Saamenkielisessä kotieskarissa isän opissa

Kapeita käytäviä. Kelmeitä loisteputkilamppuja. Ovia vieri vieressä. Helsinkiläisen Pentti Pieskin työpaikka näyttää kuin miltä tahansa toimistorakennukselta, mutta työhuoneessa odottaa yllätys. Aivan oven suussa seisoo kaksi pientä pulpettia menneiltä vuosikymmeniltä. Seinät peittyvät lasten piirustuksista, ja oveen on teipattu värikkäät suuret aakkoset.

Täällä Pieski vetää esikoulua tyttärelleen Áile Kirstelle, 6, ja tämän päiväkotikaveri Sophialle, 6.

– Tämä on meidän koti- tai oikeastaan toimistoeskari, tytöt nauravat.

Kolmena aamupäivänä viikossa tytöt harjoittelevat Pieskin ohjauksessa kirjoittamista ja matematiikan alkeita. Välillä piirretään, leikitään, askarrellaan, ulkoillaan, kuunnellaan musiikkia tai katsotaan Ylen saamenkielistä lastenohjelmaa Unna Junnáá.

– Samoja juttuja teemme kuin lähipäiväkotien esikoululaisetkin, mutta meidän eskari on saamenkielinen. Puhumme pohjoissaamea ja oppimateriaalikin on saamenkielistä, Pieski selittää.

– Kivointa on muovailuvahalla askartelu ja tuon levyn kuuntelu, Sophia osoittaa saamenkielistä lastenlaululevyä.

Luontosuhde on osa saamelaisuutta

Eskarin mittaan käy tutuksi myös esimerkiksi se, mitä kaikkea saamen puvut kertovat kantajastaan: puvusta selviää, mistä kylästä sen käyttäjä on kotoisin ja jopa kuka puvun on tehnyt.

Suunnitteilla on myös retki pohjoiseen poroerottelua seuraamaan.

– Olemme käyneet myös linturetkellä, opetelleet luonnon antimien hyödyntämistä ja kasvien tunnistamista. Luontosuhde on olennainen osa saamelaiskulttuuria. Saamelaiset elävät luonnosta, ovat osa sitä, mutta eivät sen yläpuolella. Luonnon kunnioittamisesta ja sen kestävästä käytöstä olemme jutelleet paljon, Pieski selittää.

Kielipolkua ei haluttu katkaista

Áile Kirstellä (oik.) on Utsjoen-Karasjoen seudun puku ja Sophialla kolttapuku.

Vanhemmat päätyivät järjestämään esikoulun tytöille omin voimin, sillä Helsingin kaupungin kautta ei järjestynyt täysin saamenkielistä esiopetusta. Tytöt ovat olleet koko päiväkotiuransa saamenkielisessä kielipesässä Máttábieggassa, eivätkä perheet halunneet, että kielipolku katkeaisi eskarissa.

– Pätevää saamenkielistä opettajaa ei kuitenkaan löytynyt, pedagoginen asiantuntija Nina Onufriew Helsingin varhaiskasvatusvirastosta kertoo.

– Rahoituskin sakkasi. Emme saaneet Opetushallitukselta avustusta opettajan palkkaan, Pentti Pieski sanoo.

Jos kaikki menee hyvin, tytöt pääsevät ensi syksynä aloittamaan koulutiensä kaksikielisessä opetuksessa. Kaupunki suunnittelee osin saamen- ja osin suomenkielistä perusopetusryhmää Pasilan peruskouluun. Jos ryhmä saadaan kasaan, myös kaksikielinen esikoulu aloittaa ensi syksynä.

– Toivomme, että ryhmään ilmoittautuu riittävästi lapsia ja saamenkielinen opettajakin löytyy, Onufriew sanoo.

Pieski uskoo, että lapsia ilmaantuu tarpeeksi, sillä Helsinki on Suomen suurimpia saamelaiskyliä. Pääkaupungissa asuu noin tuhat saamelaista. Hänestä ryhmäkoko ei saisi olla este opetuksen toteutumiselle.

Kotieskarin perustaminen on helppoa

Pentti Pieski on pystynyt sovittamaan leipätyönsä ja opettajan hommat yhteen suuremmitta ongelmitta, sillä hän työskentelee osa-aikaisesti Metsähallituksessa saamenkielisenä tiedottajana.

Kotieskarin perustaminen oli hänestä helppoa.

– Ilmoitin sähköpostitse kaupungille, että perustamme eskarin, ja saamenkieliset oppikirjat saimme Saamelaiskäräjiltä.

Kotieskarin voi perustaa kuka tahansa.

Nina Onufriew vahvistaa, ettei kotieskari vaadi oikeastaan minkäänlaista byrokratiaa. Vanhempien ei tarvitse edes ilmoittaa kunnalle siitä, että perhe järjestää itse lapsensa esiopetuksen:

– Mitään pätevyysvaatimuksia opettajan työtä hoitaville vanhemmille ei myöskään ole, eikä kunnilla ole velvoitetta valvoa kotiesikoulua samaan tapaan kuin peruskouluikäisen kotikoulua. Toki toivomme, että kaikki kotieskarin aloittavat tekisivät meille ilmoituksen.

Viranomaiset ohjaavat ilmoituksen tehneitä vanhempia tutustumaan kaupungin esiopetussuunnitelmaan ja Opetushallituksen esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Niistä selviävät esiopetuksen tavoitteet ja se, mitä oppisisältöjä eskarivuonna päiväkodeissa käsitellään.

Áile Kirsten ja Sophian eskarissa noudatetaan Helsingin, Inarin ja Utsjoen opetussuunnitelmia.

Kaikki kotieskarit eivät välttämättä tule viranomaisten tietoon, mutta Onufriew arvelee, että vanhempien pitämät esikoulut ovat hyvin harvinaisia:

– Muutamia kyselyitä näistä tulee vuosittain. Yleensä kyse on siitä, että perhe asuu lapsen eskarivuoden ajan ulkomailla.

Tyttöjen kehitystä on kiva seurata

Pentti Pieski opastaa tytärtään Áile Kirsteä (vas.) ja tämän päiväkotikaveria Sophiaa kirjainten saloihin.

Tytöt istuvat pulpettien ääressä ja piirtävät oppikirjoihin hieman hoippuvia kirjaimia. Välillä työ keskeytyy jutusteluun. Puhe pulppuaa saameksi ja joskus suomeksikin.

– Ehkä parikymmentä kertaa saa aamupäivän aikana huomauttaa, että täällä puhutaan vain saamea, Pentti Pieski hymyilee.

Hän kertoo huomanneensa, että tytöt opiskelevat uutta reippaasti ja innokkaasti. Molemmat odottavat kovasti koulua. Pieskille oli yllätys, miten paljon tytöt olivat oppineet saamen kieltä ja kulttuuria kielipesässä.

– On ollut mukava seurata heidän kehitystään. Harva vanhempi pääsee seuraamaan sitä näin läheltä ja perusteellisesti.

Etukäteen isää mietitytti, miten roolit eskarissa asettuvat.

– Se menikin oikein sujuvasti. Áile Kirste alkoi omasta aloitteestaan kutsua minua täällä opettajaksi tai Pentiksi. Muutoin olen hänelle áhčči eli isä, Pieski naurahtaa.

– Pentti, auta vähän! Áile Kirste huikkaa.