Taidetta bändiasenteella

Taide on tekoja todellisessa elämässä.

Kymmeniä performansseja ympäri maailmaa ohjannut taiteilijapari on ehdolla tämän vuoden Ars Fennica -palkinnon saajaksi neljän muun taiteilijan tai ryhmän kanssa. Muissa teoksissa Kalleiset ovat käyttäneet esimerkiksi elokuvaa, karaokea, työpajoja, pelejä ja haastatteluja. Aina mukana on myös ihmisiä.

Ars Fennica on tärkein nykytaiteen palkinto Suomessa. Ehdokkuuteen kuuluu näyttely Nykytaiteen museossa Kiasmassa.

Tellervo Kalleiselta ja Oliver Kochta-Kalleiselta näyttelyyn tulevat ainakin teokset Archipelago Science Fiction ja People in White. Ensin mainitun he tekivät yhdessä Turun saaristossa asuvien ihmisten kanssa, toisessa hollantilaiset mielenterveyspotilaat kertovat kokemuksiaan hoitohenkilökunnasta.

Kiasmassa nähtävät filmit ja multimediat perustuvat työpajoihin ja performansseihin. Tellervo toivoo, että lopputulokset auttaisivat katsojia luopumaan ajatuksesta vaikeasta ja elitistisestä nykytaiteesta.

Archipelago Science Fiction -teokseen osallistui Turun saariston asukkaita.

– Eivät taitelijat tee työtään missään omassa kuplassaan. Meille taide on tekoja todellisessa elämässä, mutta käsittelemme niitä eri tavalla kuin vaikkapa iltapäivälehdet. Etsimme sen muodon, joka sillä hetkellä sopii parhaiten sisältöön ja on taiteellisesti mielenkiintoinen myös osallistujien ja katsojien mielestä.

Pari tunnetaan ehkä parhaiten Valituskuorosta, jonka se toteutti yksitoista kertaa ympäri maailmaa, Helsingissä vuonna 2006. Teoksen idea on kerätä siihen osallistujilta arkipäivän valituksen aiheita ja muuttaa ne kuorolauluksi yhdessä valittajien kanssa paikallisen muusikon johdolla.

Valituskuoro elää nyt jo omaa elämäänsä. Vaikka taiteilijat lopettivat kuorojen tekemisen, tapahtumia on syntynyt jo satoja heidän ohjeidensa varassa.

Tapaan Tellervon kansainväliselle taitelijalle sopivassa välitilassa, Helsinki-Vantaan lentokentällä. Oliverin saan kiinni sähköpostilla Tšekkien vuorilta, jonne perhe on hetkeksi päässyt yhdessä hiihtolomalle.

Kuluneen talven Kalleiset viettivät pääosin Berliinissä, jossa myös heidän poikansa, Väinö, oli mukana. Tellervo kävi esittelemässä teoksiaan ainakin Barcelonassa ja Oliver Dresdenissä.

Vauhti kuulostaa hurjalta, mutta perhe asuu Suomessa ja viettää siellä suurimman osan ajastaan.

Oliver tuli Suomeen 90-luvun lopussa tekemään taiteellista lopputyötään ja tapasi Tellervon Kuvataideakatemiassa. Taiteilijat asuivat vuoden myös Hampurissa, mutta suomalainen taidemaailma tuntui tasa-arvoisemmalta.

– Entisestä itäsaksalaiselta Suomi tuntui ihanteelliselta paikalta, sillä siellä tuntuivat yhdistyvän DDR:n ja Länsi-Saksan hyvät puolet. Yhteiskunnalliselta kannalta en ole enää asiasta varma, mutta edelleen Helsinki ja saaristo ovat lempipaikkojani.

Oliver otti pari avioituessa kaksoisnimen Kochta-Kalleinen, koska halusi nimellään yhdistää taiteilijavuotensa Saksassa ja Suomessa. Valinnalle oli toinenkin syy.

– Tellervo ei olisi ikinä voinut ottaa nimeä Kochta, koska se lausutaan kuin suomen kohta. Hän haluaa tehdä kaikki asiat heti, eikä jättää mitään huomiseen!

Taide on pariskunnalle vuorovaikutusta, mutta yhdessä työskentely alkoi puolittain vahingossa. Tellervoa pyydettiin 2003 kuraattoriksi suureen performanssifestivaaliin. Hän ei uskonut selviävänsä tehtävästä, eikä parisuhteen kestävän, jos ei pyytäisi Oliveria mukaan.

