Mindfulness auttaa, kun lapsi pelkää kuolemaa

Esikoisemme valtasi 5-vuotissyntymäpäivien alla yllättäen sietämätön kuoleman pelko. Kukaan lähipiirissämme ei ollut kuollut, ei edes vakavasti sairastunut. Hyvin voivat myös kaikki tutut lemmikkikissat ja -koirat.

Vaikka tapahtuneesta on jo aikaa, emme vieläkään tiedä, mikä pelon aiheutti. Pienen ihmisen kuolemanpelko oli yhtä kaikki hyvin todellinen ja totaalinen.

Itkukohtauksia

Ensimmäisenä pelkoiltana uni tuli vasta monen itkukohtauksen jälkeen, yliväsyneenä ja aivan liian myöhään.

Yritimme keskustella aiheesta lapsen tasolla, mikä osoittautui hankalaksi. Mikä ihme on 5-vuotiaan taso näissä asioissa? Miten selittää lapselle asioita, joita ei itsekään ymmärrä? Kuinka kuolemasta voi ylipäätään antaa tyhjentäviä vastauksia?

Kun onnistuimme antamaan mieltä rauhoittavan vastauksen, seurasi yllättävä ja kinkkinen jatkokysymys. Jos vastaus ei tuntunut hyvältä, tuli uusi itkukohtaus.

Lapsi: Mihin kuollut sitten menee?

Minä: Ihmisen ruumis pannaan arkkuun ja haudataan, mutta ihminen ei sitten enää ole siinä ruumissa. Elämä loppuu kuolemaan.

Lapsi kuunteli rauhallisena. Vastaus siis kelpasi, vaikka oli omasta mielestänikin vaikea, mutta en siihen tilanteeseen keksinyt helpompaa.

Lapsi: Mutta miten siellä arkussa voi hengittää, kun laitetaan multaa päälle?

Minä: Ei siellä tarvitse hengittää. Kun ihminen ei enää ole siellä, vaikka ruumis onkin.

Seurasi uusi hysteerinen itkukohtaus. Vastaus oli ollut huono.

Osa vastauksista ja rauhoitteluyrityksistä tuntui vain lietsovan pelkoa. Me vanhemmat menimme nukkumaan oman riittämättömyyden tunteemme kanssa ja levotonta yötä odottaen. Yö meni rauhallisesti, mutta aamulla pelko aktivoitui heti. Itkukohtaukset häiritsivät aamurutiineja, ja lapsi oli täysin poissa tolaltaan.

Laitoin päiväkodin infopuhelimeen lyhyen viestin, jossa kerroin tilanteen.

Läsnäoloa

Päiväkodin aamutoimet sujuivat normaalisti, mutta kun tuli aika pukea uloslähtöä varten, tyttö alkoi pidätellä itkua.

– Usein mieltä painavat harmit unohtuvat touhutessa, mutta nyt niin ei käynyt. Koska tiesin taustan, kysyin, haluaisiko hän jäädä sisälle juttelemaan siitä, mistä tulee paha mieli. Onneksi tähän riitti silloin henkilöstöä, kertoo lahtelaisen Päiväkoti Tarinan lastentarhanopettaja Sari Kangas, joka on työskennellyt yli 15 vuotta lasten kanssa erilaisissa tehtävissä.

Hän valmistui vuosi sitten mindfulness-tunnetaitovalmentajaksi ja tunnisti lapsemme tilanteen sellaiseksi, johon sen metodeista voisi olla hyötyä.

Mindfulnessissa kaikki lähtee hyväksyvästä läsnäolosta.

– Läsnäolo on klisee, mutta totta. Kun pysähtyy kuuntelemaan, miltä asiat kuulostavat tai havainnoimaan miltä ruoka maistuu, jo se rauhoittaa mieltä. Tätä voi helposti hyödyntää arkipäiväisissä tilanteissa pientenkin lasten kanssa.

Kangas makasi yhdessä lapsen kanssa liikuntahuoneen matolla. He kuuntelivat ulkoa kantautuvia lasten ääniä, tunnustelivat, miltä matto ja silitys tuntuvat. Kun pelko taas nousi pintaan, keksittiin uutta tarkasteltavaa. Kokeiltiin, onko lattia kylmä. Kyse oli siitä, että aivot pantiin tekemään jotain muuta pelkäämisen sijasta.

Keskustelua

Kangas jatkoi keskustelua lapsen kanssa, siitä arkustakin. Aikuisen lupaus siitä, että arkussa on ihan varmasti tilaa, rauhoitti lasta.

Kangas: Eikä haittaa yhtään, vaikka pelottaa, sillä kaikkia pelottaa joskus.

Pelko on aivan kuin surukin. Se on vain tunne ja kaikki tunteet ovat hyväksyttäviä. Sillä mitä pontevammin tunnetta yrittää torjua, sitä hanakammin se mielen valtaa. Jatkuva vastustus syö energiaa.

Mindfulness nojaa meditaatioperinteeseen ja buddhalaiseen psykologiaan, muttei liity mihinkään uskontoon. Sitä on kuvattu mielen lihastreeniksi, sillä hyväksyvän läsnäolon taito kehittyy vain harjoittelemalla ja kokemuksiaan havainnoimalla.

