Sami Isoniemi, lastensuojelun tienraivaaja ja poliisi

Äiti oli luvannut leipoa Samille 5-vuotissyntymäpäiväkakun, mutta pihaan ajoikin poliisi ja ambulanssi. Äiti vietiin toisaalle ja Sami sisarensa kanssa lastenkotiin.

Yli 25 vuoden takaiset muistot alkavat hiipua Sami Isoniemen mielestä, mutta totuus löytyy asiakirjoista, joista hän on nähnyt, miksi huostaanotto tehtiin.

– Huostaanottotilanne oli dramaattinen. Se ei ollut mikään malliesimerkki siitä, kuinka homma olisi pitänyt hoitaa. Voi tosin olla, ettei ollut muita vaihtoehtoja. Tilanne oli päässyt pitkittymään.

Lastensuojeluviranomaisten asiakirjoista Sami on nähnyt myös sen, mikä perheessä oli hyvin. Samilla oli hyvä sanavarasto ja hän ilmaisi itseään hyvin.

Sami muistaa äidistään, että tällä oli tapana kertoa tuttujen satujen pohjalta pulppuilevia tarinoita. Sami oppi saman taidon ja kertoi iltasatuja omasta päästään sisaruksilleen.

Vuosi lastenkodissa

”Vanhempien ongelmia huostaanotto ei poista: ne voivat jopa kumuloitua sen jälkeen.”

Lastenkodissa Sami vietti vuoden. Aluksi hän kaipasi äitiä, muttei kyseenalaistanut kotoa pois muuttamista.

Sami pääsi siskonsa kanssa sijaisperheeseen, johon kuuluivat vanhemmat ja isoveli. Koska Sami oli ehtinyt tottua laitoksen tapoihin, piti opetella uudelleen, miten tervehtiä ja leikkiä. Piti löytää taas lapsi sisältään.

6-vuotiaan Samin lempiruokaa oli spagetti ja jauhelihakastike ja lempikirja Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi, kuuluisa kirja onnen tavoittelusta.

Sijoituksen on yleensä tarkoitus olla väliaikainen ratkaisu.

Melko pian Samin äiti perusti uuden perheen. Sami tapasi äitiään aluksi säännöllisesti, mutta muutaman pettymyksen jälkeen tapaamiset jäivät. Sami ei jäänyt suremaan sitä pitkäksi aikaa, sillä hän oli löytänyt paikkansa.

Sijaisperhe opetti rajat

Sijaisperheessä elämään tulivat rajat ja säännöllisyys. Kun teki asioita oikein, sai luottamusta. Samia kannustettiin ja tuettiin hänen lahjoissaan. Hän tunsi kuuluvansa perheeseen, sukuun ja Kurikan Panttilan kylään, eikä häntä syrjitty kaveripiirissä tai koulussa taustansa vuoksi.

Ainoa, mikä Samin erotti sijaisperheestä, oli nimi postilaatikossa.

Sami alkoi pelata jalkapalloa. Sijaisperheen vanhemmat kuljettivat treeneissä ja kisamatkoilla ja olivat pojasta ylpeitä. Kun kaikki vapaa-aika kului jalkapallon ympärillä, ei ollut aikaa tehdä tyhmyyksiä.

Pojasta varttui hymyilevä nuorimies. Kun kysyttiin ”miten menee?”, oli kaikki aina hyvin. Se on sijoitettujen nuorten yleisesti käyttämä keino kiemurrella nopeasti eroon vaikkapa palaverista sosiaalityöntekijän kanssa. Samille se oli myös keino peittää, että sisällä kuohui.

Vaikea murrosikä

Tuli murrosikä. Elämään tuli äkkiä paljon muutoksia: sijaisperhe perusti perhekodin ja koulu vaihtui.

Menneisyyden kipeät kokemukset pulpahtivat pintaan. Samilla oli paha olla, eikä hän tiennyt, mitä tehdä sen kanssa.

