii

– Pitäisi olla valinnan vapaus.

– Luulen, että käytännössä se sujuu niin, että pääosa lapsista menee puolitoistavuotiaana hoitoon, Riikka tuumii.

– Maksaahan se päivähoitokin, Laura sanoo.

Jotkut naisten puolisoista tuntevat toisensa kautta rantain.

Janica Kaihoniemen tytär Hilla on sopeutunut perhepäivähoitoon hienosti.

– Mies ei käy samalla tavoin läpi lapsen saamista, koska hän ei kanna lasta sisällään. Mies jatkaa normaalia arkea ja yhtäkkiä elämä kokonaan muuttuu, kun siinä onkin yksi uusi perheenjäsen.

– Olemmekin ehdottaneet isille yhteisiä ”kokoontumisajoja”, mutta se ei ole ottanut tulta alleen. Vielä.