Tutki historiaa – ota käyttöön suvun lahjat!
Tietokirjailija Liisa Lauerma alkoi miettiä sukunsa menneisyyttä, kun hänestä tuli äiti.
– Olin hämmentynyt uudesta roolista. Miten osaisin olla vanhempi? Aloin etsiä omaa tapaani olla äiti miettimällä lapsuuttani.
Lauerma kävi läpi lapsuudenperhettään ja muistojaan. Hän koetti ymmärtää, miten oma lapsuus oli kulkenut ja mitkä asiat olivat vaikuttaneet taustalla. Yllättäen hän löysi äitiyden mallin sukupolven takaa.
– Tajusin, miten voimakkaasti molemmat isoäitini olivat vaikuttaneet lapsuudessani. Minulla oli ihanat, herkät, boheemit vanhemmat, mutta koin heidän kanssaan jonkinlaista turvattomuutta. Tarvitsin isoäitejäni, jotta osasin olla vanhempi.
Katse peräpeiliin
Oma historia kannattaa ottaa haltuun.
– Suvun ketjuun kiinnittyminen on niin suuri rikkaus, etten jättäisi sitä käyttämättä. Koen voimauttavana, että tiedän edes vähän, mitä menneessä on tapahtunut, ja pystyn suhteuttamaan nykypäivää siihen, kertoo Liisa Lauerma.
Kun omasta historiasta löytää kannattelevia asioita, saa niistä voimaa jatkaa eteenpäin. Yhteenkuuluvuuden kokeminen menneiden sukupolvien kanssa voi poistaa myös yksinäisyyttä.
– Helpotti tavattomasti, kun hahmotin oman ketjuni. Tajusin, että ihmisen elämä toistuu tietyllä tavalla samanlaisena. En ole yksin täällä murheineni. Ennenkin on eletty, ennenkin on selvitty, ja elämä kulkee eteenpäin.
Lauerma on ollut mukana kehittämässä aikamatkametodia, jossa omaa historiaa lähestytään teemallisesti työskentelemällä. Näin pyritään löytämään ilo ja rikkaus omista juurista.
– Meillä kaikilla on murheemme, surumme ja menetyksemme, mutta oma historia ei ole koskaan pelkästään surullinen. Uskon vahvasti siihen, että myönteisiä muistoja pystyy jumppaamaan esiin. Asioiden ei tarvitse olla joko–tai, ne voivat olla myös sekä–että.
Ideana on löytää sellaisia asioita, joihin itse haluaa kiinnittyä. Jos kotona ei aina ollut kivaa, voi muistaa, että rappukäytävässä oli kiva pompotella superpalloa, kioskilla kiva myyjä ja uimarannalla kiva hyppypaikka.
– Voi olla, että on paljon asioita, joihin ei missään nimessä halua kiinnittyä, mutta sitten voi löytää yksittäisiä ilonpilkahduksia, jotka tuovat mielihyvää ja turvallisuuden kokemusta tai muuten rikastuttavat omaa tietoisuutta elämästä.
Jokainen voi itse valita ne muistot tai perinteet, jotka hän haluaa suvulta itselleen. Lauerma kutsuu näitä suvun lahjoiksi. Itse voi valita myös syvyyden, jolla haluaa työskennellä. Vaikka ei tunne lämpimästi vaikkapa isoäitiään kohtaan, voi tuntua hyvältä ottaa käyttöön mummun kaalilaatikkoresepti.
– Toivon, että jokainen löytäisi hyväksyvän ja armollisen tavan katsoa peräpeiliin. Kun luo suhteen omaan historiaansa, sen kokee arvokkaana ja siihen voi liittyä omista lähtökohdistaan.
Muisto voimauttaa
Voimauttavan muiston tunnistaa usein sen aistivoimaisuudesta. Muisto on niin kokonaisvaltainen ja vahva, että sen voi tuntea kropassa. Tilanteesta ei muista vain läsnäolijoita ja tapahtumien kulkua, vaan muisto tuo mieleen myös hetkessä eletyt tuoksut, äänet, visuaalisia yksityiskohtia, tuntoaistimuksia, paikan…
– Voimaa voi antaa pelkkä tunnelma. Muistan itse, kun olin vaipumassa uneen mummolassa alle kouluikäisenä. Olin yökylässä. Kuulen, kuinka oven takana mummo ja äiti juttelevat. Minulla on turvallinen olo.
