Riitelevät sisarukset

Jos sisarukset riitelevät, on tärkeää, ettei heti säntää paikalle. Kannattaa jättäytyä kuuloetäisyydelle ja seurata, miten tilanne kehkeytyy. Mikä on riidan sävy?

Lasten turvantunnetta voi vahvistaa sanomalla:

”Onpa kurjaa, että teillä on riita, mutta tiedän kyllä, että teiltä sujuu sen selvittely. Jos tarvitsette minua, olen olohuoneessa.”

Vanhemman puuttumista tarvitaan aina, jos lapsi vahingoittaa itseään tai muita.

Riitelykumppaniin ei saa myöskään kohdistaa henkistä väkivaltaa. Aikuisen vastuulla on varmistaa, että riitely on psyykkisesti turvallista. Väittely kuuluu elämään, mutta ivaaminen, solvaaminen, nimittely tai haistattelu ei ole sallittua. Vanhemman tehtävänä on opettaa, miten riidellään niin, ettei se haavoita kenenkään sisintä.

On syytä mennä apuun myös, jos huomaa, että joku on täysin alakynnessä. Hän on ehkä käyttänyt jo kaikki keinonsa ja pystyy enää vain puolustautumaan. Silloin kannattaa mennä päättäväisesti tilanteeseen ja sanoa:

”Huomaan, että ongelma ei ratkea. On parempi, että nyt vähän rauhoitutaan, koska tunteen vallassa ajatus ei enää toimi. Palataan tähän myöhemmin.”

”Miksiköhän kävit niin kuumana?”

Riidasta kannattaa puhua lasten kanssa seuraavan kerran vasta sellaisena hetkenä, kun on rauhallista. Ota ihmettelevä äänensävy:

”Mitähän siinä kävi silloin aamulla? Muistatko? Miksiköhän kävit niin kuumana? Minkälaista sulla on täällä kotona?”

Kun vanhempi jaksaa käydä säännöllisesti tällaista keskustelua lapsen kanssa, pieni osaa pikkuhiljaa nimetä, mistä oikeasti on kyse.

Mitä taitoja sisarukset oppivat riidellessään?

Riidellessä harjoitellaan tunteiden tunnistamista, nimeämistä ja säätelyä sekä omia ja toisten rajoja.

Sisarusriidoissa treenataan myös sen sietämistä, että elämän luonteeseen kuuluu tietty epätasapuolisuus. Moni riita lähtee tunteesta, että sisko tai veli saa enemmän. On tärkeää, että lapsi oppii, että elämässä kaikki ei mene tasan. Aina joku saa vähän enemmän nallekarkkeja tai millin paksumman jäätelösiivun, vaikka vanhemmat yrittäisivät vilpittömästi jakaa kaiken tasan.

Riitelyssä opiskellaan tunteiden kanssa olemista. On tärkeää, että vanhempi jaksaa lasten riitoja ja että kotona on hyväksyvä ilmapiiri. Vanhempi voi sanoa ääneen:

”On ok, että välillä ottaa päähän.”

Suomalaisessa kulttuurissa elää tosi syvällä häpeänpelko, mikä näkyy myös riitelytilanteissa. Jossain syvällä sisimmässään vanhempi saattaa ajatella:

”Mitä naapuritkin sanoo? Tai: Apua, miksi meillä taas riidellään? Onko meissä jokin vika?”

Onkin tärkeää normalisoida sekä riitoja että tunteita ja sanoa esimerkiksi:

”Ymmärrän, että olet siskolle kateellinen. Se on ihan ok. Koetetaan selvitä yhdessä sen kanssa.” Tai: ”Ei ihme, että ärsyynnyit tuosta. Jos jokin asia tuntuu epäreilulta, ihmiset tuntevat usein ärsytystä.”

Ei kannata sanoa:

”Miksi te aina riitelette!”

Silloin lapsista tuntuu kuin heissä olisi jotain vikaa, eikä se auta lapsia. Vanhempi voi sen sijaan todeta:

”Kaikissa kodeissa riidellään. Olisi epänormaalia, jos täällä olisi jokin kummallinen harmonia jatkuvasti.”

Mitä tehdä, kun lasten riitely saa vanhemman ärähtämään?

Lasten tunteiden tarttuminen kertoo usein siitä, että vanhemman omat voimavarat ovat vähissä tai hän on kuormittunut. Silloin kannattaa hakeutua vähän sivummalle rauhoittumaan. Kun akuutti tilanne on ohi, kannattaa miettiä, miten voi palautua ja mistä saa voimavaroja.

Olisi parempi, jos pystyisi pysymään lasten riidan ulkokehällä. Silloin saattaa ymmärtää, mikä lasta oikeasti jäytää – häneltä kun puuttuu vielä kyky tunnistaa pinnan alla olevaa tunnetta.

Vanhempi ei saa riidoissa eristää lasta tai lapsia. On kivuliasta joutua yhteyden ulkopuolelle. Ei siis ole hyvä, että vanhempi sulkee riitelevien lasten huoneen oven tai lähtee itse huoneesta ja vetää oven kiinni perässään. Lapsissa voi nousta hätä ja he tuntevat jääneensä yksin.

