Pitkät jäähyväiset imetykselle
Nyt on sekä syysloma eteläisessä Suomessa että kansainvälinen imetyksen viikko! Tällä viikolla ei ole meillä muskaria eikä minulla merenkulun peruskurssia.
Tämä on hyvä hetki kertoa muutama muisto imetyksestä. Minua työnnettiin pyörätuolissa ulos hissistä Kätilöopistolla ja kätilö kysyi aionko imettää. Vastaukseni oli että ainakin yritän. Aluksi olimme nimittäin lähes vuorokauden erossa toisistamme ja sektion jälkeen imetys voi hankalampi aloittaa. Ensimmäiset yöt yhdessä sairaalassa kuluivat siten, että vauva itki ja minä sain kätilöiltä aina kannustusta ottaa lapsi rinnalle. Sain myös apukäsiä siihen, kun Pepe ei aluksi löytänyt imuotetta.
Kotona opimme, että nämä itkuiset ensiyöt rinnalla saivat aikaan maidon erittymisen vauvaa varten. Tunnelmat olivat turvonneet, kuumottavat ja leikkaushaavakin kipeä. Silloin mietin, mihin olen itseni laittanut ja saanko enää koskaan takaisin kivutonta ja tasapainoista kehoani… Kamala näky oli myös se, kun maito pakkautui kainaloihin asti… Yksi kätilöistä oli antanut mukaan viisaasti rintakumin, jonka avulla vauva sai siinä tilanteessa imuotteen. Siihen olisi loppunut jo meidän kohdalla imetys, jos sitä ei olisi ollut. Samoihin aikoihin viileät kaalinlehdet rintsikoissa auttoivat minua kestämään oloa.
Neuvolan kotikäynnillä terveydenhoitaja opasti jättämään rintakumin pois sitten kun maidonnousu oli rauhoittunut ja korjasi vielä asentoa imetyksessä. Tämä oli sentään hyvä, koska raskauden aikana imetyksen käsittely jäi neuvolassa kohdallani kokonaan. Se johtui ehkä vaihtuvista hoitajista.
Meillä imetys sattui onnistumaan ja Pepen isä oli siihen erittäin kannustava. Alussa, kun vauvan rinnallaolo vei paljon aikaa hän huolehti että saan kaikki ateriat ja vastasi muutenkin kodinhoidosta pääasiassa. Muistan parin kuukauden kohdalla yhden illan, kun imetin yhtä mittaa kuusi tuntia. Katsoin kaksi elokuvaa ja sain ruokaa sohvalle. Mutta se huono puoli siinä on, että jos kovin säännöllisesti on poissa vauvan luota silloin kun hänen pitäisi olla rinnalla, maito määrä vähenee. Jos olisin missannut tuon illan ja hän olisi saanut korviketta silloin, maidonmäärä olisi jäänyt kenties vähäksi ja imetys olisi loppunut hiljalleen.
Alussa, kun lähdettiin syömään tai minne vain, niin ainahan vauvalle tuli nälkä. Ajattelin, että minä en kyllä aio jäädä kodin vangiksi vaan imetin sitten missä vain. Veneessä, ostoskeskuksissa, ravintoloissa, kahviloissa, rannalla, puistonpenkillä, neuvolassa… Tämä on ehdottomasti kätevä puoli hommassa, eli maito kulkee aina mukana.
Tukholmassa kesäkuussa piti ostaa vielä ”amningskuporeja”.
Muita haasteita kohdallani ovat olleet silloin tällöin tiehyttukokset (jos on nukkunut sellaisessa asennossa, että rinta jää puristuksiin tai laukun hihna on painanut) ja nyt imetysvälien jo harventuessa ”piimäkokkareet” eli nännin päässä olevan aukon tukkeutuminen. Niitä on saanut muutaman kerran niskat könössä tihrustaa, ne ovat nimittäin minimaalisen pieniä ja kivikovia. Pepe on ollut reipas poika ja on tarvittaessa (eli minun ollessa tekemässä jotain mukavaa ilman häntä) syönyt myös tuttipullosta korviketta.
Olin pari kertaa jo aivan kypsä lopettamaan imetyksen kokonaan. Mutta mies on jaksanut kannustaa sekä huolehtia meistä. Kahdeksankymppiset mummoni kertoivat, että on se hienoa että maitoa riittää sillä molemmilla heistä se oli loppunut jo kolmen kuukauden jälkeen. He arvelivat, että fyysinen työ sekä silloinen kevyempi ravinto saattoivat liittyä siihen. Sitten vauvoille tehtiin neuvolan ohjeilla mm. lehmänmaidosta, sokerista ja vedestä korviketta. Nykyinen äidinmaidonkorvike on varmasti parempi vaihtoehto kuin nuo! Kätilöystäväni on kuullut myös jossain vaiheessa appelsiinimehun olleen suosituslistalla! Näin ne suositukset muuttuvat näköjään ajan myötä…
Nyt meillä on menossa pitkät jäähyväiset eli jo 3,5-kuukautisesta on aloitettu soseiden maistelu. Nyt Pepe on reipas soseiden syöjä ja jollain aterioista myös sormiruokailija. Silti äidinmaito vielä kuuluu kuvioon muutaman kerran vuorokaudessa. Hän pärjää jo pitkiäkin aikoja ilman ja muiden hoidossa, mikä on mahtavaa. Ennätys erossa minusta on nyt kahdeksan tuntia! Tämä vapaus olisi ehkä suurin syy, miksi aiempi imetyksen lopettaminen kiehtoisi, jos meille joskus sattuisi tulemaan uusi vauva. Todellisuudessa olen päässyt helpolla tässäkin, en ole kärsinyt rintatulehduksesta ja en ole joutunut lapsen allergioiden takia rajoittamaan ruokavaliota.
Alussa minun oli kaikkein vaikein olla paikallaan pitkiä aikoja ”tekemättä mitään”. Luin sitten kirjoja, katsoin Netflixiä ja hankkiuduin tukevaan Instagram-addiktioon. Mutta aikaa myöten syöminen nopeutui ja kuukaudet vilahtivat nopeasti ohi. Tänä aamuna Pepe oppi konttamaan, hän osaa jo istua potalla ja syökin itse taitavasti riisikakkua, banaania, kurkkua, melonia jne. Nyt suhtaudun imetyshetkiin jo vähän haikeasti, sillä ne ovat ainoita hetkiä kun 8-kuukautinen on vielä pienen oloinen. Ja hänen innokkaasta ilmeestään näkee että maito kyllä maistuu! Se kannustaa myös. Ei minua, ei neuvolaa, WHO:ta tai mummoja varten vaan tätä maitomaakaria!
