Nuorten intiimit ulkonäköpaineet
Vielä 1980-luvulla nuori näki uimahalleissa ja perhesaunassa paljon eri-ikäisiä ja -muotoisia kehoja.
2020-luvulla kehoihanne on muuttunut yhä nukkemaisempaan suuntaan. Sosiaalinen media tulvii eri tavoin muokattuja, pisteltyjä ja leikeltyjä vartaloita sekä vahvasti käsiteltyjä kuvia niistä.
Ei siis mikään ihme, että tyytymättömyys omaa luonnollista kehoa kohtaan voi herätä. Samaan aikaan verkossa leviävä kosmeettisen kirurgian mainonta lietsoo nuoren epävarmuutta.
Onko häpyhuulten kokoero normaalia?
Intiimikirurgiafirmojen mainoksissa väitetään, että ”sisäisten häpyhuulien ei-toivottu muoto ja koko on hyvin yleinen ongelma monille naisille. Ongelmia sisäisten häpyhuulien kanssa on kaiken ikäisillä naisilla, nuorista tytöistä vanhempiin naisiin, ja monille naisille tämä vaikuttaa hyvin negatiivisesti itsetuntoon”.
Moni nuori miettiikin, onko vaikkapa häpyhuulten kokoero normaalia, ja saattaa hakea apua vääränlaisina pitämiensä häpyhuulten korjaukseen.
Nuoret tavoittelevat täydellisyyttä
Elina Holopainen on nuorisogynekologi. Hänen vastaanotollaan käyvistä nuorista valtaosalla on ongelmia, jotka liittyvät hormonitoimintaan, mutta yhä useammalla on intiimejä ulkonäköhuolia.
– Epävarmuus, heikko itsetunto ja erilaisuuden pelko kuuluvat normaaliin kehitykseen, ja sosiaalisen median ulkonäkökeskeisyys lisää joidenkin nuorten paineita.
Holopainen on huomannut, että nuoret tavoittelevat täydellisyyttä koulussa ja harrastuksissa, minkä lisäksi pitäisi näyttää hyvältä, syödä terveellisesti ja tehdä kauaskantoisia päätöksiä elämässä.
– Nuori on isojen, monesta suunnasta tulevien paineiden alla. Somekanavat tykkäyksineen voivat parhaimmillaan tuoda iloa ja hyvinvointia, mutta aiheuttaa myös tyytymättömyyttä. Nuorta voi harmittaa, kun jostakin kuvasta ei tykätty tai kun kavereilla on enemmän seuraajia.
Pakaraimplantit ja karvaton alapää
Ulkonäkötrendit muuttuvat Elina Holopaisen mielestä yllättävänkin nopeasti. Äskettäin some-tähdet otattivat pakaraimplantteja, mutta nyt he jo poistattavat niitä. Onneksi ilmiö ei ehtinyt rantautua Suomeen.
Alapään karvattomuus on ollut nyt pitkään muotia. Harvoin puhutaan karvattomuuden varjopuolista, kuten ihon hankaumista tai karvatuppien tulehduksista.
– Karvoituksen tarkoitus on suojata emätinaukkoa. En sinänsä vastusta karvattomuutta, eikä siitä tule kaikille ongelmia.
Karvattomuuden ihanteesta seuraa kuitenkin se, että alapään anatomia näkyy aiempaa paremmin, jolloin siihen myös kiinnitetään huomiota.
Verkosta löytyvä kuvamateriaali antaa hyvin yksipuolisen kuvan siitä, miltä sen kehonosan tulee näyttää. Gynekologin mukaan todellisuus on paljon monipuolisempi.
– Intiimikirurgiafirmojen mainossivuilla esitellään monen näköisiä ulkosynnyttimiä, jotka kaikki korjataan samannäköisiksi, kun ajatellaan, että on vain yksi standardi, jolta kaikkien pitäisi näyttää.
Tämän vuoksi Holopaisen vastaanotolla nuori voi olla huolestunut esimerkiksi epäsymmetrisistä häpyhuulistaan ja haluta leikkauttaa ne. Epäsymmetrisyys on kuitenkin pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Ahdistusta rinnoista
Erään klinikan mainoksessa kerrotaan asiantuntevaan tyyliin ”tubulaarisista” eli putkimaisista rinnoista, jotka kannattaisi jo nuorena leikkauttaa ”normaaleiksi”.