Ajatuspurkki

Kävimme tilannepäivityksen Sari Kankaan kanssa puhelimitse, kun tyttö nukkui päiväunia. Mindfulness on mielenhallinnan metodi, johon en ollut perehtynyt enkä osannut olla siitä oikein mitään mieltä. Mutta jos nuo yksinkertaiset harjoitukset toisivat helpotusta tytön oloon, hienoa!

Kun kuolemanpelko myöhemmin ahdisti lasta, otettiin käyttöön ajatuspurkki, jonka avulla päiväkodissa muutoinkin opetellaan tunteiden tunnistamista ja läsnäoloa. Eriväriset ja -kokoiset hileet lasipurkissa ovat kuin ajatuksia.

– Kun purkkia ravistaa, hileet pyörivät villisti sekaisin – aivan kuten tunteet ja ajatukset päässä. Mutta vähitellen myrsky purkissa rauhoittuu ja samoin tekee mieli. Tasaantuvan hilemyrskyn katseleminen voi rauhoittaa aikuistakin, Sari Kangas kuvailee.

Koska ajatuspurkilla oli selvästi rauhoittava vaikutus, lupasi Kangas askarrella meille kotiin oman purkin. Tiukoissa paikoissa se toi todellista apua. Oli vihdoin jotakin konkreettista, jonka avulla asiaa käsitellä. Purkki on edelleen toisinaan käytössä – usein jopa niin, että lapsi ilmoittaa itse tarvitsevansa sitä, milloin mistäkin syystä.

Kuolemanpelko vaivasi tytärtämme suuresti muutaman päivän. Ensin itkukohtauksia tuli harvemmin ja lopulta ne loppuivat kokonaan. Kuolemasta puhumme edelleen silloin tällöin, mutta enää se ei aiheuta ahdistusta ja pelkoa.

Lisätietoa ja mindfulness-harjoituksia lapsille:

>Elina Kauppila: Kamalan ihana päivä. Viisas Elämä, 2016.

Pelko muiden joukossa

Jo hyvinkin pienet lapset pystyvät pohtimaan kuolemaa. Useimmiten tämä tapahtuu konkretian kautta esim., kun isovanhempi kuolee tai pihasta löytyy kuollut lintu.

– Vasta 6–9-vuotiaana lapsi pystyy ymmärtämään kuoleman lopullisuuden. Siihen asti ajattelu on vahvasti minäkeskeistä, kertoo Väestöliiton psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru.

Kaikissa lopullisuuden ymmärtäminen ei aiheuta kuolemanpelkoa, mutta toisille se voi tulla päälle hyvinkin rajuna. Tähän vaikuttaa vahvasti persoona, herkkyys ja temperamentti.

Pelot kuuluvat lapsen normaaliin kehityskaareen. Jo aivan pienetkin vauvat pelkäävät mm. kovia ääniä. Vieraiden ihmisten pelko aktivoituu 7–12 kuukauden iässä. Taaperovaiheessa yleinen pelon aiheuttaja on pimeä tai yksin jääminen. Leikki-ikäisen pelko voi liittyä mielikuvitusolentoihin. Monet niistä liittyvät menettämisen teemoihin, joten myös kuolemanpelko on varsin looginen.

Alle kouluikäisen ajattelu on vielä hyvin konkreettista, joten hän saattaa esim. arkusta puhuttaessa pohtia, löytyykö sieltä aarre. Tästä voi syntyä hyvä ja rauhoittava keskustelu. Ehkäpä mummi tosiaan löytää aarteen ja tulee siitä onnelliseksi?

Suvi Laru neuvoo vanhempia pohtimaan valmiiksi oman suhteensa kuolemaan, sillä aikuisen jäsentymättömiä ajatuksia ei saa kaataa lapsen niskaan. Tärkeintä on pysyä turvallisena ja rauhallisena. Lapselle voi hyvin sanoa, ettei aikuisillakaan ole kaikesta varmaa tietoa, ja että ihmiset voivat ajatella asioista eri tavoin.

Jos lapsi on kuullut puhuttavan kuoleman jälkeisestä elämästä taivaassa, mutta vanhemmilla on erilainen elämänkatsomus, voi asian ottaa yhteiseksi pohdinnan aiheeksi. Lapselta voi kysyä, mihin tämä itse ajattelee ihmisen menevän kuoleman jälkeen.

– Moni vanhempi ajattelee turhaan, että hänellä pitäisi olla vastaus valmiina. Pienelle lapselle voi kertoa, että kaikista asioista meillä ei ole tietoa, vaikka monet asiat tiedämme – kuten vaikkapa sen, milloin pitää mennä nukkumaan.

Lapsen pelko pitää aina ottaa tosissaan, ja sitä voi puhumisen lisäksi käsitellä vaikkapa leikin keinoin, piirtämällä tai jumppaamalla. On tärkeää viestiä lapselle, että kaikenlaiset tunteet ovat hyväksyttäviä.

– Lapsen nähden saa itkeä, mutta ei romahtaa, jottei lapsi joudu vanhempansa tukijaksi. Vaikka kuolema on surullinen asia, siihen liittyy myös hyvää, kuten kauniit muistot. Kuolema kuuluu osaksi elämää, Suvi Laru muistuttaa.