10-vuotias Niina alkoi pelätä kaikkea mahdollista – pakko-oireinen häiriö voi alkaa jo lapsena
Niina muuttui 10-vuotiaana pelokkaaksi, kaikkea epäileväksi lapseksi. Hän tarkisti koulureppuaan jatkuvasti ja pelkäsi monenlaisia asioita, kuten koulusta myöhästymistä ja auton alle jäämistä. Niina oli myös varma, että hänen oma puhelimensa oli myrkytetty.
Vanhemmat olivat järkyttyneitä. Minne herkkä ja iloinen tyttö oli yhtäkkiä kadonnut? He etsivät heti apua, koska muutos oli niin yhtäkkinen ja vakava.
Niina sai lääkäriltä lähetteen ja pääsi sairaalaan psykiatriselle osastolle hoitoon ja tutkimuksiin. Tyttö oli helpottunut päästessään sairaalaan turvaan, koska pelot olivat kasvaneet niin suuriksi.
Vanhemmille asia oli surullinen. Äiti ja isä jäivät kumpikin muutamaksi kuukaudeksi pois töistä voidakseen olla Niinan tukena ja hoitaa tämän pieniä sisaruksia.
Muutaman kuukauden sairaalajaksolla tehtiin aluksi vääriäkin diagnooseja, mikä on OCD:n kohdalla tyypillistä. Kun OCD löydettiin, Niina sai lääkityksen, mikä on sairaudessa ensiarvoisen tärkeää.
– Oli huojentavaa saada asialle nimi, tytön äiti huokaa.
Nyt Niina saattaa kertoa kavereille kesken touhujen mutkattomasti, että ”kun mulla on tämä OCD”.
Paraneminen alkoi pienin askelin. Äiti iloitsee, että tytön koulu jousti ja oli tukena sairauden aikana. Luokka lähetti tytölle kirjeitä sairaalaan. Kaveritkin pysyivät, vaikka yhteydenpito oli sairaalajakson alussa niukkaa. Nyt Niina saattaa kertoa kavereille kesken touhujen mutkattomasti, että ”kun mulla on tämä OCD”.
Kotiinpaluun jälkeen Niinan koulupäivät olivat aluksi lyhyitä. Nyt diagnoosista on kulunut reilu vuosi. Perhe elää tavallista arkea, jossa OCD on mukana, mutta se ei ole elämän keskipiste.
– Tuntuu hyvältä, kun murheena on vaikkapa kuraiset kengät.
Avoin puhe auttoi, kun perheenäiti sairastui
Erika Lindroosille OCD ei aiheuta toistuvaa käytöstä, vaan ilmenee pään sisäisenä asiana, joka ei keskustele järjen kanssa.
Lindroos on psykofyysinen fysioterapeutti ja neljän nuoren äiti. Hän sairasti pakko-oireista häiriötä vuosia tietämättään. Hän etsi apua psykoterapiasta ja seksuaaliterapiassa, ja tulipa hän käyneeksi astrologilla ja selvänäkijälläkin. Mikään ei tuntunut auttavan, eikä sairautta ei tunnistettu.
Perheelle sairaus on ollut raskas. Puolison kanssa asiasta on puhuttu, puhuttu ja puhuttu kaikki vuodet.
Jos puoliso halasi, OCD laittoi miettimään, tuntuuko se varmasti riittävän hyvältä.
Vuonna 2016 Lindroos oli ahdistunut. Päälle painoi myös stressi juuri perustetusta yrityksestä.
Hän pohti yötä päivää, pitäisikö hänen erota puolisostaan ja oliko hän varmasti tarpeeksi onnellinen tämän kanssa. Jos puoliso halasi, OCD laittoi miettimään, tuntuuko se varmasti riittävän hyvältä.
Lopulta Lindroosin äiti tuli hätiin ja vei tyttärensä psykiatrille. Keskustelut psykiatrin kanssa olivat kuitenkin aluksi kaikkea muuta kuin hedelmällisiä.
Erään kerran psykiatri sanoi, että Lindroosin toiminta vaikuttaa pakkoajatuksilta. Sanat jäivät kaikumaan mieleen. Googlettamalla Lindroos löysi R-OCD:n eli lähisuhteeseen liittyvän pakko-oireilun.
– Näytin puolisolleni ja äidilleni löytämäni tiedon ja sanoin, että tässä olen minä.
Diagnoosin saaminen ei tuonut heti helpotusta. Suomessa sopivaa hoitoa ei ollut tarjolla. Lindroos etsi ja sai apua Yhdysvalloista International ODC Foundation kautta, ja alkoi myöhemmin opiskella asiaa verkon kautta.
Hän sanoo, että OCD on vaikea sairaus. Lindroos perusti OCD-tukisivuston ja Youtube-kanavan sekä tilit Facebookiin ja Instagramiin. Hän halusi jakaa saamaansa tietoa, jotta voisi auttaa muita. Uuttera työskentely pakko-oireilun parissa kannatti: Lindroos tuli kehittäneeksi oman kaavan ja tavan hoitaa sairautta.
Yksi käännekohta hänen matkallaan oli tutustuminen hoitotyössään äitiin, jonka lapsella oli vaikea OCD. Äiti oli uskossa, ja myös Lindroos koki hengellisen herätyksen. Toipuminen pääsi uuteen valoon.
Lindroos on iloinen, että OCD:sta osataan ja uskalletaan puhua. Moni joutuu silti kamppailemaan pitkään, ennen kuin saa diagnoosin. Hän itse sairasti 15 vuotta ennen kuin kirkastui, mistä on kyse.
Kuusihenkinen perhe eli äidin sairauden mukana.
– Tytär sanoi kerran, että ”äiti, eihän elämä meillä mitään kamalaa ole ollut”. Se tuntui hyvältä. Meillä on aina puhuttu kaikesta avoimesti, ja se on ollut hyvä asia.
Niinan nimi on muutettu, koska jutussa käsitellään alaikäisen terveystietoja.
OCD eli Pakko-oireinen häiriö
OCD, Obsessive Compulsive Disorder, on psykiatrinen häiriö, joka ilmenee pakkoajatuksina ja -toimintoina, kuten jatkuvana käsien pesuna, esineiden järjestelynä tai mielessä tapahtuvana toimintana.
Häiriö alkaa usein jo lapsuudessa. Ilman hoitoa se on pitkäikäinen sairaus. Sairauden esiintyvyydessä on kaksi huippuaikaa, toinen nuoruudessa ja toinen nuorella aikuisiällä.
OCD:tä sairastaa 0,6–3 prosenttia väestöstä.
Lähde: Pakko-oireinen häiriö (OCD) ja Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys