Maahanmuuttajien perheessä ruokakulttuurit sekoittuvat

Nuudelitaikinaa venytetään, pyöräytetään, lassotaan ja tipautetaan mausteliemeen.

Ye Chain valmistaa nuudeleita. Hän leikkaa kimmoisasta, oikealla tavalla vaivatusta taikinasta pienen ohuen suikaleen, ottaa sen sormiensa väliin, venyttää ilmassa pitkäksi, pitkäksi nauhaksi, pyöräyttää ympäri, käärii käsiinsä kaksin tai jopa nelinkerroin ja pistää sen wokkipannuun mausteliemeen kiehumaan kuin lankavyyhden.

Sama onnistuu hänen pojaltaan Aleksis Suokkaalta, 10. Mandariinikiinaa äitinsä kanssa puhuva poika osaa valmistaa myös thai currya ja spagettia sekä tehdä pavuista, inkivääristä, valkosipulista ja chilistä tulista wokkia. Ei hassumpaa: moni samanikäinen tyytyy lämmittämään valmislihapullia mikrossa.

Perheessä kiinalainen ja suomalainen ruokakulttuuri on sekoittunut. Myös muiden maiden keittiöt ovat tuttuja.

Jieza valmistaa nuudelia näyttävästi. Lopuksi nuudelit tipautetaan mausteliemeen.

– Minä kokkaan yleensä kiinalaista ja suomalaista ruokaa ja mies ranskalaista, meksikolaista, japanilaista tai thaimaalaista, kertoo Ye Chain tai Jieza kuten häntä kutsutaan.

Tänään syödään kiinalaista ruokaa. Inkivääri on tärkeä mauste kiinalaisille, niin myös Jiezalle. Hän leikkaa sen kuorineen päivineen tikuiksi ja wokkaa kiinankaalin kera. Sitrusmainen aromi kiemurtelee induktioliedeltä keittiöön.

– Hämmästyin, että jo kaksikymmentä vuotta sitten, kun tulin Suomeen, täältä sai inkivääriä ja kiinankaalia, englantia suomea mieluummin puhuva Jieza sanoo.

Hän ottaa pakastimesta jauhelihan, sulattaa ja wokkaa sen misokastikkeessa.

Kaipaan ruisleipää

Bambusta valmistetussa kiinalaisessa höyrytysastiassa valmistuu tällä kertaa leipää.

Jieza tutustui nopeasti täkäläisiin ruokalajeihin, sillä nuoripari asui aluksi miehen lapsuudenkodissa ja eli anopin ruoissa. Ensimmäisenä suomalaisena ruokanaan Jieza muistaa syöneensä kasviskeittoa.

– Se oli hyvää. Otin kuitenkin vain vähän, koska odotin pääruokaa, jota ei tullut. Kiinassa keitto on vain alkuruoka.

Jieza on suomalaistunut: moni keitto on saanut pääruoan aseman hänenkin ruokapöydässään. Mieluisia ovat esimerkiksi liha- ja kalakeitto.

Hän pitää myös karjalanpaistista ja pataruoista, jotka valmistaa usein anopin resepteillä. Jälkiruokien ykkönen on kiisseli, mutta:

– Parasta on joulukinkku!

Mausteet muistuttavat kotimaasta.

Mustastamakkarasta Jieza ei ole oppinut pitämään eikä herne- tai siskonmakkarakeitosta.

– Laatikkoruokiakaan en oikein ymmärrä. Makaroni ja kastike, mutta miksi laittaa ne vuokaan maidon kanssa?

Kiinalaisen höyrytetyn leivän ystävänä häneltä meni viisitoista vuotta tottua ruisleipään, joka tuntui liian kovalta ja happamalta.

– Nykyään kaipaan sitä.

Suurin ero kiinalaisen ja suomalaisen ruoan välillä on se, että Kiinassa syödään monia ruokalajeja yhtä aikaa. Ne tarjoillaan eri kupeista.

– Täällä kaikki on yhtenä ruokana ja lisukkeena vain salaatti.

Erilaista on myös valmistustapa. Kiinassa wokataan ja höyrytetään, kun meillä keitetään, paistetaan ja kypsytetään uunissa.

Keittotaito kirjeissä

Jieza käyttää ruoanteossa paljon inkivääriä.

Jieza tuli Tampereelle rakkauden perässä. Suomalaisen miehensä hän tapasi yliopistossa Pekingissä. Jieza ei halunnut Suomessa yliopistoon, sillä häntä kiinnosti käsillä tekeminen. Hän opiskeli Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ja valmistui artesaaniksi. Myöhemmin hän työskenteli lokalisoijana Nokian alihankkijayrityksessä.

Nyt Jiezalla on ollut reilun vuoden oma ruokapaikka Sipuli toisen kiinalaisen naisen kanssa. Salaattibaarista saa myös päivän keiton.

Parikymmentä vuotta sitten täkäläiset salaatit tuntuivat Jiezasta kummallisilta. Hän ei ollut tottunut siihen, että vihannekset ja juurekset jopa munakoiso ja kesäkurpitsa yhdistetään kypsentämättöminä.

– Nyt ne maistuvat minustakin raakana hyviltä.

Keittotaitonsa Jieza on perinyt edesmenneeltä isältään, joka oli näyttelijä ja teatteriohjaaja. Äiti ei juuri osannut kokata.

– Isä oli onnellinen keittiössä – kuten minäkin.

– Lähetimme kymmeniä kirjeitä Suomen ja Kiinan välillä. Osassa niistä hän neuvoi minua ruoanlaitossa. Myöhemmin puhuimme myös puhelimessa resepteistä.

Jiezan isä ei pystynyt sydänvaivojensa takia lentämään, eikä käynyt koskaan Suomessa. Jieza vierailee Kiinassa pari kertaa vuodessa.

Perhe syö joka päivä yhdessä.

– Se on tärkeä perinne, jonka olen halunnut siirtää omaan perheeseeni. Silloin puhutaan päivän tapahtumista, sillä muutenhan emme näkisi toisiamme paljoakaan, hän sanoo.

Ruoka on valmista. Aleksis istuu pöydän ääreen. Hän napsii puikoilla ruokaa kulhoista omalle lautaselleen ja lisää päälle chiliä. Toisessa kädessä hänellä on iso valkosipulin kynsi, josta hän haukkaa syömisen lomassa palasia. Kuuluu vain naps!