”Tärkeintä on olla mukava”

– Äiti toi vastaanotolleni murrosikäisen tyttärensä, joka oli harmaankalpea ja vetämätön. Laboratoriokokeissa selvisi, että tyttö kärsi kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Äiti ja minä olimme tyytyväisiä, sillä vaiva oli helposti lääkittävissä tyroksiinitableteilla.

– Ensimmäisellä kontrollikäynnillä tytön terveydentila ei näyttänyt minusta parantuneen lainkaan. Jutellessamme asiasta kahden kesken tyttö lopulta kakisti suustaan, ettei hän ollut ottanut lääkkeitä. Arvaa miksi? kysyy lastentautien erikoislääkäri, nuorisolääkäri Elina Hermanson.

Siksi, että tyttö halusi olla terve ja samanlainen kuin muutkin. Tässä vaiheessa Hermanson kysyi tytöltä, että tiedätkös, mitä lääkkeitä minä syön. Tyttö katsoi lääkäriä kummissaan ja kysyi, että syötkö sinä muka lääkkeitä.

– Siihen sanoin, etten kerro, sillä lääkkeiden syöminen on jokaisen henkilökohtainen asia, eikä sinunkaan tarvitse kertoa siitä kenellekään. Me elämme illuusiossa, että kaikki pärjäävät ilman lääkkeitä, ja silti meillä on apteekkeja joka nurkalla.

Tyttö alkoi ottaa tablettinsa ja hänen olonsa koheni.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavan tytön tarina kertoo pähkinänkuoressa, että nuori on potilaana aivan erilainen kuin aikuinen: nuoret eivät jaa samoja huolia kuin lääkäri. Aikuinen menee tavallisesti lääkärin pakeille siksi, että hänellä on jokin oire tai sairauteen liittyvä kysymys, johon hän haluaa vastauksen. Jos hänet todetaan sairaaksi, hän haluaa saada hoitoa.

Nuori taas on saatettu patistaa, jopa pakottaa lääkäriin, ja hän voi haluta eniten vain pois vastaanotolta. Myös nuoren arvot ovat toiset kuin aikuisen.

– Aikuinen saattaa pelätä kuolemaa, mutta nuori pelkää aidosti ja elävästi sitä, että hänestä tulisi jotenkin ruma, eivätkä muut nuoret hyväksyisi häntä. Nuori haluaa olla kaunis, terve, hyväksytty ja samanlainen kuin muut.

Anteeksipyyntö kannatti

Elina Hermanson on yksi Suomen harvoista nuorisolääkäreistä. Hänen äskettäin perustamaansa yhdistykseen heitä kuuluu nelisenkymmentä. Toistaiseksi nuorisolääkäriys on tehtävä ja mielentila, mutta vireillä on prosessi, joka tähtää siihen, että Lääkäriliitto alkaa myöntää nuorisolääketieteen erityispätevyyksiä.

Elina Hermanson on työskennellut kesäkuun alusta asti Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkärinä.

Kesäkuun alusta Hermanson on työskennellyt Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkärinä toimien noin kolmenkymmenen lääkärin esimiehenä. Sitä ennen hän toimi neljä vuotta Kirkkonummen terveyskeskuksessa nuorisolääkärinä ja Vantaalla neljä vuotta lastensuojelun ja kouluterveydenhuollon konsulttilääkärinä sekä maahanmuuttajanuorten lääkärinä. Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan palveluksessa vierähti kolmisen vuotta.

– Tapaan paljon nuoria, jotka ovat menettäneet luottamuksen kaikkiin aikuisiin. Yritän palauttaa sen, sillä ilman sitä toista ei voi auttaa. Nuorelle pitäisi jäädä käynnistä sellainen tunne, että vaikkei hän halunnut kysyä lääkäriltä mitään, niin ehkä ensi kerralla voisi. Mukavana oleminen on kaikkein tärkein työni.

Mukavalta Hermanson vaikuttaakin sekä aidosti läsnä olevalta, tarkkaavaiselta, suorasukaiselta ja itseään säästelemättömältä istuessaan haastateltavana myyrmäkeläisellä lääkäriasemalla, jossa hän pitää yksityisvastaanottoa. Todennäköisesti harva lääkäri vastaisi hänen tavallaan kysymykseen siitä, miksi hän aikoinaan päätti erikoistua lastentauteihin:

– Lyhyen version mukaan päätin erikoistua pediatriaan, koska en jaksanut seistä ja ajatella yhtaikaa, niin kuin sisätautien pitkillä osastokierroilla tehdään. Lastenlääkärit tekevät osastokierrot ensin mukavasti kahvipöydän ääressä, jonka jälkeen kyykkivät ja konttaavat lattioilla.

Pidemmän version mukaan Hermanson kävi ”lääkärikoulua” huonosti ja aikoi ensin erikoistua silmätauteihin, mutta hoksasi sitten, ettei hänellä ole silmälääkäriltä vaadittavia kykyjä, kuten näppäryyttä ja motorista huolellisuutta.

