Ol niingon gotonas

Raumalla pelättiin pahinta, kun STX Finlandin telakka lopetti toimintansa kesällä 2014. Irtisanotuiksi joutui noin 600 työntekijää. Raumasta oli tullut äkillisen rakennemuutoksen aluetta. Alkoi sopeutuminen: jokainen asukas mietti, mitä se tarkoittaa hänelle ja hänen perheelleen. Kaupunki kohotti veroprosenttia ja alkoi karsia menoja.

Yhdistykset avuksi

Rauman Seudun Työttömien puheenjohtaja Ilse Vauhkonen toimi palvelevassa puhelimessa 90-luvun alun lama-aikana ja muistaa monen perheen tilanteen menneen täydellisesti umpisolmuun. Hänen mukaansa tilanne on nyt toinen; kolmannen sektorin toimijoita on paljon. Esimerkiksi työttömien yhdistys on vakiinnuttanut toimintansa ja pystyy auttamaan monia uuden elämän alkuun.

– Yhdistykset ovat tulleet pysyvästi yhdeksi osaksi sosiaalityötä ja työllistämiskenttää. Kunnat eivät pysty enää nykyisin hoitamaan koko kakkua yksin, Vauhkonen arvioi.

Rauman kaupungin aikuis- ja perhetyön päällikkö Saila Hohtari vahvistaa, että nykyään kaikissa kaupungin hankkeissa otetaan huomioon kolmannen sektorin rooli. Hän miettii, miten ihmiset saataisiin innostumaan järjestötoiminnasta.

– Nuoret eivät sitoudu järjestöihin samalla tavalla kuin aiemmat sukupolvet. Olen myös huolissani siitä, että suurten ikäluokkien energia menee golfkentille. Heissä olisi mieletön voimavara.

Olkiluoto opetti

Raumalla on viime vuosina näkynyt Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan rakentaminen, mikä toi kaupunkiin satoja ulkomaalaisia työntekijöitä. Yhtäkkiä oli tultava toimeen lukuisia kansallisuuksia edustavien asiakkaiden kanssa. Palveluja rakennettiin nopealla aikataululla. Kaupungilta kysyttiin asuntoja, päivähoitoa, harrastusmahdollisuuksia ja neuvoja siitä, miten asioida Suomessa.

Suurin osa ranskalaisista ydinvoimatyömaan rakentajista saapui Raumalle perheineen. Heillä on oma ranskalaista opetussuunnitelmaa noudattava koulunsa, jota kaupunki tukee tarjoamalla ilmaiset tilat ja kouluruokailun.

Syksyllä 2014 Raumalle otettiin ensimmäistä kertaa kiintiöpakolaisia. Hohtari kuvailee, että sosiaalityö olisi ollut helisemässä heidän kotouttamisessaan ilman vapaaehtoisten tukea.

– SPR:n väki kalusti pakolaisten asunnot ja on antanut arjen apua.

Tiukasta taloustilanteesta huolimatta avoimessa varhaiskasvatuksessa perustettiin pakolaisten kotouttamiseksi oma iltapäiväkerho, jonne koko perhe voi tulla.

Hohtari sanoo pakolaisten ja ydinvoimalan rakentajien saapumisen opettaneen valtavasti kulttuurieroista ja siitä, mitä ne tarkoittavat. Esimerkiksi lasten kuritukseen saatetaan suhtautua eri maissa eri tavalla.

Tämä reportaasi kertoo kolmesta perheestä.

Raumalaisen uusperheen vanhemmilta Airi Raitiolta ja Teemu Lehtiseltä meni työpaikka, kun telakka lopetti toimintansa. Syyrialainen Al Tinawin perhe joutui pakenemaan kotimaastaan ja päätyi kiintiöpakolaiseksi Raumalle. Ranskalaiset Panterit muuttivat kaupunkiin perheenisän työn perässä.

Näitä perheitä yhdistää paitsi kotikaupunki myös arjen rakentaminen olosuhteissa, joissa elämä ei olekaan tuttua ja turvallista.

