Oikeanlaista apua oikeaan aikaan

Tiedossa on, että lasten ja nuorten ongelmien ennaltaehkäisy ja varhaisen tuen antaminen on paljon halvempaa kuin lapsen sijoittaminen syntymäkodin ulkopuolelle.

Lastensuojelun Keskusliiton laskelmien mukaan yksi vuosi sijoitettuna maksaa saman verran kuin 3 000 tuntia kotipalvelua tai 400 perheneuvolakäyntiä tai seitsemän vuotta intensiivistä perhetyötä.

Lastensuojelussa olevien perheiden vanhemmat ovat myös viestittäneet, että heitä olisi auttanut, jos joku olisi katsonut perheen tilannetta kokonaisuutena.

Vantaan kaupunki on lähtenyt mukaan Lapset SIB -hankkeeseen, jossa kunnat, sijoittajat, järjestöt ja yritykset yhdistävät voimansa lapsiperheiden hyvinvoinnin tueksi. Vantaalaisia neuropsykiatrisesti oireilevia leikki-ikäisiä lapsia ja heidän perheitään on keväästä asti autettu kokonaisvaltaisesti, ennakoivasti ja oikea-aikaisesti. Työ pohjautuu lapsen tarpeisiin, mutta huomioi koko perheen.

Tavoitteena systeeminen muutos

Vantaa lähti mukaan hankkeeseen, sillä perheiden varhaista tukea haluttiin vahvistaa.

– Lakisääteisten palveluiden suuri tarve ei mahdollista toivotussa määrin resurssien kohdentamista varhaisemman vaiheen tukeen. Järjestökentän talous- ja resurssisuunnittelu on ketterämpää verrattuna suuriin kuntatoimijoihin, sanoo erityisasiantuntija Leena Marila-Penttinen Vantaan kaupungin perhepalveluista.

Hänen mukaansa perhepalvelut pyrkivät myös kehittämään mittareita työn vaikuttavuuden arviointiin, mikä vahvistuu SIB-hankkeen myötä.

Vantaan perhepalvelut odottaa saavansa hankkeesta paljon.

– Odotamme saavamme tietoa nepsy-oireisten lasten ja heidän perheidensä tilanteesta ja palveluaukoista sekä siitä, millaisilla menetelmillä heidän tuen tarpeeseensa parhaiten vastataan. Meitä kiinnostaa myös, miten pystymme integroimaan tarvittavat palvelut omaan palveluvalikkoomme. Lisäksi haluamme lisätä sosiaalipalveluiden, varhaiskasvatuksen ja terveyspalveluiden välistä yhteistyötä lasten ja perheiden auttamiseksi.

SIB-ohjelmien tavoitteena on myös palveluiden systeeminen muutos: miten varhaisen tuen tarve opitaan tunnistamaan varhain, kuinka palveluihin ohjataan ja millaisia tuen malleja tarjotaan.

Sijoittajat kantavat riskin

Marila-Penttisen mukaan hankkeeseen lähtemisen taustalla vaikuttaa myös palveluiden tuottamisen uudenlainen rahoituspohja: kaupunki ei kanna rahoitusriskiä.

Tulosperusteinen rahoitussopimus eli SIB (Social Impact Bond) on yksi vaikuttavuusinvestoinnin muoto, jossa tavoitellaan taloudellisen tuoton lisäksi myönteistä ja mitattavaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Sijoittajilta kerätään varoja SIB-rahastoon, josta rahoitetaan lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviä hankkeita.

Jos sopimuksessa määritellyt vaikuttavuustavoitteet saavutetaan, kunta tai kaupunki maksaa rahastolle. Jos tavoitteita ei saavuteta, kunta ei maksa mitään. Sijoittajat kantavat siis riskin, ja julkinen sektori maksaa vain saavutetuista tuloksista.

Lapset SIB -rahaston vuotuinen tuottotavoite on viisi prosenttia, mutta katto tuotolle on kahdeksan prosenttia.

– Tämä sijoittamisen muoto ei ole tavanomaista sijoittamista, muttei myöskään hyväntekeväisyyttä, kuvailee hankekoordinaattori Riikka Westman Lastensuojelun Keskusliitosta.

Keskusliitto toimii Lapset SIB -hankkeessa lapsi- ja perhepalveluiden asiantuntijana. Hanketta hallinnoi FIM.

Jokaisella kunnalla oma kohderyhmänsä

Lapset SIB -hankkeessa käytännön toiminta alkoi Hämeenlinnassa syksyllä 2018 ja Vantaalla keväällä 2019. Lohjalla perhekumppani aloittaa työnsä syksyllä. Lisäksi keskusteluita käydään kahden kunnan kanssa.

Jokaiselle kunnalle valitaan data-analyysin perusteella oma kohderyhmä, jonka lastensuojelun asiakkuus on ennaltaehkäistävissä räätälöidyn palvelukokonaisuuden avulla.

Vantaan perhepalveluiden sormituntuman mukaan lastensuojelun asiakkaina oli paljon neuropsykiatrisesti oireilevia lapsia. Yleisin neuropsykiatrinen häiriö on ADHD. Muita ovat muun muassa ADD, autismi ja erilaiset pakko-oireiset häiriöt.

Kun dataa analysoitiin Sitran avustuksella, kävi ilmi, että usealla lastensuojelun asiakaslapsista oli tunnistettavissa nepsy-oireita.

