Lastenhoitaja valtameren takaa

Sade rummuttaa hulppean huoneiston ikkunaa. Kohta puolitoistavuotias Miguel Zubizarreta Blanco kipuaa ikkunalaudalle ja tutkii uteliaana maailmaa lasin takana: vastapäisen talon torneja ja seinämaalauksia, loputonta ihmisvilinää kadulla ja räystäällä keikkuvaa pulua.

– Kiinnyn usein hoitamiini lapsiin. Miguel on oikea enkeli, sanoo Nimfa Soria, 31.

Paraguaysta kotoisin oleva Soria hoitaa Miguelia aamukahdeksasta iltaseitsemään viitenä päivänä viikossa. Vanhemmat ehtivät työpäivinä kotiin vasta iltapala-aikaan.

Espanjalaisissa kotitalouksissa työskentelee lähes 700 000 siirtolaisnaista. Osa hoitaa vanhuksia, mutta lastenhoitajia tarvitaan vanhempien työpäivien venyessä yli 12-tuntisiksi.

Perhe- ja työelämän yhdistäminen on Espanjassa vaikeaa. Joustamattomat työajat, pitkä lounastauko ja vaativa työkulttuuri tekevät työpäivistä pitkiä.

Äitiysloma kestää vain 14 viikkoa ja isyysloma kuukauden, mutta harva espanjalaisisä jää vauvan kanssa kaksin kotiin. Yhdistämällä vuosilomia vanhempainvapaaseen vauvan kanssa kotona oloa voi hieman pitkittää.

– Miguel oli meistä viisikuisena liian pieni päiväkotiin. Hoitajan palkkaaminen oli itsestään selvää, sanoo pojan äiti Marta Blanco, 33.

– Tahdoimme espanjankielisen hoitajan, jolla on hyvät suositukset.

Lastenhoitajia palkkaa kotiin yleensä ylempi keskiluokka, sillä yksityinen hoitaja tulee kalliimmaksi kuin paikka päiväkodissa. Osa espanjalaisnaisista tekeekin osa-aikatyötä lapsen synnyttyä. Laki velvoittaa työantajaa myöntymään pienen lapsen vanhempien lyhennettyyn työviikkoon.

– Työajan lyhentyessä palkka laskee, mutta työmäärä pysyy ennallaan, eikä osa-aikatyö ole uran kannalta viisas ratkaisu, henkilöstöhallinnossa työskentelevä Blanco pohtii.

Marta Blanco ja Jon Zubizarreta ehtivät viettää aikaa perheen kesken vain viikonloppuisin. Arkisin työ nielee kaiken ajan.

Päiväkodin tarjoamaa varhaiskasvatusta arvostetaan Espanjassa ja sitä pidetään lapsen kehityksen kannalta tärkeänä. Se on jokaisen lapsen oikeus, ja siksi Miguelkin aloittaa päiväkodin alle kaksivuotiaana.

Viideltä kiinni menevä päiväkoti ei poista hoitajan tarvetta. Blanco ehtii kotiin vasta seitsemäksi ja konsulttiyrityksessä työskentelevä puoliso Jon Zubizarreta, 33, kahdeksaksi.

Päiväkotien pihassa monia espanjalaislapsia odottavatkin isovanhemmat. Blanco ja Zubizarreta aikovat pitää hoitajan myös päiväkodin alettua: hän helpottaa koko perheen arkea siivoamalla, pyykkäämällä ja laittamalla ruokaa.

Omat lapset valtameren takana

Espanjaan saapuu enemmän maahanmuuttajia ja siirtolaisia kuin useimpiin EU-maihin. Väestöstä yli 13 prosenttia eli runsaat kuusi miljoonaa ihmistä on syntynyt ulkomailla. Maa houkuttelee tulijoita Etelä-Amerikasta yhteisen kielen ja Pohjois-Afrikasta maantieteellisen sijaintinsa vuoksi. Juuri espanjan kieli tekee eteläamerikkalaisista naisista suosittuja hoitajia.

– Suurin osa tulijoista on köyhistä oloista ilman koulutusta. He tulevat tänne ansaitakseen rahaa, ja varmuus työstä kotitalouksissa lisää yksin tulevien naisten määrää, kertoo Isabel Cobian siirtolaisten ja maahanmuuttajien aseman parantamiseksi työskentelevästä Pueblos Unidos -järjestöstä.

Työ kaukana kotoa on monen naisen ainoa keino nostaa omat lapsensa köyhyydestä.

Monet kotitalouksissa työskentelevistä naisista ovat itsekin pienten lasten äitejä. Heille työ Atlantin toisella laidalla on ainoa keino nostaa lapsensa köyhyydestä ja taata heille koulutus. Hintana on vuosien poissaolo lasten elämästä.

Suurin osa naisista saapuu Espanjaan ilman oleskelu- ja työlupaa. He työskentelevät mielellään sisäkköinä, sillä kaikki vanhustenhoitajat ja osa lastenhoitajista asuu työnantajan kodissa. Omaa aikaa sisäköillä ei juuri ole. Työpäivä kestää aamusta iltaan ja vapaapäiviä on viikossa vain yksi.

Työ tarjoaa kuitenkin ruuan ja asunnon, jota on vaikea saada ilman oleskelulupaa, ja pieni palkka säästyy kokonaisuudessaan kotiin lähetettäväksi.

– Sisäköille muodostuu harvoin omaa elämää, mutta se on heille toissijaista. Tärkeintä on ansaita rahaa kotiin lähetettäväksi, Cobian sanoo.