Vanhemmilta meni työpaikka

Syyskuussa 2013 levyseppä Teemu Lehtinen on Rauman telakan työntekijöiden tilaisuudessa, jossa johtaja kertoo telakkatoiminnan Raumalla päättyvän. Kotona odottaa äitiyslomalla oleva avovaimo, joka myös työskentelee telakalla. Parin yhteinen tytär on vain puolivuotias. Lisäksi perheeseen kuuluvat Airin kaksi tytärtä aiemmasta liitosta. Pariskunta on juuri ostanut vanhan omakotitalon.

Airin Raition tytöt Nella ja Peppi ovat solahtaneet sujuvasti uusperheen arkeen. Teemu Lehtisen sylissä Matilda.

Huhtikuussa 2015 keittiön täyttää kikatus. Matilda, 1, Peppi, 3, ja Nella, 5, syövät vaaleanpunaisia nonparelleilla koristeltuja rinkilämunkkeja. Murusia putoilee pöydän alle ja päälle. Teemu Lehtinen, 31, seuraa tyttöjen touhua ja palaa tunnelmiin reilut puolitoista vuotta sitten.

– Telakan alasajo ei tullut yllätyksenä. Siitä oli ennusmerkkejä, kun ei tullut työtilauksia, eikä tehty investointeja. Osa toivoi kuitenkin viimeiseen asti parasta.

Äitiyslomallaan uutisen vastaanottanut hitsaaja Airi Raitio, 39, muistaa päällimmäisenä tunteneensa huolta siitä, kuinka paljon ihmisiä jäisi työttömäksi, ja miten hän itse työllistyisi.

– Ajattelin työkavereita, joista jotkut olivat olleet telakalla töissä useita kymmeniä vuosia. Miten pahalta heistä täytyi tuntua. Se oli todella surullista.

Haastattelupäivänä Teemu on menossa töihin iltavuoroon. Hän on yksi harvoista, joka työllistyi välittömästi uudestaan. Teemu kuului telakalla 16 miehen tiimiin, joka teki yhteistyötä alihankintana potkurilaitteita valmistavan Rolls-Roycen kanssa.

– Meillä oli aavistus, että Rolls-Royce voisi palkata ryhmämme. Viimeiseen asti jännitin, mitä jos niin ei käykään. Pahimman yli auttoi, kun oli toivoa töiden jatkumisesta muualla.

Airin paluu työelämään on vielä avoinna. Edessä on todennäköisesti alanvaihto. Hän pohtii, että työpaikan menetys on sittenkin omassa elämässä vain yksi iso muutos muiden joukossa. Uusi koti ja parisuhde sekä lapsi ovat vaikuttaneet elämään enemmän.

Uusperheeksi rytinällä

Airi Raition ja Teemu Lehtisen perheessä on kolme alle kouluikäistä. Äiti pitelee Matildaa, Teemun vieressä on Nella ja selässä keikkuu Peppi.

Matilda keikkuu vatsallaan television edessä ja matkii Peppi-siskoaan. Kuuluu kolahdus, pieni naurahdus ja sitten kova itku. Teemu kiiruhtaa tarkistamaan tilanteen. Hän tuntuu sopeutuneen hyvin uusperheen hulinaan.

Yhteiselo alkoi rytinällä pari vuotta sitten. Airi oli jäänyt yllättäen yksin kahden pienen lapsensa kanssa pian Pepin syntymän jälkeen. Hän ei uskonut elämäänsä mahtuvan vakavaa suhdetta pitkään aikaan. Sitten tapahtui jotain ihmeellistä. Hän tapasi Teemun, ja Matilda ilmoitti tulostaan.

– Peppi ja Nella ovat lapsettomuushoitojen tuloksia. Oli hirveä shokki, kun huomasin olevani raskaana. Sen ei pitänyt olla mahdollista. Tein ainakin kymmenen testiä. Teemu rupesi heti toimimaan ja katsomaan taloa. Minä en ollut valmis yhtään mihinkään.

Kun sopiva talo löytyi, Teemu teki remonttia yötä päivää, jotta perhe pääsisi ennen vauvan syntymää saman katon alle. Samalla he yrittivät järjestää aikaa ja mahdollisuuksia tutustua toisiinsa kunnolla ennen muuttoa.

