Tekstiilimuistoja
Marimekon Möhköelefantti 1970-luvulta. Kuva Tuukka Koivisto
Tekstiili-installaatiota suunnittelemassa: paidat odottavat tyynesti lattialla. Kuva Maria Didrichssen
Kaarina Kaikkosen Valssi elämälle -installaatio kokosi viime kesänä helsinkiläisen Didrichsenin taidemuseon parkkipaikan ympärille 2 000 käytettyä paitaa. Hiljan edesmenneen Jarmo-ukinkin paita oli valssissa mukana, käsi kädessä nuorten miesten farkkupaitojen kanssa. Tuulessa, auringon paisteessa, sateessa jokainen paita viesti omaa tarinaansa.
Kaikkosen tekstiilitaide houkuttelee pohtimaan, millainen installaatio syntyisi oman perheen ja suvun vaatteista. Mitä muita tekstiilimuistoja löytyy museonäyttelyistä?
Rakkausvillapaita ja sarvipäinen Suomen Neito
Itse tehty villasukka tai -paita kantaa huolenpidon ja välittämisen viestiä – ja ihan omanlaistaan hajua. Muistan hyvin koulun eteisen lemahduksen talviaikaan, kun välitunnilla lumileikeissä pyörineet tumput ja pipot sulivat ja kuivuivat naulakossa. Muistan myös keltaisen mummun kutoman villatakin, jossa oli palmikkoneulekuvio koristeena ja jonka karkea lanka kutitti niskasta.
Pauligin Paula-tyttö Sinikka Kekki pukeutui Sääksmäen kansallispukuun 1950-luvulla. Kuva Paulig
Jyväskyläläisessä Suomen Käsityön museon perusnäyttelyssä on värjäämättömästä lampaanvillasta kudottu kalamiehen tikkuriröijy, jonka tarina on hyvin romanttinen. Hailuotolaiset naapurukset, tyttö ja poika, leikkivät lapsuutensa ajan yhdessä. Sota vei pojan rintamalle, ja tyttö nai toisen pojan. Nuori vaimo kutoi sodasta palanneelle lapsuudenystävälleen villapaidan. Kalastajamökissään erakkona elävä mies piti ja paikkaili rakasta paitaa puoli vuosisataa kuolemaansa asti.
Museon erikoisnäyttelyssä voi tutustua myös perinteisiin kansallispukuihin. Suomen Neito ja Miss Universum vuodelta 1952 Armi Kuusela pukeutui näissä molemmissa voitokkaissa kauneuskilpailuissaan Antrean kansallispukuun. Pukuun kuuluvasta päähineestä suomalaiset tuomarit eivät pitäneet.
”Neiti Kuusela, ottakaa sarvet pois päästä”, he komensivat.
Myös vuoden 1953 Suomen Neito Teija Sopanen valitsi kisavaatteekseen Antrean kansallispuvun.
Tuotteistettu lapsuus
Vuoden 1939 äitiyspakkauksessa oli valkoisia tekstiilejä ja emalivati. Kuva Työväenmuseo Werstas
Design-museon syksyn näyttely Lapsen vuosisata on saanut nimensä ruotsalaisen Ellen Keyn vuonna 1900 julkaiseman pamfletin mukaan. Lapset nähtiin siinä uusin silmin. Heistä tuli oma erityisryhmänsä, jolle alettiin suunnitella omia tuotteita ja ympäristöjä.
Näyttely avaa muotoilun historiaa lapsen näkökulmasta ja lapsen roolia kulutusyhteiskunnassa. Yhteistyössä tanskalaisten ja ruotsalaisten kumppanien kanssa tuotettu näyttely esittelee lapsille suunnattua pohjoismaista designia ja elinympäristöjä, kuten leluja, huonekaluja ja vaatteita sekä kouluarkkitehtuuria, leikkipuistoja ja muita julkisia tiloja.
Suomalainen innovaatio, äitiyspakkaus, on yksi lapsen vuosisadan ilmiöitä. Äitiysavustusta on jaettu vuodesta 1937 alkaen, ensin vähävaraisille äideille ja vuodesta 1949 kaikille synnyttäjille. Avustuksen taustalla oli huoli syntyvyyden laskusta ja lapsikuolleisuudesta. Tarjottu tuki oli taloudellisesti merkittävä. Vuonna 1938 avustuksen arvo (450 mk) oli noin kolmannes teollisuustyöläisen kuukausiansiosta.
Essu ylle ja töihin!
