Meistä tuli perhe lopulta leikkaussalissa, kolmen lääkärin, kätilön sekä usean sairaanhoitajan läsnä ollessa. Synnytys kääntyi lopulta kiireelliseen sektioon. Kun sinisen liinan takaa kuului ärhäkkää itkua ja katsoin mieheeni, molemmilta valuivat hiljaa kyyneleet. Emme uskaltaneet sanoa mitään ja kohta kuului kirurgin onnittelut vauvasta.
Isä sai mennä katsomaan vauvan tutkimista. Hä näki hänet heti violettina, kirkkaissa valoissa. Minä en nähnyt heitä kumpaakaan. Vauvaa tultiin näyttämään minulle sen verran, että ehdin huomata sen pitkät kynnet pienissä käsissä, tarkkaavaisen katseen ja pusutella pehmeintä poskea ikinä.
Sen jälkeen isä ja vauva poistuivat kätilön mukana. Minä jäin leikkaussaliin ommeltavaksi ja siitä siirryin heräämöön moneksi tunniksi. Tapasin miehen jälleen osastolla, mutta vauva oli vastasyntyneiden osastolla happisaturaation tarkkailussa. Isä ja vauva olivat saaneet olla ihotusten ennen sitä. Vasta tässä vaiheessa, noin neljä tuntia syntymästä, meillä oli mahdollisuus ilmoittaa läheisille, mitä on tapahtunut ja kertoa, että kaikki on hyvin. He olivat olleet huolesta sekaisin, koska synnytyshuoneesta olimme vielä lähettäneet viestejä ja aikaa oli kulunut paljon.
Isä vei vauvalle myös ensimmäiset äidinmaitotipat ja lähti kotiin yöksi. Ensimmäinen yö perheenä kului siis eri paikoissa, isä kotona, äiti omassa huoneessaan ja vauva eri osastolla. ”Meillä on vauva, mutta meillä ei vielä ole vauvaa tässä”, ajattelin. Tuntui vieläkin vähän epätodellisesta. Toisaalta luotin siihen että vauva on hyvässä hoidossa ja minä sain nukkua, koska edellinen yö oli mennyt nukkumatta ja päivä oli ollut pitkä.
Syntymästä seuraavana päivänä saimme vauvan vierihoitoon. Ilmeet olivat iloisia ja ihmettelyn aiheita oli useita. Onpas se karvainen! Sillä on todella pitkät jalat ja kädet! Niin paljon hiuksia! Pienet kantapäät tuntuivat tutuilta, niitä oli tunnusteltu vatsanahkani läpi usein.
Sairaalassa oli turvallinen olo ja sain tärkeää tukea lapsivuodeosastolla imetyksen alkuun. Synnytys aiheutti kai jonkinlaista aistiyliherkkyyttä, sillä tuntui että nenä ja kurkku kuivuu kun ilmastointi on niin kovalla, suihkuhuoneessa kävi veto, vessaan oli pitkä matka ja vauva piti jättää siksi aikaa yksin huoneeseen. Sängyssä tuli hiki kun lakanoiden alla on muovit ja asu oli tekokuituinen. Totta kai kaikki tämä helpottaa hygieniatason ylläpitoa, mutta aloin todella kaivata kotiin ja miehen apua vauvan hoidossa, että voisin itsekin toipua!
Kun seisoimme sairaalan edessä odottamassa taksia, tuuli raikkaasti, oli aurinkoista ja olo oli hieman hämmentynyt koetusta ja tyytyväisen odottava tulevasta.
Sua katson vaan, sua katson vaan,
sua katselen silmät veessä.
Tää onneni on niin outo ja uus,
sen että mä vapisen eessä.
Kun sydän on auki, on kiini suu,
mun syömeni hehkuu ja halaa.
Sua katson ja säästän ja silitän vaan
kuin kerjuri leivänpalaa.
Minä joka en nauttinut onnestain
kuin sieltä ja täältä murun!
Tää pöytä mulleko katettu ois?
Ois tullutko loppu surun?
Eino Leino