– Teemun äiti oli suurena tukena yllättävässä elämäntilanteessa. Ensimmäiset puoli vuotta oli haasteellisinta aikaa. Nellalla oli kova uhmaikä, varmasti myös muutosten takia, Airi muistelee.

Keskeneräisyyttä pitää sietää

Remontti ei ole vieläkään valmis. Airi katselee olohuoneen seiniä, joilta vanhat tapetit on revitty pois ja reikiä paklattu umpeen. Pari viime vuotta on opettanut sietämään keskeneräisyyttä. Asiat etenevät omaan tahtiinsa.

– Ei pidä luoda liikaa mielikuvia siitä, miten asioiden pitäisi olla. Ensin teimme listaa, mitä remontissa pitäisi seuraavaksi tehdä. On kuitenkin paljon muutakin tärkeää. Yritämme välillä pitää päiviä, jolloin olemme vain keskenämme mitään tekemättä.

Ei pidä luoda liikaa mielikuvia siitä, miten asioiden pitäisi olla.

Teemu pohtii, miten erilainen tämäkin juttuhetki olisi, jos hän olisi jäänyt työttömäksi.

– Jos en olisi päässyt Rolls-Roycelle töihin, olisin varmaan komennushommissa jossain Kirkkonummella. Se olisi tällaisessa perhetilanteessa lopunalkua, vaikuttaisi sekä minun että Airin jaksamiseen.

Teemun isä kuoli viime marraskuussa. Asian työstämisen on vieläkin kesken – elämässä on niin paljon kaikkea, ettei siihen tahdo olla aikaa.

– Äiti asuu nyt yksin omakotitalossa ja tarvitsee apua talon töissä.

Jäädessään yksinhuoltajaksi Airi otti vastaan kaiken mahdollisen avun. Perhetyöntekijä oli apuna kuuden viikon ajan. Terapiassa hän kävi kerran viikossa. Hän ei halunnut ottaa riskiä, ettei jaksaisi lasten kanssa.

Nykyisessä elämäntilanteessa on riittänyt lähipiirin tuki. Pikkusisko Anniina asuu talon päätyasunnossa ja tulee välillä katsomaan lapsia. Teemun äiti käy paljon auttamassa. Telakalta työttömiksi jääneille tarkoitettuja tukipalveluja Airi ei ole käyttänyt.

– Peppi ja Nella ovat käyneet muutamana päivänä viikossa päiväkodissa, joka on heille tärkeä virikepaikka. Se suo minullekin lepohetkiä arkeen, olen voinut nukkua vaikka päiväunet. Sillä on suuri merkitys.

Kotoa oli pakko lähteä

Lokakuussa 2014 Al Tinawin seitsenhenkinen pakolaisperhe istuu linja-autossa matkalla Raumalle. Perheenisä miettii, mitä perillä pitää tehdä. Ensimmäiseksi hän menisi ostamaan ruokaa. Yllätys on valtava, kun Raumalla odottaa valmiiksi kalustettu asunto, jonka jääkaappiin on varattu ruokaa viikoksi. Kylpyhuoneesta löytyy shampoota ja jopa omat hammastahnat aikuisille ja lapsille.

Täältä löytyi tuki ja turva.

Huhtikuussa 2015 raumalaislähiön kerrostalon neljännessä kerroksessa avautuu ovi, josta pilkistävät pienen tytön nauravat kasvot. Isä Abdul Aziz, 38, kiirehtii ottamaan vieraita vastaan ja tervehtii suomeksi. Vanhemmat ovat jo opiskelleet suomea, mutta meillä on silti tulkki apuna.

Syyrialaisen Al Tinawin pakolaisperheen Ahmad on luottavainen ja hymyilevä lapsi.

Meidät ohjataan olohuoneeseen. Samettinen, ruskea sohvaryhmä pöytineen vaikuttaa 70-lukulaiselta. Toisella puolella huonetta on uudempi kulmasohva. Kodissa on kaikki tarpeellinen, vain vuosien mittaan kertyvä esinepaljous puuttuu. Hyllykön lasiovien takana ei ole vielä mitään.

Lastenhuoneesta kuuluu suomenkielistä laulua. Sosiaaliohjaaja Kaisu Patrakka on tullut vierailulle ja leikkii lasten kanssa, jotta vanhemmat saavat rauhassa vastailla toimittajan kysymyksiin.