Joskus omaa jaksamista auttaa, jos pystyy katsomaan riitapukareita He vasta opettelevat -silmälasien läpi:

”Annan heidän riidellä. He ovat vasta tunnetaitojen alkuportailla, ja tämä treeni tulee heille tarpeeseen. Riitely on itse asiassa sitä, että uskaltaa näyttää haavoittuvaista puoltaan. Riitely kertoo läheisyydestä ja luottamuksesta.”

Pitääkö vanhemman toimia tuomarina sisarusriidoissa?

On tosi vahingollista valita puolensa. Vanhemman kuuluu olla pilliin viheltäjä, jos joku rikkoo sääntöjä, mutta muuten hänen ei kuulu mennä mukaan riitaan tai sanoa, kumpi hänen mielestään on oikeassa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Miten vanhempi voi ennaltaehkäistä sisarusriitoja?

Tasapuolisuus on tosi tärkeää. Vanhemman kuuluu toimia aina reilusti ja johdonmukaisesti. Esimerkiksi jos joku lapsi saa erikoisohjelmaa, muille pitää luvata, että heidänkin vuoronsa tulee.

On myös tosi tärkeää, ettei lapsia vertaile keskenään. Ettei sano esimerkiksi:

”Mitä sinä nyt noin hermostuit! Siskosi ei koskaan hermostu noin.”

Jokaisen lapsen pitää saada kasvaa rauhassa ilman vertailua kohti omaa potentiaaliaan. Jokainen kasvaa omaa vauhtiaan ja omaa reittiään. Vanhemman tehtävänä on välittää lapselle:

”Sinä riität. Olet hyvä juuri noin.”

Miten riitaisaa ilmapiiriä voi parantaa?

Yrittäkää puhua asiasta yhdessä koko perhe ja antakaa jokaisen kuvailla kokemustaan. Miettikää yhdessä, millaista perheessänne on elää. On tärkeää, että saa halutessaan sanoa ääneen:

”On ihan hirveää, että meillä vaan huudetaan.”

Yritä vanhempana normalisoida tunteita. Voit sanoa esimerkiksi:

”Hitsi, tää ihmiselo on kyllä kimuranttia näiden tunteiden kanssa. Koetetaan yhdessä! Vaikka meillä on vaikeaa, me ollaan tässä yhdessä.”

”Vaikka meillä on vaikeaa, ollaan tässä yhdessä?”

Olisi hyvä, jos vanhemmat pystyisivät panostamaan vaikkapa muutaman kuukauden ajan koko perheen yhteiseen tekemiseen. Näin saataisiin vahvistettua perheyhteyttä. Miettikää, mikä olisi jokin kiva yhteinen arkijuttu.

Vaikkei näkyvää muutosta tule heti, vanhempien kannattaa vain jatkaa hanketta ja ajatella:

”Tämä on hyvä juttu meidän perheelle.”

Jos tuntuu, että omat voimat eivät riitä, kannattaa hakea apua matalalla kynnyksellä esimerkiksi maksuttomasta perheneuvonnasta. Muutos hyvään lähtee liikkeelle aikuisista mutta siirtyy koko perheeseen.

Artikkelissa toimi asiantuntijana perheneuvoja, työnohjaaja, psykiatrinen sairaanhoitaja, tietokirjailija Päivi Vuolle. Lähteenä on käytetty myös Päivi Nurmen (nyk. Vuolle) ja Heli Pruukin teosta Vanhemman kiukkukirja (Kirjapaja 2020).

Kaisa Pastila

Vanhemman ykköstehtävä ei ole ratkaista lasten riitoja

Jokainen vanhempi tietää, miten hermoja kiristävää on kuunnella lasten keskinäistä riitelyä.

Perheneuvoja, työnohjaaja, psykiatrinen sairaanhoitaja Päivi Vuolle kehottaa näkemään sisarusriidat uusin silmin: kyseessä on elintärkeä treeni. Siinä harjoitellaan sitä, miten olla tunteiden kanssa.

Vuolteella on 4- ja 10-vuotiaat lapset, joiden kähinöitä hän on tottunut kuuntelemaan kotona.

– Helposti riidan alkaessa sanoo: ”Älkää taas jaksako! Nyt kyllä joka iikka omiin huoneisiin, en jaksa kuunnella!” Vaikka juuri siinä kohtaa voisikin olla tärkeää, että pysyttäisiin samassa huoneessa ja vanhempi kestäisi riitelyä.

Se, että lasten tunteet tarttuvat vanhempaan, on perheneuvojasta tosi inhimillistä ja ymmärrettävää. Tunnetartunnan ongelma on kuitenkin siinä, että tunteen vallassa kyky ajatella häviää. Reagoimme lapsen käyttäytymiseen, vaikka meidän pitäisi katsoa pinnan alle. Miettiä, mikä saa lapsen kiukkuiseksi. Onko hän suruissaan, peloissaan tai häpeissään jostain? Mitä hänen päivässään on sattunut?

Vanhemman ykköstehtävä ei ole ratkaista lasten riitoja, Vuolle korostaa. Tärkeintä on luoda turvaa.

– Kun asuu kodissa, jossa kasvaa pieniä ihmisiä, jotka ovat vasta kehittämässä taitojaan, vanhemman tulee sietää riitoja ja itseään, mutta myös huolehtia omista voimavaroistaan, jotta jaksaa tukea lapsia.