Hyppää sisältöön

Kuussa kannattaa vain käväistä

Avaruudessa on planeettoja. Neil Armstrong ei ole planeetta.
Julkaistu
Teksti Ulla-Maija Lammi-Ketoja

Luka Pasasta, 7, ja Ester Auvista, 7, kiinnostaa avaruus.

– Vilkuilen joskus, näkyykö Otavaa, Ester kertoo.

– Katsoin kaukoputkella tähtiä. Näin kuun ja yhden tähdenlennon, Luka kuvailee.

– Silloin voi toivoa, muttei se pidä paikkaansa, Ester tietää.

– Tähdenlento on sama kuin meteoriitti, Luka sanoo.

– Vanhan kodin lähellä oli meteoriitti tippunut pihaan. Se putoaa niin kovaa, että tulee iso kuoppa.

– Imikö se mitään metallia puoleensa? Ester tiedustelee.

– Eipä tainnut. Maanjäristys tulee siitä, kun maa alkaa purkautua ja järistä. Merivesi hajottaa talot. Siksi on iso muuri suojana, ettei vesi pääse taloihin.

– Mun yks tuttu, Sakari, heitteli tyynyjä ja leikki maanjäristystä. Sakari on äidin veljen vaimon kaverin mies, Saaran mies. Eikä, Saaran mieshän on Timppa. No, Saara on nyt tässä jutussa ulkopuolinen. Unohdetaan hänet! Sakari niitä tyynyjä heitteli, Ester kertoo.

Kuu-ukosta Ester ja Luka eivät ole kuulleet. Sen sijaan he tietävät jotakin muuta.

Kuussa ei ole painovoimaa. Siellä voi pomppia.

Astronautti menee raketilla Kuuhun ja suorittaa siellä tutkimuksia.

– Sit se laittaa sinne satelliittiauton ja tekee avaruuskävelyä, Luka lisää.

– Me mentiin iskän kanssa Heurekassa avaruuskävelyä. Se oli ylämäkeen tosi raskasta, Ester kuvailee.

– Mä ainakin hyppäsin alas tosi kovaa, sanoo Luka, joka on myös käynyt avaruuskävelemässä.

Avaruudessa on aina yö, siellä on vähä vaikeaa nähdä, Ester pohtii.

– En halua isona astronautiksi. Haluaisin käväistä kuussa ja tulla sitten takasin, Ester pohtii.

Syöminenkin on astronauteille hieman hankalaa.

– Ne syö silleen, että ruuat on pussissa. Arvaa, miksi ne pitää niistä koko ajan kiinni? Luka kysyy.

– Kun ne helposti lentää muuten käsistä, Ester vastaa.

– Niin, siellä on just se ilmanpaine.

– Jos raketissa on riittävästi ruokaa, on turvallisempaa. Mutta hyvä on palata aika nopeasti takaisin maahan, Ester toteaa.

Onko Marsissa elämää? Ester arvelee, että on, mutta Luka pyörittää päätään.

– Mars on, kato, avaruudessa, niin kuin muutkin planeetat.

– Marsissa on ainakin kiviä ja kivethän ovat elämää, Ester tuumii.

Auringonpimennys on selvä juttu.

– Kun yö tulee, Aurinkoa ei näy, Luka sanoo.

– Sitä ei näy, kun se antaa valonsa Kuulle. Kuu on vain pelkkä kivi, Ester otaksuu.

– Aurinko menee sen kuun taakse, Luka lisää.

– Olen ehkä nähnyt kaukoputkella myös kissansilmäsumun, arvelee Luka, joka käy koulun tähtitiedekerhossa.

– Kerhossa on kaukoputki, siinä kuviskerhon vieressä.

Ester ja Luka ovat helsinkiläisen Ressun peruskoulun ensiluokkalaisia.

– Tässä kävi nyt niin, että Luka oli alkuperäinen haastateltava ja minä sijainen, kun varsinainen haastateltava, Helmi, sairastui, Ester selvittää.

– Avaruudessa voi lentää ufojakin, Luka tietää.

– Niin, siksi pitää olla järkeä, kun seikkailee siellä. Pitää käyttää kypärää, Ester tuumii.

On varottava mustia aukkoja. Ne imee sisäänsä, eikä päästä pois, Luka sanoo.

– Mihin ne johtaa?

– Ei sitä tiedä, Luka sanoo.

Avaruus on siis arvaamaton.

– Jos Aurinko suurenee ja alkaa vetää Maata puolensa, silloin Maa hajoaa. Se kestää kuitenkin niin kauan, että mekin olemme silloin jo kuolleet, Ester tuumii.

”Kuinka paljon suurempi maailmankaikkeus on kuin se palanen sitä, jonka voimme nähdä Maasta. Merkit viittaavat siihen, että maailmankaikkeus on paljon suurempi tai jopa ääretön.”

– Maailmankaikkeus on koko avaruus ja sitten vielä loputtomiin, vahvistaa Ester.

Kuka mahtaa olla Neil Armstrong?

– Se ei ole ainakaan mikään planeetta, sanoo Luka.

– Hän on eka astronautti, joka käveli kuussa.

Armstrongin sanatkin kuulostavat tutuilta: ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle”.

– Koirien on helpompi harpata kuuhun, kun niillä on neljä jalkaa, Luka lisää.

– Yks koirakin lähetettiin avaruuteen, hän jatkaa viitaten Laikaan.

Juri Gagarinkin tunnetaan.

– Hän on ensimmäinen ihminen, joka lensi avaruuteen. Just näitä asioita opin eilen tähtitiedekerhossa, Luka kertoo.

– Taivaalla on myös Linnunrata. Se voi joskus liikkuakin, hän jatkaa.

– Olen ollut Linnanmäellä Linnunradassa. Se on tosi hyvä! Ester innostuu.

>Kursivoitu lainaus kirjasta Brian May, Patrick Moore ja Chris Lintott: Matkaopas maailmankaikkeuteen, Minerva 2013.

Kansainvälinen miehitettyjen avaruuslentojen päivä 12.4.