Olohuoneessa on iso televisio. Katsotteko suomalaisia ohjelmia?

– Lapset katsovat Pikku Kakkosta ja minäkin välillä, isä nauraa.

– Ensin ohjelmien seuraaminen oli hankalaa, mutta koko ajan tulee uusia tuttuja sanoja. Nyt katsomme jo enemmän erilaisia ohjelmia.

Joko kaupungin vahva jääkiekkokulttuuri on tullut tutuksi?

– Olen käynyt pari kertaa vanhimman pojan Ibrahamin kanssa Äijänsuon hallissa kannustamassa Lukkoa, Abdul vastaa.

Perheen sopeutumista on auttanut avoin suhtautuminen uuteen maahan, eivätkä Al Tinawit ole tiukan linjan muslimeja.

– Meillä mies ei sanele asioita. En vaadi tyttäriä käyttämään huivia. Se on päätös, jonka he saavat tehdä itse, kun tulevat täysi-ikäisiksi, Abdul kuvailee.

Isäkin tarttui imuriin

Vuonna 2002 naimisiin menneiden Abdul Azizin ja Safaan perhe on kasvanut: Ibraham, 11, äidin sylissä istuva Fatme, 4, Malak, 6, Khadije, 9, ja isän pitelemä Ahmad, 2.

Perheen sisäinen työnjako on mennyt uusiksi. Vaimo Safaa, 32, hoiti Syyriassa kotona lapsia. Aviomies teki töitä ja piti huolen, että perheellä oli ruokaa pöydässä.

– Suomessa tilanne on toinen. Kielen oppiminen on niin tärkeää, että minunkin on pakko päästä kouluun, Safaa sanoo.

Hän huokaa, että viiden lapsen kodissa riittää siivoamista ja ruoanlaittoa. Sen lisäksi tulevat seitsentuntiset koulupäivät.

– Alku oli vaikeaa, mutta olen jo tottunut. Teen lapsille ruokaa ennen kouluun menoa ja sen jälkeen. Mies auttaa nykyään enemmän kotona.

Abdul sanoo rakastavansa perhettään, eikä kanna uudesta tilanteesta huonoa fiilistä.

– Imuroin ja siivoan mielelläni, mutta ruokaa en suostu laittamaan. Se on vaimon homma.

Safaa kuvailee kaiken muuttuneen paremmaksi. Perhe oli ensin paossa Libanonissa, jossa oli raskasta. Paikalliset käyttäytyivät huonosti pakolaisia kohtaan.

Syyriassa perheellä oli oma talo ja rakennusalan yritys. Heidän oli kuitenkin pakko lähteä, sillä Abdul joutui kapinallisten kiduttamaksi.

– Kun olimme tulossa linja-autolla Raumalle, minua melkein pelotti. Mietin, pääsemmekö vihdoin kiinni normaaliin elämään.

Kolme tukiperhettä

Ovikello soi. Raumalainen ystäväperhe tulee kylään. Sohvalle istahtaa Pia-Marja Halmkrona-Jylhä kahden pienen lapsensa kanssa. Hän on Suomen Punaisen Ristin kouluttama tukihenkilö.

Jokaiselle Raumalle tulleelle pakolaisperheelle on nimetty kolme tukihenkilöä.

– Kun näin kurssi-ilmoituksen, halusin osaltani tehdä tänne tulemisen vähemmän vihamieliseksi. Ajattelin, ettei kotoutuminen saa ainakaan meistä jäädä kiinni.

Tukihenkilöt käyvät tapaamassa Al Tinaweita säännöllisesti. He puhuvat suomea, auttavat läksyissä ja käyvät yhdessä vaikkapa puistoissa ja näyttävät uutta kotikaupunkia. Tavoitteena on saada koko perhe liikkeelle.

– Meillä olisi ilman tukihenkilöitä vaikeaa, kun ei ole sukua auttamassa. Nyt on aina joku, joka auttaa ja kysyy, mitä tarvitaan, Abdul sanoo.