Kannattelevaan ja voimaa antavaan muistoon kuuluu usein myös liittyminen osaksi jotakin suurempaa, esimerkiksi luontoa tai sukupolvien ketjua.
– Muistan lapsuudesta väkevänä kokemuksena, kun uin järvessä. Tuntui huikealta kellua syvässä vedessä. Olin osa jotain suurta, osa luontoa. Taivas oli auki!
Liisa Lauerma kertoo saavansa energiaa aina, kun löytää yhteyden lapsuuden minäänsä.
– Kun pystyn palaamaan ajatuksissani järvelle ja tavoitan itseni kellumasta, tuntuu hirveän hyvältä. Löydän sen itsen, joka ei vielä ollut stressaantunut tai kyyninen, vaan vilpitön, aito ja täynnä energiaa. Löydän voimanlähteen itsestäni.
Muistele paikkoja, seuraa intohimoja
Aikamatkailussa kannattaa lähteä liikkeelle teemojen kautta. Esimerkiksi leikki- ja kesäpaikat, mummolat, kodit ja muut paikat auttavat saamaan muistoista kiinni.
Toinen hyvä teema on seurata intohimojaan. Jos on aina pitänyt musiikista, voi alkaa keriä langanpäitä miettimällä lempilaulujaan tai hetkiä, joissa musiikki oli läsnä.
Muistella voi joko yksin tai lähipiiriään haastattelemalla.
– Ajattelen, että lähisukupolvet ovat ikiomia historiaoppaitamme. He ottavat kädestä kiinni ja vievät meidät omiin aikakausiinsa, arkeensa ja omiin tärkeisiin paikkoihinsa. Avaavat siis meille elämää ja historiaa omilla tarinoillaan ja muistoillaan.
Suhde menneeseen tulee henkilökohtaisemmaksi, kun joku kertoo siitä.
Muiston rakentuminen on mahdollista pienten yksityiskohtien kautta. Älä siis kysy, millainen oli lapsuutesi, vaan kysy, oliko sinulla jokin puu tai kivi, joka oli sinulle tärkeä lapsena. Mitä tarkempia kysymyksiä esität, sitä helpompi sinun on saada juonesta kiinni.
Pitää myös olla vähän itsekäs ja kysyä omista kiinnostuksenkohteistaan. Ei siis ottaa vain sitä tarinaa, jonka toinen on tottunut tarjoamaan.
– Sinä olet se, jolla on tarve luoda oma tarinasi ja löytää vastauksia kysymyksiin kuka minä olen ja miten minusta tuli minä. Perustele kysyessäsi, että haluat tietää, vaikkei se olisi kertojalle tärkeää.
Puhumattomuuden aika on ohi
Liisa Lauerman mielestä aikamatkailua kannattaa tehdä juuri tässä ajassa.
– Suomalaisilla on raskas suhde menneisyyteen. Meillä on taustalla puhumattomuuden kulttuuria: vuoden 1918 sodasta ja toisen maailmansodan kokemuksista vaietaan yhä suurelta. Ne ovat jättäneet jälkensä kaikkiin, jotka ovat kasvaneet tässä ilmapiirissä.
Hyvää on se, että nyt aikaa on kulunut tarpeeksi ja asioista voi jo puhua. Tapahtumiin on riittävästi etäisyyttä, ja meillä alkaa olla jo ehkä eväitäkin kohdata ja käsitellä raskaitakin kokemuksia.
– Tarvitsemme myös kepeitä asioita ja niitäkin on mahdollista löytää. Nyt kun meillä on kaikki periaatteessa hyvin, tuntuu mukavalta muistella ehkä luonnonläheisyyttä tai kotieläimiä, jotka aikaisemmin saattoivat kertoa vain köyhyydestä.
Tässä globaalissa maailmantilassa meillä olisi käyttöä empatialle, jota aikamatkailu parhaimmillaan tarjoaa.
– Jos löytää oman sukupolviketjunsa, alkaa katsoa ympärilleen toisesta kulmasta. Toivon, että ihmiset huomaisivat erilaisuuden ja pakolaisuuden olevan osa heidän omaa historiaansa.
Näin ymmärtäisimme, että kokemus sodasta ja puutteesta ovat omissa geeneissämme. Ne eivät OLE vain sitä, mitä näemme nyt tapahtuvan maailmalla.
>Liisa Lauerma ja Ismo Rekola: Sukuseikkailu (Lasten Keskus 2011)
Matkaan lasten kanssa!