– Onneksi jouduin silloisen laillistamisjärjestelmän takia kiertelemään erikoisaloilla. Tykästyin erityisesti lastentauteihin ja professori Martti Siimekseen, jonka johdolla sitten aloin tehdä väitöskirjaa kasvuhormonihoidosta. Ja kun on tehnyt väitöskirjan lastentaudeilta, erikoistumispaikkakin yleensä järjestyy lastentaudeilta.

Hermanson sanoo pitävänsä itseään aika rappeutuneena lastenlääkärinä sikäli, ettei pärjäisi enää sairaalatyössä.

– Kun kaikkea ei voi hallita!

Häneltä kesti vuosia oivaltaa olevansa pikemminkin laaja-alainen kuin ihminen, joka haluaa pureutua syvälle johonkin teoreettiseen.

– Monet kollegani ovat paljon minua pedantimpia. Mutta eikö olekin hyvä, että olemme erilaisia?

Hermanson on kirjoittanut muutamia kirjoja, muun muassa Oonks mä normaali? – Nuoren oma kirja (Tammi 2010) ja Kotineuvola – Terveys syntymästä kouluikään (Duodecim 2012). Lisäksi hän käy puhumassa kouluissa oppitunneilla ja vanhempainilloissa sekä luennoimassa tuleville lääkäreille. Heitä hän varoittaa kymmenestä sudenkuopasta, joihin lääkäri saattaa langeta kohdatessaan ihmisiä, jotka elävät toisin kuin lääkäri itse. Niitä ovat: tuomitseminen, moralisointi, tirkistely, päivittely, vähättely, kiireen näyttäminen, väkisin tutkiminen, valehtelu, provosoituminen ja pikaratkaisut.

Hermanson paljastaa provosoitumisen helmasynnikseen. Erääs kaltoinkohdeltu pakkotarkastukseen tuotu nuori ärsytti häntä toden teolla ja Hermanson alkoi sanailla takaisin. Nuori lähti vastaanotolta kesken kaiken ovet paukkuen. Seuraavana päivänä Hermanson soitti nuorelle ja pyysi anteeksi käytöstään.

– Olin kuulemma ensimmäinen aikuinen, joka oli pyytänyt häneltä anteeksi. Moni aikuinen oli kyllä vaatinut nuorelta anteeksipyyntöä. Meille syntyi hyvä hoitosuhde.

Eksyneitä nuoria

Elina Hermansonin mukaan suuri osa nuorista pärjää kenen tahansa lääkärin vastaanotolla, mutta osa selvästi hyötyy, jos heillä on oma lääkäri perusterveydenhuollossa.

– Tällaisia ovat eksyneet tai sosiaalisista vaikeuksista kärsivät nuoret.

Eksyneitä ovat esimerkiksi ne, jotka eivät saa käytyä koulua tai ne, jotka ottavat aikuisten maailman vaatimukset liian vakavasti ja alkavat vaikkapa laihduttaa loputtomiin. Sosiaalisista vaikeuksista kärsivät nuoret ovat heikkolahjaisia tai heillä on autismikirjon häiriöitä tai kielenkehityksen erityisvaikeuksia. He näyttävät ulkoisesti normaaleilta ja pärjääviltä, mutta heillä on vaikeuksia ymmärtää monimutkaisempaa tai -ulotteisempaa kommunikaatiota.

Nuori voi käyttäytyä omasta mielestään täysin järkevästi vetäytymällä koulusta.

Hermanson kantaa huolta nuorista, jotka keskeyttävät ammattiopintonsa peruskoulun jälkeen. Hän arvioi, että heidän joukossaan samoin kuin etsivän nuorisotyön haaviin jäävissä nuorissa on neuropsykiatrisesti sairaita, jotka tarvitsisivat lääkärin arvion tilastaan. Hänen mielestään nuorisotakuuseen tulisikin yhdistää terveydenhuolto.

– Nuoren koulunkäynti saattaa katketa siksi, että oppiminen vain on ylivoimaisen vaikeaa ja jatkuvasti saatu huono palaute lannistaa. Tällainen nuori käyttäytyy omasta mielestään täysin järkevästi vetäytymällä koulusta, sillä kukaan ei halua laittaa kättään kuumalle hellalle toistuvasti.

Hermanson korostaakin, että jokainen ihminen toimii omasta mielestään järkiperäisesti. Niin ajattelee nuorikin, joka esimerkiksi pinnaa koulusta, varastelee tai käyttää päihteitä.

– Ammattilaisena yritän saada selville, mitä on siinä vaakakupissa, joka puoltaa ulkopuolisen silmissä hölmöä tai vaarallista toimintaa, sillä nuori ei tietoisesti mieti hyötyjä, haittoja, riskejä tai mahdollisuuksia. Häntä pitää auttaa tulemaan tietoiseksi erilaisten vaakakuppien sisällöistä.

Nuori ei ala kertoa suoralta kädeltä asioitaan ventovieraalle lääkärille. Silti tällainen sisäänrakennettu oletus sisältyy kouluissa ensimmäisellä, viidennellä ja kahdeksannella luokalla tehtäviin määräaikaistarkastuksiin, joihin varataan aikaa yleisesti puoli tuntia.