Sijaisperheen vanhemmat jututtivat poikaa yhä uudelleen. Pikku hiljaa Sami oppi, että vaikeista asioista voi puhua. Hän ei ollut tiennyt, että vaikeat kokemukset voivat jäädä sisälle sotkuiseksi lankakeräksi. Hän joutui selvittelemään kerää monet kerrat ennen kuin paha olo hellitti.

Suzuki-mopo oli usein rikki. Se saattoi olla ikätovereille maailmanloppu, mutta Sami tiesi, että pahempaakin voi sattua. Hänestä oli kasvanut selviytyjä, joka ei pienistä purnannut.

Samin sijaisäiti veti tulevien sijaisperheiden PRIDE-koulutuksia. Kun Sami oli yläasteella, sijaisäiti houkutteli hänet mukaan koulutustilaisuuteen. Sami vastasi paneelissa kysymyksiin, hurmasi yleisön ja huomasi nauttivansa esiintymisestä. Hän löysi tarinaansa omia sanoja. Se auttoi selvittämään lankakerää.

Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimin tarkoitus on tuoda esiin sijoitettujen nuorten kokemuksia lastensuojelusta ja vaikuttaa siten sen kehittämiseen. Poliisiksi opiskeleva Sami lähti pian mukaan toimintaan.

Tiimi esiintyi seminaareissa, osallistui päätöksentekoon ja oli mukana kouluttamassa lastensuojeluammattilaisia. Sami kertoi tarinaansa yhä uudelleen.

Kauhajoen tragedia

Syyskuussa 2008 Sami oli viettämässä vapaapäivää sijaisperheen luona. Kun hän palasi aamulenkiltä, hänelle kerrottiin, että kauhajokelaisessa ammattioppilaitoksessa opiskelija ampui opiskelutovereitaan. Sami oli suorittamassa harjoittelua Kauhajoen poliisissa ja tiesi heti, että oli lähdettävä paikalle.

Aluksi hänen tehtävänsä oli puhuttaa selviytyneitä, ja seuraavina päivinä poliiseilla riitti töitä yleisen turvallisuudentunteen palauttamiseksi.

Sami on halunnut poliisiksi niin kauan kuin muistaa. Kauhajoki oli tiukka henkisen kasvun paikka, jossa nuori poliisiharjoittelija huomasi pystyvänsä toimimaan ammattimaisesti.

Kaksi vuotta myöhemmin Sami istui tuntemattoman miehen kuolinvuoteen ääressä. Oli myöhäistä kysyä isältä, miksei tämä ollut halunnut kuulua poikansa elämään. Sami tapasi kuolevan, koska se tuntui oikealta. Katkeruutta hän ei tuntenut, sillä hänellä oli kaikki hyvin.

Käännytykset kuuluvat ammattiin

Lumi peittää Vaasan kauppatoria. Suomen Vapaudenpatsaan pronssinen mies nostaa lakkinsa taivasta kohti ja pitää kivääriä toisessa kädessään. Hänen jalkojensa juuressa istuu haavoittunut sotilas rintaansa pidellen. Sami kertoo haaveilevansa kesästä, jolloin torin terassit ovat täynnä elämää.

Näin keskellä päivää ihmisiä kulkee torin poikki harvakseltaan, vain joitakin äitejä lastenvaunuineen, nuorten porukoita ja ulkomaalaisen näköisiä nuoria miehiä.

Vaasassa on turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus, mikä näkyy katukuvassa. Samin nykyiseen työhön poliisin ulkomaalais- ja turvapaikkatutkinnassa kuuluu myös käännytysten eli maasta poistamisten täytäntöönpano.

Käännytettävien joukossa on myös perheitä. Silloin Sami saattaa pelata lähtöä odottelevien lasten kanssa jalkapalloa poliisilaitoksen aulatiloissa.