Hän muistelee lokakuista saapumista Helsinki-Vantaan lentokentälle, jossa vastassa oli kaksi sosiaaliohjaajaa ja tulkki.

– Meidät toivotettiin niin lämpimästi tervetulleeksi, että oli kuin vastassa olisi ollut perhe, ei viranomaisia.

Samanlainen olo tuli silloinkin, kun Rauman seurakunta järjesti pakolaisille vastaanottojuhlan. Kyyneleet olivat herkässä molemmin puolin.

– Sanoin vaimolle, että meidän ei tarvitse olla enää huolissamme. Meillä on täällä iso perhe.

Haastattelu alkaa olla pulkassa, kun Abdul nostaa kätensä ylös:

– Kakku, kakku!

Kahvittelemme vielä kinuskikakun kera.

Kun lähden, Abdul istuu keittiössä sosiaaliohjaaja Kaisun kanssa. Tämä opastaa, miten netissä maksetaan laskuja. Safaa tulee perässäni ovelle nuorimmainen sylissään. Kättelemme.

– Nähdään! hän sanoo. Suomeksi.

Isän työn perässä

Lokakuussa 2013 Natacha Peleszko odottaa muiden raumalaisäitien ja -isien kanssa tanssikoulun eteisessä Diane-tyttärensä balettitunnin päättymistä. Hänen vastuullaan on kuljettaa kolmea lasta harrastuksiin. Ranskalaisperheen arki Raumalla on muovautunut isän työn ehdoilla. Tämä tekee 12-tuntisia työpäiviä.

Suomen kielen oppiminen avasi ovet.

Kesäkuussa 2014 Natacha Peleszko, 45, on kutsunut minut lounaalle. Pöydässä on pieniä alkupaloja: uunissa valmistettuja taateleita, joiden ympärille on kietaistu pekonisuikale. Seuraavaksi saan couscousista tehtyä tabbouleh-salaattia.

Ranskalainen Gilles Panter on tottunut pakkaamaan. Raumallakin koti vaihtui kolmeen kertaan.

Natachan viisihenkinen perhe on tullut Suomeen kuusi vuotta aiemmin perheen isän työn perässä. Gilles Panter, 45, tuli rakentamaan Olkiluotoon ydinvoimalaa.

Perhe on solahtanut hyvin raumalaiseen elämään. He kyläilevät vuoroin kolmen suomalaisperheen kanssa, ja Natacha laskee, että hänellä on kuusi paikallista naisystävää. Lasten parhaat ystävät ovat täällä.

– Ystävien löytäminen vei aikansa, mutta suomen kielen oppiminen avasi ovet. Lähdin viikon täällä olon jälkeen kysymään suomen kielen opetusta.

Kielen alkeet Natacha oppi kansalaisopiston alkeiskurssilla. Alussa oli vaikeaa, kun ei ollut kyllin mahdollisuuksia harjoitella kieltä.

Vuonna 2008 Rauman kaupunki ei vielä ollut täysin herännyt sinne muuttavien ydinvoimalarakentajien ja heidän perheidensä tarpeisiin. Natacha vieraili maahanmuuttotoimistossa, mutta siitä ei oikein ollut hyötyä. Eniten tukea uuteen maahan ja kaupunkiin asettuessa perhe sai Gillesin työnantajalta Arevalta.

– Sieltä oli yksi nainen apuna, kun piti käydä avaamassa tili pankissa tai hankkimassa vakuutus.

Ulkomaalaiset työntekijät ovat käyttäneet Raumalla paljon julkisen terveydenhuollon palveluja. Natacha kertoo jonottaneensa kerran terveyskeskuksessa kolme tuntia ja siirtyneensä sitten käyttämään yksityisiä palveluita. Sieltä löytyikin hyvä lastenlääkäri

Koulua ranskaksi ja suomeksi

Ranskalaistytöt Nina, Diane ja Nell ovat viettäneet ison osan elämästään Raumalla. Gilles Panter paiskoi Olkiluodossa pyöreitä päiviä. Maailmanympärysmatka soi mahdollisuuden antaa enemmän aikaa perheelle.