– Nuori ei ensimmäisenä kerro, kuinka äiti löi isää ja kuinka hän pakeni kamalaa tilannetta kadulle, eikä halunnut mennä yöksi kotiin ja tuli sitten raiskatuksi.

Hermansonin mukaan nuorten pitää päästä tutustumaan ammattilaisiin – eikä vain toisinpäin. Hän kävi Kirkkonummella esittäytymässä luokille ennen määräaikaistarkastusten alkamista.

Samalla tavoin rauhallisesti hän tutustui myös kodin ulkopuolelle sijoitettuihin lapsiin ja nuoriin. Hänen hoitajatyöparinsa selvitti etukäteen ne sairaudet, hoidot ja taustat, joista nuori itse ei osannut kertoa, haastatteli nuoren ja loi turvallisen ilmapiirin. Tämän jälkeen Hermanson teki saman haastattelun ja keskittyi siihen, voisiko lääketiede olla jotenkin avuksi.

Unelma nuorisovastaanotosta

Haastatteluhetkellä pesti kouluterveydenhuollon ylilääkärinä on vielä edessäpäin, joten Elina Hermanson koettaa olla kehittelemättä konkreettisia suunnitelmia tai uudistuksia omassa päässään. Hän ollut monia vuosia alainen ja nähnyt uusia esimiehiä, jotka ovat tulleet ja muuttaneet hyvin toimineita asioita. Hän haluaa ennen muuta kuulla, mitkä asiat koululääkäreiden mielestä kaipaisivat kehittämistä.

Mutta onhan Hermansonilla unelma: monipuolinen nuorisovastaanotto, joka toimisi koululääkäripohjaisesti. Hänen kokemuksensa mukaan lääkäreillä on kouluissa niukat vastaanottotilat. Pahimmillaan terveydenhoitaja joutuu antamaan oman työhuoneensa ja -välineensä lääkäripäiviksi lääkärin käyttöön.

– Olisi ihanaa, jos kokopäiväisillä koululääkäreillä olisi yhteinen terveysasema, jonne he voisivat pyytää nuorta ensikontaktin jälkeen. Samalla vastaanotolla työskentelisivät psykologi, psykiatrinen sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä. Siellä voisi pyöriä myös ehkäisyneuvola, ja sinne järjestettäisiin gynekologiseen tutkimukseen tarvittavat paikat, joita kouluille ei saa.

Vastaanotto kattaisi myös koulupudokkaat, joita varten ei ole tällä hetkellä mitään järjestelmää.

– Nämä kotiin jääneet veivät suurimman osan energiastani Kirkkonummella.

Ylipäätään eri alojen asiantuntijat voisivat tehdä nykyistä tiiviimmin yhteistyötä.

– Järjestimme hoitajaparini kanssa Kirkkonummella moniammatillisia neuvotteluja, joita kutsuimme huolten kartoitukseksi. En osaa kaikkea, eikä kukaan muukaan osaa. Yhdessä olemme enemmän.

Hermansonista lääkäriä ei saisi jättää pillerikonsultiksi, jonka luona eri alojen ammattilaiset välillä käyttävät nuorta. Olisi fiksumpaa pitää kunnollinen verkostoneuvottelu, jossa lääkäri kirjaisi sairaskertomukseen päätökset ja aiotut toimenpiteet.

– Lääkäri on siitä mainio ammattilainen, että hän kykenee keskustelemaan laaja-alaisesti niin fyysisestä, psyykkisestä kuin sosiaalisesta terveydestä.

Hermanson tietää ajatustensa herättävän intohimoja ja kysymyksiä siitä, onko lääkäri vallanhimoinen. Siitä ei kuitenkaan ole Hermansonin mukaan kysymys: hänen ajatteluaan ohjaa käytäntö. Esimerkiksi erikoissairaanhoito vaatii, että masentuneen nuoren pitää olla kolme kuukautta lääkärin hoidossa ennen kuin ottaa tämän potilaakseen.

Unta palloon!

Jos Elina Hermansonin pitäisi antaa yksi vinkki nuorten vanhemmille, niin hän kehottaisi pitämään huolta siitä, että nuori saa tarpeeksi unta. Nuoret pystyvät valvomaan, sillä aikoinaan on ollut tärkeää, että osa heimon jäsenistä on pysynyt valppaana.

– Tosiasia kuitenkin on, että aivotoiminnot eivät siedä valvomista, vaikka kroppa sen kestääkin. Aiemmin valvomisen ohessa ei tarvinnut ratkoa matemaattisia yhtälöitä kuten nykyään!

Kuka?

Elina Hermanson

Syntyi melko tarkkaan puoli vuosisataa sitten Pomarkussa.

Työskentelee välillä laiskasti, välillä liikaa.

Toivoo, että jokaisella olisi joku, joka näkee hänet.

Pelkää, että yhteiskunta jakautuu kahtia.

Onnellisimmillaan yllättävän usein, yllättävinä hetkinä, yllättävissä paikoissa. Onnenhakumatkat eivät siis taida kannattaa!

Motto Oscar Wilden sanoin: ”En ole tarpeeksi nuori tietämään kaikkea.” Onneksi!

Perheessä on kolme lasta.