Analyysin perusteella Vantaan kohderyhmäksi päätettiin valita 3–6-vuotiaita lapsia, joilla on nepsy-oireita ja joiden vanhemmalla on elämässä jokin oma haaste.

Sijoittajilla ei ole sananvaltaa siihen, keitä ohjelmaan valitaan.

Apua 250 perheelle

Jonna Salonen on toinen SOS-Lapsikylän työntekijöistä, jotka työskentelevät Vantaalla ohjelmaan valittujen perheiden kanssa. He eivät ole sosiaalityöntekijöitä eivätkä perhetyöntekijöitä, vaan perhekumppaneita. Titteli kertoo paljon.

– Olemme perheen rinnalla kulkijoita. Kuuntelemme perhettä ja koetamme sitä kautta selvittää sen, mihin perhe aidosti ja ensisijaisesti tarvitsee apua, sanoo Salonen.

Salosen mukaan vanhemmilla saattaa olla esimerkiksi taustalla omia traumoja tai muita haastavia kysymyksiä, ja lapset oireilevat vanhempien tilanteen takia. Silloin lapsen palvelut eivät olekaan ensisijaisesti ne, jotka auttavat perhettä.

– Kun vanhemman asioita saadaan hoidettua, lapsetkin alkavat voida paremmin.

Perhekumppanit keskittyvät työskentelyn alkuvaiheessa etsimään perheen ongelmien juurisyitä ja kun ne ovat löytyneet, aletaan yhdessä perheen kanssa etsiä ratkaisuja. Jos vanhemmat ovat uupuneita, saatetaan tarvita lastenhoitopalvelua. Joskus kaivataan psykologin asiantuntemusta arvioimaan ja tukemaan lapsen tilannetta.

– Työskentely vaatii kykyä katsoa avoimesti perheen tilannetta. Emme toimi millään valmiilla ajatuksella. Neuvottelukykyä saatamme tarvita siinä vaiheessa, kun perheelle haetaan palveluita, sillä yhteiskunnan nykyiset palvelurakenteet eivät aina ole kovin ihanteellisia.

Tavoitteena on, että Vantaalla autetaan 50 perhettä vuodessa eli viiden vuoden aikana palvelun piiriin pyritään saamaan 250 perhettä. Työskentely voi kestää perheen kanssa hetken tai vaikkapa vuoden perheen tarpeiden mukaan.

– Olemme kaavailleet, että palveluun pääsee hyvin matalalla kynnyksellä takaisin, jos ongelmat palaavat perhekumppanuusjakson päätyttyä.

Apua byrokratiaan ja harrastuksiin

Miian viisilapsinen perhe on ensimmäisiä Vantaan ohjelmaan mukaan valittuja perheitä.

– Perheneuvolan psykologi kysyi, haluaisimmeko lähteä SIB-ohjelmaan, jos meidät valitaan mukaan. Ilman muuta halusimme, ja olemme saaneet tosi paljon hyvää apua. Olen tästä todella iloinen.

Miian kolmella vanhimmalla lapsella on diagnosoitu ADHD ja nuorimmalla on myös samantyyppisiä oireita. Nuorimman lapsen isällä on ADHD-oireita, muttei diagnoosia. Nuorin lapsista on hankkeen varsinainen asiakas, mutta perhettä autetaan kokonaisuutena.

Perhekumppani Sivi Rajavaara on täyttänyt yhdessä Miian kanssa esimerkiksi Kelan vammaistukihakemuksia kolmea vanhinta lasta varten. Miian miehelle on myös haettu käräjäoikeudesta lasten oheishuoltajuutta neljän vanhimman lapsen biologisen isän kuoltua. Yhdessä on lisäksi täytetty hakemus maistraatille yhteisen sukunimen saamiseksi koko perheelle.

– Itse ei välttämättä edes osaa lähteä tällaisia hakemaan tai ei vaan jaksa tai pysty, sanoo Miia.

SIB-ohjelman kautta on saatu apua myös siihen, että oheishuoltajuuden hakemisen kustannukset korvataan täydentävästä toimeentulotuesta. Sieltä kustannetaan myös lasten harrastemaksuja, ja pääsipä koko perhe kesäkuiseksi viikoksi perheleirillekin.

Miia on keskustellut perhekumppanin kanssa myös marraskuisesta töihin paluustaan, joka huolestuttaa häntä. Miia pyrkii sopimaan työnantajan kanssa lyhyemmästä työviikosta, ja Kelalle lähetetään hakemus osittaisesta hoitorahasta.

Perhekumppanin kanssa on vietetty myös vapaa-aikaa: perhe on käynyt Rajavaaran kanssa Korkeasaaressa.

– Meillä on tavallinen farmariauto, joten meidän porukkamme ei normaalisti pääse liikkumaan kerralla yhdessä. Kun Sivi tuli mukaan omalla autollaan, osa meistä pääsi hänen kyydissään. Jos olisimme menneet julkisilla, lapsille olisi tullut liian raskas päivä.

Miia kiittelee myös monenlaisesta muustakin avusta. Perhekumppani on esimerkiksi ottanut asiakseen uusia lasten ADHD-lääkkeiden reseptejä, kun lääkäriä oli vaikea saada kiinni.

– SIB-ohjelma on tuonut tosi hyviä juttuja tullessaan.

Miian nimi on muutettu.