Diakonissat Rea Wilkman ja Göta Lewin Helsingin Alppikadun korttelissa toimineen Lastensairaalan (1906–1959) potilaiden kanssa 1940–50-lukujen taitteessa. Sisarilla myssyt, lapsilla rusetit. Kuva: Diamus.
Työasu kertoo työntekijän roolista ja asemasta. Valkoinen essu pitkän hameen päällä on kuulunut 1900-luvun alkupuolella monen naisen arki- ja työpukuun. Esiliinan vetäisivät päälleen niin lastentarhanopettajattaret, kotiapulaiset, perheenäidit, myyjättäret tai sairaanhoitajattaret.
Myös molemmilla isoäideilläni oli esiliinansa: Fannilla kaupunkilaiseen tyyliin puhtaan valkoinen, Lempillä maalaiskodin ruudullinen pumpuliessu krouvimpaan työntekoon.
Diakonissalaitoksen museossa esittäytyvät hoivatyön ammattilaiset esiliinoineen ja rusettimyssyineen. Polkupyörillä ja potkukelkoilla apuun viilettävät diakonissat ovat olleet monessa mukana: sairaaloissa, lastenkodeissa, kehitysvammaisten hoitajina ja kotisairaanhoitajina.
Minä olen, koska sinä olet -näyttely on saanut nimensä afrikkalaisen käsitteen, ubuntun, mukaan: me olemme olemassa toisiamme varten.
Näyttely kertoo Helsingin Diakonissalaitoksen vuonna 1867 alkaneen kehityskaaren rikkaan everstinna Aurora Karamzinin tukemasta pienestä kulkutautisairaalasta ja diakonissojen koulutuspaikasta yhteiskunnalliseksi konserniksi.
Diakonissalaitoksen museo Diamus www.hdl.fi/fi/diamus
Uuden polven räsynuket
Rakas räsynukke, leikitäänkö? Kuva Pekka Elomaa
Kun olin 5-vuotias, sain äidiltä lahjaksi itse tehdyn räsynuken, jolla oli pahvikasvot. Lahja tuli mieleeni Annantalolla näkemistäni Petra Isoniemen valloittavista tekstiilinukeista, joiden aiheina ovat pop-tähdet, robotit ja erilaiset roolihahmot.
Lapsuuden leikit ja paljon luettu Natalia nukentekijä -kirja ovat inspiroineet Lyhty ry:n tekstiilityöpaja Luovillassa työskentelevää nuorta suunnittelijaa. Lady Gaga, African Ragdoll ja muut nuket ovat syntyneet kierrätyskankaista, napeista ja nauhoista sekä muista kulloinkin käsillä olevista materiaaleista.
Tekstiilityöpaja Luovilla tarjoaa seitsemälle kehitysvammaiselle aikuiselle mahdollisuuden ilmaista ja kehittää itseään yksilöllisesti käsityön, muotoilun ja taiteen keinoin.
Mitä vaaterievuista syntyy?
Mummun matto. Kuva Liisa Lauerma.
Ennen UFF-kierrätyslaatikoita ja kirpputoreja vaateriepuja leikeltiin matonkuteiksi. Räsymatto on ollut lukemattomien tekstiilien elämänkaaren päätepiste, sitkeästi kangaspuilla loukuttavien naisten luovan työn tuotos. Kirjavat matot ovat lämmittäneet kotien lattioilla monien sukupolvien varpaita.
Kutojalle maton tekeminen on parhaimmillaan ollut hermolepoa ja oman ajan nautintoa. Ei ihme, että räsymaton päällä sielukin lepää!
Charleston-mekko ja tanssin hurma
Musiikkia! Nyt tanssitaan. Kuva Helsingin kaupunginmuseo/ Juho Nurmi
Muistatko rakkaimman tanssi- tai bilemekkosi? Hulmahtiko lavatansseissa kukkahelma? Hytkähtelikö diskossa mini vai maxi?
Helsingin kaupunginmuseon Musiikkia! -näyttelyssä kävijät hurmaa Pariisista 1920-luvulla tuotu charleston-mekko. Kokoelmavarastosta valikoitu lähes 90-vuotias kaunotar vaati ennen näyttelyyn pääsyä konservaattorilta vuoden kestäneen työn.
Hauras luomus välkehtivine paljetteineen ja lasihelmineen hehkuu nyt Hakasalmen huvilassa. Sorjasäärinen tanssijatar näyttää videolla varsin vauhdikkaan tanssin askeleet.