– Nuoret ahdistuvat rintojensa kehityksestä usein hyvin aikaisin, vaikkei vielä voi tietää, millaisiksi ne kehittyvät. Rintojen kehitys jatkuu noin kolme vuotta kuukautisten alkamisen jälkeen, sanoo Elina Holopainen.
Vallalla on pitkään ollut rasvattoman kehon ihanne. Osa nuorista haluaa olla hyvin hoikkia, mutta ovat silti tyytymättömiä ”liian pieniin” rintoihinsa.
– Rinnoissa on aina rauhasta ja rasvaa. Luonto järjestää harvoin kaiken rasvan muualta kehosta juuri rintoihin.
Rasvattomuuden ihailu aiheuttaa kuukautishäiriöitä
Rasvattoman ja lihaksikkaan kehon ihanteesta seuraa toinenkin pulma eli hormonaalisia häiriöitä.
– Jos energiaa saa liian vähän kulutukseen nähden, kuukautiset voivat jäädä pois. Valitettavan monella nuorella on kuukautishäiriöitä.
Joku voi pitää kuukautisten pois jäämistä hyvänä asiana, koska ne saattavat tuntua ylimääräiseltä riesalta.
– Harva meistä rakastaa kuukautisia, mutta niiden pois jääminen tarkoittaa, että oma hormonitoiminta on lamassa. Se heikentää luuston ja verisuonten terveyttä sekä usein myös muistin toimintaa. Se voi haitata myös pituuskasvua ja pahimmillaan vaikeuttaa raskaaksi tuloa aikuisiällä.
Vanhempi, älä kommentoi
Nuori vasta etsii identiteettiään, ja hänen vartalonsa on vielä muotoutumassa, joten ulkonäköön kohdistuva kritiikki menee syvälle – tuli se sitten mediasta tai muilta ihmisiltä.
Elina Holopainen toivoo terveysalan ammattilaisten välittävän enemmän oikeaa, asiallista tietoa nuorille vaikkapa sosiaalisessa mediassa.
Nuoren kehitykseen liittyy monenlaisia psykologisia, psykososiaalisia ja kehollisia erityispiirteitä sekä kehitystehtäviä, kuten itsenäistymistä ja oman identiteetin löytämistä, jotka vaativat ammattilaisilta erityisosaamista.
Myös pojat tarvitsevat aiheesta oikeaa tietoa.
– Meidän ammattilaisten on valittava sanamme todella huolella, sillä väärillä sanavalinnoilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Kun nuorelle on kerran sanottu jotain harkitsematonta, sen korjaamisessa on iso työ.
Ammattilainen pyrkii selvittämään aina taustalla vaikuttavat syyt, jos nuoren huoli liittyy ulkosynnyttimiin.
– Ei ole tavatonta, että joku on kommentoinut harkitsemattomasti. Verkon ja pornoteollisuuden kuvamateriaali on voinut vaikuttaa vaikkapa poikaystävän käsitykseen siitä, miltä naisen alapään kuuluu näyttää. Myös pojat tarvitsevat aiheesta oikeaa tietoa.
Miten eri tuuteista tulvivia mahdottomia ihanteita voisi vastustaa?
Holopaisesta nuorta ei auta, jos aikuinen kertoo, millainen keho on ”oikeanlainen”.
– Nuoret pitäisi saada arvostamaan itseään ja olemaan ylpeitä itsestään terveellä tavalla. He tarvitsevat onnistumisen kokemuksia, jotka vahvistavat itsetuntoa. Silloin ulkonäköasiat merkitsevät vähemmän. On meidän aikuisten ja vanhempien tehtävä kehua, kannustaa ja halata.
Nuorelle täytyy tarjota myös mahdollisuuksia keskustella ulkonäköpaineista. Vinkkejä keskustelun pohjaksi löytyy mm. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennetistä (nuortennetti.fi).
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Somesta löytyy ulkonäköpaineisiin apuakin
Ammattilaiset välittävät tietoa sosiaalisessa mediassa.
- Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Tuulia Tikalla on Instagramissa lähes 20 000 seuraajaa (instagram.com).
- Gynellä-podcast löytyy Spotifystä (spotify.com). Siinä neuvoja antaa mm. gynekologiaan erikoistuva lääkäri Nico Vehmas.
- Tutustu myös Duodecim-lehdessä (4/2023) julkaistuun nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosolan ja naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Elina Holopaisen Nuoruus painekattilassa -artikkeliin (duodecimlehti.fi)!
Kommentit (0)