– Kyse on ihmisten kohtaamisesta vaikeassa tilanteessa. Tässä työssä pitää luottaa siihen, että viranomaiset ovat tehneet oikean päätöksen. Muuten en voisi tehdä tätä.

Aiemmassa työtehtävässään Sami joutui antamaan virka-apua monenlaisissa lastensuojelutilanteissa. Hän kohtasi lapsia, jotka olivat samassa tilanteessa kuin pikku-Sami. Nyt hän tietää, miltä se tuntuu poliisista.

– Koti on pyhä alue, mutta poliisi joutuu sinne menemään. Lapsen kohtaaminen on minulle ykkösasia – tapahtuu se sitten työssä, junassa tai missä vain. Minulle on suotu kyky siihen.

Samin mielestä kyky ei ole peräisin ainoastaan siitä, että hän on ollut samassa kriisitilanteessa kuin kohdattava lapsi, vaan pikemminkin kaikesta siitä hyvästä, mitä tapahtui sen jälkeen.

Vierailuja koulukodeissa

”Biologisen suvun lisäksi sijoitetun lapsen tarinaan liittyy aina myös uusi perhe, uusi ympäristö ja uudet kaverit”, tietää Sami Isoniemi.

Samia pyydettiin sosiaali- ja terveysministeriön työryhmään selvittämään lastensuojelun tilaa vuonna 2012, joka oli lastensuojelulle erityisen synkkää aikaa Vilja Eerikan tapauksen ja kahden perhesurman vuoksi. Työryhmä päätyi selvityksessään painottamaan – jälleen kerran – ehkäisevän lastensuojelutyön merkitystä.

Vuosina 2013–2014 Sami kiersi poliisin roolissa kaikki Suomen koulukodit Poliisihallituksen ja koulukotien yhteishankkeessa, joka pyrki parantamaan nuorten kuvaa poliisista. Koulukodeissa asuvien nuorten ajatusmaailma tuli tutuksi.

– He tietävät sijoituksensa hinnan. Moni toivoo, että se raha olisi käytetty perheen tukemiseen ennen sijoitusta.

Selviytyjät-tiimiin kuuluu nykyisin toistakymmentä nuorta. Kymmenen viime vuoden aikana se on pyrkinyt tuomaan kuuluviin sijoitettujen lasten ja nuorten ääntä ja hälventämään heihin liitettyjä ennakkoluuloja.

– Sami neljä vee toivoi, ettei hänen taustansa estäisi häntä toteuttamasta unelmiaan. Sijoitetut nuoret saattavat yhä ajatella, että tausta on este niin sanottuihin kunniallisiin ammatteihin.

Eräässä koulukodissa, jossa Sami vieraili, nuori sai ahaa-elämyksen:

”Voiko mustakin siis tulla kyttä?”

Iso osa Selviytyjät-tiimin työtä on poistaa lastensuojelutyön leimaa.

– Ei ole lapsen tai nuoren vika, että hänet otetaan huostaan. Vika on yhteiskunnassa tai perheessä. Lastensuojelun väliintulo on usein vain ja ainoastaan hyvä juttu. Nykyisin lapsi tietää yhä useammin sijoituksensa syyt. Se on tärkeää itsesyytösten poistamiseksi.

Sami toivoo, että perheet saisivat enemmän tukea myös huostaanoton jälkeen.

– Vanhempien ongelmia huostaanotto ei poista: ne voivat jopa kumuloitua sen jälkeen.

Selviytyjät-tiimi kiertää kohtaamassa nuoria ympäri Suomea Nuorten foorumeissa ja Nuorten päivissä. Kohtaamisten tärkein tehtävä on kannustaa sijoitettuja nuoria uskomaan itseensä ja unelmiinsa.

– Meihinkin on uskottu ja meitä on autettu raivaamaan tietä. Yhtä lailla me uskomme jokaiseen kohtaamaamme nuoreen. Jokaisella kohtaamisella on merkitystä. Sitten kun tapahtuu monta positiivista kohtaamista peräkkäin, niistä saa voimaa.