Monet järjestöt korostavat, että naisten tulisi huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Ero perheestä ja suljettu elämä Espanjassa on psyykkisesti raskasta. Järjestöjä tarvitaan muutenkin: ne ovat haavoittuvaisessa asemassa oleville naisille tärkeä turvaverkko.

– Välitämme työtarjouksia, mutta vain, jos työehdot täyttyvät. Sisäkön minimipalkka on 896 euroa kuukaudessa ja lastenhoitajien 764 euroa. Hoitajilla on myös oikeus kuukauden palkalliseen lomaan, sanoo Pueblos Unidosin Iván Lendrino.

– Olen kuullut tapauksista, joissa sisäköille maksetaan vain 500 euroa kuussa.

Tyhjän päällä eläkeiässä

Aamupäivisin Pueblos Unidosin toimisto kuhisee väkeä kuin muurahaiskeko. Tänne tullaan tutkimaan työilmoituksia, hakemaan neuvoa lakiasioissa ja kyselemään kursseista. Tänään paikalla on myös Boliviasta kotoisin oleva Eleuteria Ramos, 59, jonka olemus on lannistunut, mutta katseessa on vielä valoa.

Bolivialainen Eleuteria Ramos on työskennellyt tyttärensä kanssa Espanjassa 12 vuotta. Nyt hän joutuu palaamaan kotimaahansa.

Ramos on työskennellyt 12 vuotta lasten- ja vanhustenhoitajana. Nyt hän on työtön iässä, jossa työtä on vaikea löytää: lastenhoitajien odotetaan olevan nuoria ja vanhustenhoitajien fyysisesti vahvoja.

– Jos työtä ei löydy, palaan Boliviaan. Olen tyhjän päällä: en saa eläkettä täältä enkä Boliviasta.

Nykyisin laki velvoittaa työnantajaa maksamaan kodeissa työskentelevien naisten eläkettä kerryttävät sosiaalimaksut, mutta laki tuli voimaan vasta vuonna 2012, eikä vaikuta nyt eläkeiässä olevien asemaan. Sosiaalimaksujen kierto on edelleen yleistä, ja arviolta kolmannes kodeissa työskentelevistä naisista on vailla sosiaaliturvaa.

Paluu ei houkuttele Ramosia: Madridista on tullut koti, joka on paljon Bolivian pääkaupunki La Pazia turvallisempi. Kotikaupungissa perheellä on kuitenkin talo, ja Ramos suunnittelee myyvänsä käsitöitä kadulla.

Suurin murhe hänellä on tyttärestään, jonka kanssa hän tuli yhdessä Espanjaan töihin. Tytär jätti perheensä, alle kouluikäiset lapset, kotimaahan ja aikoi palata parissa vuodessa.

– Mies löysi toisen naisen ja elätti häntä tyttäreni rahoilla. Tytär ei koskaan toipunut perheen hajoamisesta, Ramos kertoo.

– Yksinhuoltajana elämä oli taloudellisesti vielä tiukempaa, ja hän joutui palaamaan tänne. Nyt suku huolehtii tyttäreni lapsista.

Tarina ei ole harvinainen, sillä kotitalouksissa työskentelevien naisten oleskelu venyy usein. Kotimaassa odottaa outo elämä: puoliso ja lapset ovat saattaneet käydä vuosien aikana vieraiksi ja omaa paikkaa on vaikea löytää.

Onnellisiakin loppuja on: osa naisista tuo oleskeluluvan saatuaan koko perheensä Espanjaan.

Uusi elämä Espanjassa

Nimfa Soria saa valmiiksi kasvissosekeiton ja nostaa Miguelin syöttötuoliin. Hän juttelee pojalle lempeästi ja saa tämän nauramaan.

– Sain työtä lastenhoitajana kaksi päivää Espanjaan tuloni jälkeen. Siitä on nyt yhdeksän vuotta, enkä ole ollut päivääkään työttömänä.

Äitiysloma kestää vain 14 viikkoa ja isyysloma kuukauden.

Soria työskenteli ensimmäiset vuodet sisäkkönä ja sitten lastenhoitajana. Työ monilapsisessa perheessä oli raskasta, eikä työpäivään juuri mahtunut hengähdystaukoja. Toisaalta hän tutustui leikkipuistoissa asuinalueen muihin lastenhoitajiin. Samassa elämäntilanteessa olevista naisista tuli ystäviä, joiden kanssa käytiin sunnuntaisin joukolla kaupungilla.

Soria on ollut onnekas työnantajien suhteen: monet ovat kohdelleet häntä kuin perheenjäsentä. Vaikeuksiakin on ollut

– Vanhemmat syyttävät meitä hoitajia lastensa käytösongelmista. Ehkä he ovat mustasukkaisia, sillä pienet lapset kiintyvät meihin kuin äiteihinsä.

Useimmat sisäköt etsivät päivätyön saatuaan oleskeluluvan. Niin teki myös Soria.

Oleskeluluvan saa, kun voi osoittaa olleensa kolme vuotta laittomasti maassa, jolloin viranomaiset katsovat ihmisen jo juurtuneen maahaan. Soria ei usko enää palaavansa kotimaahansa, mutta edessä on uuden työn etsintä.

– Esikoiseni syntyy muutaman kuukauden kuluttua. Tahdon hakea hänet päiväkodista iltapäivällä itse enkä hoitaa muiden lapsia, Soria sanoo silittäen hellästi vatsaansa.

Lue myös: Au pair -mummuna Shanghaissa