Valituskuoro on toteutettu 11 kertaa eri puolella maailmaa.

– Olimme sitä ennen varsin erilaisia taiteilijoita, joten en odottanut ehkä niin hyvää tulosta. Tapahtuma onnistui niin hienosti, että korjaamme sen satoa edelleen.

Tellervo pitää yhteistyössä vahvuutenaan tunneajattelua, joka on tärkeää työskentelyssä ihmisten kanssa. Oliver on vahva tekniikassa ja ongelmien havaitsemisessa. Molemmat osaavat kehittää mielenkiintoisia konsepteja.

– Lopullinen teosidea voi paukahtaa kummalta vain, mutta sitä ennen työ on aikamoista hakemista ja kiivastakin keskustelua, Tellervo kertoo.

Kochta-Kalleinen-yhteistyö alkaa olla sen verran tunnettua maailmalla, että taiteilijoilta myös tilataan teoksia.

Uusin teos sijoittuu Saksan Ruhrin alueelle, jonne tilattiin alueen vähenevää väkilukua jollain tavalla käsittelevä teos. Taiteilijaparin Investment Zone -teoksessa projektin osallistujat pääsevät rakentamaan ilman teollisuutta jääneeseen, kuihtuvaan sijoituspuistoon omaa kokeellista toimintaansa.

Pari on pohtinut lapsuuden taidekokemuksia omasta ja Väinön kanssa elämisen näkökulmasta. Tärkein johtopäätös on antaa lapsen itse valita.

Tellervon nuoruuteen kuuluivat Helsingin Annantalon taidekerhot, nuorisotalo Narrin toiminta ja bändielämä. Hän muutti asumaan jo 16-vuotiaana yhteen porukan kanssa, joka teki musiikkia ja performansseja.

– Puhun joka paikassa nuorisotalojen puolesta, jotta nuoret saisivat tehdä asioita omilla ehdoillaan. Minulla se ei ollut kapinaa, sillä vanhempani olivat hyvin sallivia.

Oliver kapinoi opiskellessaan Dresdenissä tietotekniikkaan erikoistuneessa lukiossa.

– Opettajamme oli enemmän ideologi kuin pedagogi ja vaati meitä jättämään väliin kuvataiteen, musiikin ja kirjallisuuden tunnit. Perustin kavereiden kanssa lehden, johon teimme mahdollisimman hulluja piirustuksia, valokuvia ja tekstejä. Lehti oli tietenkin kielletty ja aiheutti vahvoja reaktioita opettajissa.

Puhun joka paikassa nuorisotalojen puolesta.

Maaliskuussa seitsemän vuotta täyttävä Väinö on vanhempiensa mukana nähnyt paljon taidetta, mutta tuputtamista nämä ovat välttäneet. Jotkin Kalleisten teoksista ovat niin rajuja tai vahvoja, ettei niitä edes voi esittää lapsille.

People in White -teos antoi äänen hollantilaisille mielenterveyspotilaille.

– Väinö on hyvin herkkä musiikille, eikä kestä joitain teoksia sen vuoksi. Olemme muutenkin halunneet hänen viettävän mahdollisimman tavallista elämää, Tellervo kertoo.

Väinön kasvaessa vanhemmat ovat halunneet suunnitella työmatkat yhä useammin niin, että poika voi jäädä kotiin joko toisen vanhemman tai isovanhempien kanssa. Loma-aikoina perheeseen on jo neljä vuotta kuulunut myös toinen poika, lomalapsi.

– Hän on yksi Väinön parhaista kavereista ja hyvin rakas.

Museoon äänestämään!

Ars Fennica -ehdokkaat – taiteilijapari IC-98 (Patrik Söderlund ja Visa Suonpää), Riitta Ikonen, taiteilijapari Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, Leena Nio ja Pauliina Turakka Purhonen – ovat esillä esittäytyvät yhteisnäyttelyssä Kiasmassa 20.4. asti.

Kuraattori Vasif Kortun valitsee voittajan näyttelyn aikana. Myös yleisö pääsee äänestämään suosikkiaan Suomen merkittävimmän kuvataidepalkinnon saajaksi!

Ars Fennica -palkinnon myöntää Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö tunnustuksena korkeatasoisesta ja persoonallisesta taiteellisesta työstä.