Tiimien kokoontumiset päätetään aina Unelmatyöpajaan. Sami tuntee nuo haaveet: perhe, työpaikka, opiskelupaikka, koira, koti. Toiveet ovat useimmiten hyvin maanläheisiä, harva nuori unelmoi lottovoitosta.

Asiakkaan ääni kuuluu

Sami istui poliisilaitoksen saunassa ja mietti. Hän oli jälleen kerran kertonut tarinansa huostaanotetusta Samista neljä vee eräässä seminaarissa. Hän päätti, että tuollaisten puheenvuorojen aika on ohi, nuoremmat saavat jatkaa.

Sami ei enää toimi Selviytyjät-tiimin kokemusasiantuntijana, mutta työ lastensuojelun kehittäjänä Pesäpuu ry:ssä jatkuu. Hän on tyytyväinen tiimin saavutuksiin.

– Lastensuojelussa ei nykyisin kehitetä mitään ilman asiakkaan ääntä. Saimme luotua kokonaisen verkoston kokemusasiantuntijoita, jotka ovat olleet mukana sosiaali- ja terveysministeriön työryhmissä ja LAPE-työryhmissä.

Selviytyjät-tiimi on halunnut tuoda esille realistista kuvaa lastensuojelusta. Sellainenkin löytyy sensaatio-otsikoiden takaa.

– Olemme kritisoineet rakentavasti, jos on kehitettävää, mutta tuoneet esiin myös lastensuojelun onnistumisia.

Yhdeksän vuoden jälkeen Sami on alkanut ajatella, että Vaasaan voisi jopa kotiutua. Täällä on työ, rakas harrastus jalkapallo ja jatko-opiskelupaikka. Väitöskirja Vaasan yliopistoon ”hatkaamisten” kirjaamisesta poliisien tietojärjestelmissä on valmistumassa tämän vuoden aikana.

– Se tulee tekemään näkyviksi luvattomat poissaolot sekä niiden lukumäärät ja kestot. Tutkimus osoittaa, miltä luvattomiin poissaoloihin suhtautuminen näyttää poliisin rekistereistä käsin. Ihmettelisin, jos sen jälkeen ei haluttaisi kehittää nykyisiä käytäntöjä.

Menneisyyden kohtaamisia

Sijaisperhe ja sen kautta tulleet sukulaiset asuvat lähellä, ja Sami on heihin yhteydessä säännöllisesti. Suunnitteilla on yhteinen jalkapallon MM-kisamatka Venäjälle serkku- ja setäpuolen kanssa.

Puhelin soi. Sami vastaa ruotsiksi. Suomenruotsalaisen jalkapallojoukkue ABC:n pelikaveri varmistaa, että Sami pääsee illalla paikkaamaan maalivahtia.

Samin 32 vee lankakerä on nyt selvitetty. Toistaiseksi.

– Vaikeat asiat joko kohtaa tai väistää. Kun asiat selvitteli silloin murrosiässä, ei niitä tarvitse enää kipuilla. Mutta olisi itsensä pettämistä ajatella, ettei lankakerä voi mennä uudelleen sotkuun. Aina uudessa elämäntilanteessa menneisyyden voi joutua kohtaamaan uudelleen. Kuten silloin, jos joskus saa omia lapsia.

Kuka?

Sami Isoniemi

Syntyi vuonna 1986 Seinäjoella.

Asuu Vaasassa.

Työskentelee Pohjanmaan poliisilaitoksella rikoskomisariona.

Tekee vapaaehtoistyötä Pesäpuu ry:n lastensuojeluasiantuntijana.

Valmistelee väitöskirjaa poliisin antamasta virka-avusta lastensuojeluviranomaiselle.

Harrastaa jalkapalloa, juoksemista ja salibandya.

Haaveilee kesän lämmöstä ja omasta perheestä.