Sannilla on tukiperhe

Eläinystävät saavat Sannin rauhoittumaan ja keskittymään käsillä olevaan hetkeen.

– Luunaaa! Wäpäää! Sanni Romppanen, 8, huutaa jo ovella. Lapinporokoirat Luna ja Wäpä tepsuttavat eteiseen vastaan korvat sojossa ja hännät pystyssä.

Innostusta on ilmassa selvästi molemmin puolin. Sannilla ei ole kotona omia lemmikkejä, ja edellisestä vierailusta on jo vierähtänyt lähes kuukauden päivät. Hän on tulossa kahdeksi yöksi kyläilemään Sanna Oksanen-Vihervuoren perheeseen. Näin on tehty jo kohta kolmen vuoden ajan.

– Kiva, kun Sanni tulit! Päästään taas pihahommiin, Sanna tervehtii.

Ensimmäisten vierailujen aikana Sanni innostui pyykinpesusta, jota olisi voinut tehdä koko ajan. Nyt kiinnostus on levinnyt muihinkin kotitöihin. Talvella kolataan lunta. Keväällä ja syksyllä haravoidaan lehtiä.

– Taidat olla täällä ahkerampi kuin kotona, Sannin äiti Suvi-Johanna Koskinen naurahtaa.

Tällä kerralla keitetään ainakin riisivelliä, Sannin lempiruokaa. Ja tietysti touhutaan koirakavereiden kanssa. Ja ehkä joku lähipiirin ihmisistä piipahtaa käymään.

Tukiperheen myötä Sannin elämään on tullut joukko uusia ihmisiä: perheen vanhemmat Sanna ja Mikko sekä Sannan teini-ikäinen poika Roni. Isovanhemmat ja muut perheen läheiset pyörivät kuvioissa niin kuin normaalistikin.

Kotien erilaisista säännöistä keskustellaan.

Ei Sanni varsinaisesti ole yksinäinen lapsi. Hän käy koulua kahdeksan lapsen pienryhmässä. Ryhmä on tarkoitettu lapsille, jotka tarvitsevat keskimääräistä enemmän tukea opiskeluunsa.

Koulupäivä jatkuu iltapäiväkerholla. Ikioma mummo on tärkeä henkilö, joka hakee Sannin välillä koulusta ja viettää muutenkin aikaa tytön kanssa.

Hiljattain Sanni aloitti liikuntakerhossa.

Kaverivierailujen järjestäminen ei kuitenkaan ole kovin yksinkertaista. Sannia ei voi lähettää kulkemaan itsenäisesti bussipysäkille, ja hän tarvitsee opastusta ja pientä perään katsomista monissa arjen tilanteissa.

Kotona Sanni tarvitsee tukea pukemiseen aamuisin. Aikuisen täytyy muistuttaa häntä myös vessassa käymisestä, eikä läksyjen teko edisty, ellei joku ole ohjaamassa.

Kun tukiperhevierailut alkoivat, Sanni juoksi ympäri taloa avaamassa ovia ja laatikoita. Sanna kulki tytön perässä ja sulki niitä. Kotien erilaisista säännöistä keskustellaan välillä vieläkin. Sannan kodissa määrää Sanna, Sannin omassa kodissa hänen vanhempansa.

– Pesitkö kädet? Sanna kysyy.

– Eeeen, Sanni myöntää.

– Hei beibi, käypä pesemässä. Nyt tuli käännytys.

Liedellä porisee Sannin lempiruoka. Sanna Oksanen-Vihervuori auttaa Sannia riisivellin keittämisessä.

anni lompsii hyväntuulisena takaisin vessaan. Kun hän alkaa nauraa ratkiriemukasta, hekottavaa nauruaan, se tarttuu muihinkin.

Sanni on luonteeltaan utelias ja kekseliäs, ja jotkin hänen tempauksistaan tuntuvat välillä lähipiiristä tihutöiltä. Kerran Sanni innostui kotonaan putsaamaan tuhkat uunista. Menetelmä ei ollut ihan tavanomainen: hän puhalsi tuhkat lentoon tuulettimen avulla. Se oli ollut niin kivaa, että asiaa kannatti muistella seuraavalla vierailulla Sannan luona – tietysti iloisesti kihertäen.

Luna juoksee ympäri taloa pentukoiran tarmolla. Se hyppää sohvalle ja huiskauttaa hännällään Sannia kasvoihin. Ja sitten taas mennään! Wäpä joutuu välillä komentamaan pientä energiapakkausta kymmenen ikävuoden arvovallallaan.

Sannin mielestä koirat ovat ihan parasta. Hän on odottanut niiden tapaamista jo edellisestä kerrasta asti. Ne ovat hänen karvaisia ystäviään, jotka lipaisevat kielellä nenänpäästä ja käpertyvät kylkeen köllimään.

– Rapsutan koiria ja leikin niiden kanssa, Sanni kertoo sormet turkin uumenissa.

Leikeissä koirille heitellään esineitä, joita ne hakevat. Välillä Sanni ja Sanna piilottavat nameja, joita koirat sitten tohisten etsivät. Ulkona käydään taluttamassa koiria yhdessä.

Eläinystävykset hyväksyvät Sannin varauksetta. Niitä ei haittaa, vaikka Sannin puhe pikkuisen kangertaa niin, että vieraamman on vaikea saada siitä aluksi selvää.

Tukiperhevierailut ovat tehneet hyvää sekä Suvi-Johanna Koskiselle että Sanni Romppaselle.