Kotiin pyyhältää posket punaisina Nell, 12, joka on tullut koulusta pyörällä. Ranskassa sellainen ei olisi tullut kuuloonkaan, vaikka Panterit ovat kotoisin pienestä Peyrollesin kylästä. Vanhemmat arvostavatkin Raumalla asumisen turvallisuutta.

Nell ja perheen esikoinen Nina, 16, kävivät ensin pari vuotta Raumalle perustettua ranskalaista koulua, mutta siirtyivät sitten suomenkieliseen. Nuorin Diane, 9, käy koulua ranskaksi.

Ranskan valtio järjestää muualla asuville kansalaisilleen mahdollisuuden etäopiskella ranskaa. Kirjat tulevat postissa, ja Natacha opettaa Ninaa ja Nelliä kotona sekä pitää vuodessa 12 koetta, jotka lähetetään Ranskaan tarkastettaviksi.

– Ei ole reilua, että joudun tekemään illalla vielä ranskan tehtäviä. Kukaan ei ymmärrä, Nell puhisee.

Äitiä lasten ranskankielen ylläpitäminen työllistää. Muutoinkin perheen arki on ollut Suomessa hänen vastuullaan. Lapset harrastavat paljon, ja Natacha kuljettaa heitä usein iltaisin.

– Täällä asuminen olisi ollut vaikeaa, ellen olisi ollut kotona. Omaa tekemistä olen saanut vetäessäni ranskan keskustelu- ja ruokakursseja kansalaisopistossa. Se on ollut tärkeä henkireikä.

Nina on huomannut oman perheensä elämän olevan erilaista kuin monessa suomalaisperheessä.

– Me olemme tiiviisti toistemme kanssa, syömme ja teemme kaikkea yhdessä. Se on ranskalaista. Täällä jokaisella tuntuu olevan oma elämänsä, vanhemmat ovat paljon poissa kotoa.

Illalla, kun isä tulee kotiin, koko perhe pakkaa tavaroitaan. He aikovat pitää sapattivuoden ja – lähteä maailmanympärysmatkalle! Perhe pystyy toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa, kun Gillesillä on 11 kuukautta vapaata.

– Peru, Chile, Bolivia, Pääsiäissaaret, Australia, Vietnam, Thaimaa, Natacha luettelee.

Isoisän kuolema esti paluun

Huhtikuussa 2015 maailmanympärysmatka keskeytyy. Gillesin isä on kuollut. Panterit palaavat Ranskaan tukemaan Gillesin äitiä.

Viestittelen Natachan kanssa Facebookissa. Matkalle lähtiessä mielessä oli paluu Raumalle, mutta nyt suunnitelmat ovat muuttuneet.

– Gilles ei tule enää töihin Olkiluotoon. Aiomme kuitenkin käydä lomalla Raumalla tapaamassa ystäviä.

Natacha muistuttaa, että alun perinkin Suomen komennuksen piti kestää vain kaksi vuotta, mutta perheen pyynnöstä se jatkui kuuden vuoden ajan.

– Pidimme pikkukaupunkielämästä. Se oli rauhallista, mukavaa ja helppoa perheelliselle.

Rauma vältti pahimman

40 000 asukkaan Raumasta tuli äkillisen rakennemuutoksen aluetta lokakuussa 2013, kun STX Finland ilmoitti lopettavansa telakkatoiminnan kaupungissa.

Työttömyysaste oli viime maaliskuussa 13,7 prosenttia. Telakalta työttömäksi jääneistä yli puolet on jo työllistynyt.

Rauman talouteen vaikuttaa Olkiluodon ydinvoimarakentamisen edistyminen ja ulkomaalaisten työntekijöiden väheneminen. Rauma sai heiltä parhaimmillaan yli 10 miljoonaa euroa kunnallisveroa vuodessa.

Verotulot vähenevät, ja Rauma sopeuttaa talouttaan tänä vuonna kahden prosentin karsinnoilla.

Tilanteesta huolimatta lapsiin ja etenkin ennaltaehkäiseviin palveluihin on haluttu satsata. Kaupungissa aloitti vuoden alussa perhekeskus, joka kokoaa saman katon alle yli 50 perheiden ja lasten parhaaksi toimivaa työntekijää.

Rauma näyttää selviytyvän rakennemuutoksesta paremmin kuin ennakoitiin.