Muistelemisesta ja muistojen jakamisesta kannattaa tehdä riittävän konkreettista, jotta saa vangittua lasten mielenkiinnon, Aikamatkalla-työpajaohjaaja, lastentarhanopettaja Aila Holopainen sanoo. Hyvä tapa on yhdistää muistojen kerääminen esim. askarteluun.
Askartele aikamatkakaveri
Kerää lähipiiriltäsi tekstiilitilkkuja. Kun saat tilkun, kysy antajalta, mistä vaatteesta tai tekstiilistä se on peräisin. Liittyykö tilkkuun jokin tarina? Missä vaatetta on käytetty? Mitä erityistä sen antaja on tehnyt juuri se vaate päällä? Esim. äiti saattaa vastata: ”Tässä yöpaidassa pidin sinua vatsani päällä, kun olit pieni.”
- Ota pariton sukka tai lapanen. Täytä se vanulla ja ompele kiinni. Näin saat kaverillesi vartalon.
- Sommittele kaverillesi silmät ja suu napeista tai helmistä ommellen. Jos haluat, voit tehdä kaverille myös korvat, tuntosarvet tai hännän.
- Lisää saamiasi tekstiilejä aikamatkakaverin jaloiksi solmimalla niitä toukan vartalon ympärille.
Tee aikamatkarasia omille muistoille
Ota vanha VHS-kotelo (voit kysyä sopivaa esim. kierrätyskeskuksesta) tai pieni kenkälaatikko.
- Poista kansipaperit ja tee kansiosta omannäköisesi laittamalla tilalle omia tai läheistesi valokuvia. Voit koristella rasiaa myös kankailla, paperilla, lehdistä leikkaamillasi kuvilla tai omilla piirustuksillasi…
- Jos haluat, voit vuorata rasian sisäpuolenkin mieleiseksesi.
- Kun rasia on valmis, on aika alkaa miettiä, mitä haluaisit kerätä omaan rasiaasi. Valokuvia? Kirjoitettuja muistoja? Lempilauluja? Loruja? Tilkkuja? Postikortteja?
- Pyydä perheenjäseniltäsi, isovanhemmiltasi ja muilta sukulaisilta sopivia pikkuaarteita omien aarteidesi kaveriksi. Pikkuaarre muistuttaa antajastaan ja se voi olla esim. pullonkorkki, koru, käyntikortti, pinssi, pinni, simpukka, keräilykortti, vanha avain, pala silkkinauhaa, tyhjä pastillirasia, matkalippu…
>Askarteluohjeet Aila Holopainen, Ebeneser-säätiö
Koulutusta päiväkodeissa
Aikamatkalla-hanke haluaa lisätä lasten osallisuutta perheiltä saatavien muistojen, kuvien, esineiden ja tekstiilien avulla. Se kouluttaa varhaiskasvattajia ja järjestää lasten työpajoja helsinkiläisissä, kirkkonummelaisissa ja espoolaisissa päiväkodeissa ja asukaspuistoissa. Näin lasten osallisuus päivähoidossa lisääntyy ja hoitopaikan ja perheiden yhteistyö vahvistuu.
Materiaaleja kerätään kodeista ja työstetään taideprojekteissa lasten kanssa leikkien ja tutkien. Lapsia on pyydetty tuomaan esim. jokin valokuva tai vanha tekstiili, jota saa leikata. Tai vanhempia on pyydetty kirjoittamaan lapulle kotieläinmuisto, joka sitten luetaan yhdessä.
– Asia, joka tuodaan kotoa, on usein pieni, mutta lapselle sillä on iso merkitys, koska se on ikioma, projektipäällikkö ja kouluttaja Liisa Lauerma Ebeneser-säätiöstä sanoo.
Työskentely vahvistaa lapsen omia juuria ja identiteettiä. Sen kautta hän tulee ehkä näkyvämmäksi ryhmässä omana itsenään omine historioineen ja lähipiireineen.
– Kun lasten omat kokemukset ja perheiltä saatavat sukupolvimuistot vaikkapa leikeistä käyvät vuoropuhelua ja työskentelylle annetaan aikaa, syntyy aina jotain uutta!
Aikamatkalla-hanke kuuluu STEAn rahoittamaan Emma & Elias -avustusohjelmaan ja sen käytännön järjestelyistä vastaa Ebeneser-säätiö.