Samaan aikaan kaupungin toisella puolella Sannin äiti latoo puita saunan pesään. Vapaaillan suunnitelmana on saunoa rauhassa Toni-puolison kanssa. Myöhemmin illalla katsotaan telkkaria kylki kyljessä kotisohvalla.

– Tuntuu hyvälle olla välillä kotona hetki niin, ettei tarvitse olla koko ajan tuntosarvet pystyssä havainnoimassa, mitä seuraavaksi tapahtuu, Suvi-Johanna myöntää.

Sannin tukiperhevierailut pyritään sopimaan Suvi-Johannan vapaapäiviksi. Silloin tulee vahvemmin olo, että voi hoitaa rauhassa omia asioista ja levätä, sillä vuorotyö kaupassa vaatii myös oman veronsa.

Vapaalla siivotaan ja hoidetaan tietokoneella keskittymistä vaativia asioita. Myös ystäviä on mukavaa tavata niin, että pystyy keskittymään muuhunkin kuin oman lapsen jatkuvaan tarkkailuun.

– Alussa mietimme, että olemmeko huonoja vanhempia, jos lapselle etsitään tukiperhe, Suvi-Johanna vakavoituu.

On hyvä, että arjessa on useampia tukipylväitä.

Tutustuminen aloitettiin varovasti. Ensin Sanni oli Sannan luona vierailulla muutaman tunnin, sitten yhden yön yli ja nyt jo kaksi yötä peräkkäin. Luottamus tehtyyn valintaan vahvistui, kun Sanni selvästi nauttii vierailuista.

– Ymmärrän, että tämä on hyväksi Sannille ja myös meille Tonin kanssa. Olimme silloin aika väsyneitä. Ja olemme joskus vieläkin, Suvi-Johanna myöntää.

– Äitini hoitaa Sannia, mutta hänellä alkaa olla jo ikää ja terveyskin reistailee välillä. On hyvä, että arjessa on muitakin tukipylväitä. Äidillekin on helpotus tietää, että kaikki ei ole hänen varassaan.

Lasten ja perheiden tukena

”Elämä saa olla kepeää ja hauskaa”, muistuttaa Sanna Oksanen-Vihervuoren jääkaappiin kiinnitetty runo.

Tuohon lauseeseen tiivistyy osa niistä opeista, joita Sanna on oppinut vuosien varrella työssään kehitysvammaisten parissa.

– Pienistä asioista iloitseminen on ehkä se tärkein asia, jota olen oppinut kehitysvammaisilta.

Hän työskentelee kehitysvammaisten asumispalveluyksikössä ja toimii miehensä kanssa tukiperheenä. Perheessä käy kaksi kehitysvammaista lasta kerran kuukaudessa eri aikaan.

– Moni kehitysvammainen on niin aito ja avoin, että siinä on opittavaa meille jokaiselle. Halusin antaa myös omalle perheelleni mahdollisuuden tutustua tähän maailmaan, Sanna kertoo.

Kehitysvammainen Anton on vieraillut perheessä jo viiden vuoden ajan. Kolmisen vuotta sitten Sanni Romppanen tuli kuvioihin mukaan toisena tukilapsena.

Ainut asia, joka Sanna Oksanen-Vihervuorta on mietityttänyt vuosien varrella, on vaitiolovelvollisuus. Lähtökohtaisesti tukilapsen asioista kun ei puhuta ulkopuolisille.

– En voi olla kertomatta pojalleni tai tapaamilleni sukulaisille ja ystäville, mistä asiassa on kyse ja kuka meidän mukanamme liikkuu, Sanna pohtii.

Kummankin tukilapsen vanhempien kanssa on sovittu, ettei asiaa tarvitse erityisesti salailla. He ovat sinut sekä kehitysvammaisuuden että tukiperheen olemassa olon kanssa.

Sannan mukaan tukiperheen vanhemmat tarvitsevat ennen kaikkea avointa sydäntä ja aitoa halua jakaa oman kotinsa lapsen kanssa pitkäjänteisesti.

– Tässä pärjää tavallisella terveellä järjellä. Kun osaa olla ihminen ihmiselle, se riittää.

Ryhtyisitkö?

• Kehitysvammaisten lasten tukiperhetoimintaa järjestetään eri tavoilla eri puolilla Suomea. Toiminta voi olla kunnan tai yhdistyksen järjestämää. Tarkkaa tietoa tukiperhetoiminnan laajuudesta ei ole. Tukiperheessä lapsi voi viettää viikonloppuja sopimuksen mukaan ja lomien aikana pidempiäkin jaksoja.
• Joillain paikkakunnilla puhutaan tukiperhetoiminnasta ja toisaalla lyhytkestoisesta perhehoidosta. Perhehoito on määritelty laissa ja sen pelisäännöt ovat yhtenäiset.
• Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Yleensä kunta maksaa tukiperheelle pientä korvausta.
• Tukiperheeltä edellytetään sosiaalisia taitoja, kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja sitoutumista toimintaan. Pysyvät ihmissuhteet ovat tärkeitä kehitysvammaisille lapsille. Tukiperheille järjestetään usein myös valmennusta ja vertaistukea.
• Tukiperhetoiminnasta kiinnostuneen kannattaa muistaa, että osa kehitysvammaisista lapsista tarvitsee arjessa vain vähän tukea ja osa huomattavan paljon auttamista ja hoivaa.
• Tukiperhetoiminnasta saa lisätietoja kunnan sosiaalityöntekijältä tai vammaispalvelujen ja kehitysvammahuollon työntekijöiltä.

Tietolaatikkoa varten on haastateltu erityisasiantuntija Erja Pietiläistä Kehitysvammaliitosta.

www.kehitysvammaliitto.fi