Kun elämä on yhtä tennistä

Fiona

Fiona Kallio meni Lahden Verkkopalloseuran pallokouluun 3-vuotiaana isosisko-Bean vanavedessä 2007. Nyt Fiona on 11-vuotias ja ikäistensä Suomen kakkonen. Bea, 14, voitti marraskuun lopussa ikäistensä Suomen mestaruuden. Kilpailumatkat ovat vieneet molemmat jo monesti myös ulkomaille.

Kallioiden kotona Lahden Jalkarannassa on normi-ilta: tytöt treenaavat, äiti-Anne huolehtii, että ruoka on valmiina ja isä-Mika lähtee kohta hakemaan tytöt.

Tyttöjen treenit siirtyivät pari vuotta sitten nuoria kilpapelaajia valmentavaan tennisakatemiaan Liikuntakeskus Pajulahteen Nastolaan. Fiona on nuorten kilparyhmän nuorimpia, mutta tiukasti osa porukkaa. Anne Kallio kehuu ryhmän valmentajia:

– Heillä on hyvä tatsi siihen, miten lasten ja nuorten innostus pidetään harjoituksissa yllä. Treenit ovat riittävän monipuolisia, ja välillä tehdään myös ihan muuta, käydään yhdessä leffassa tai syömässä.

Vanhemmat eivät olleet pelanneet tennistä. Mika oli kilpaillut yleisurheilussa ja Anne kilpatanssissa. Bea ja perheen esikoinen Rosa olivat kokeilleet yleisurheilua ja muita lajeja. Mutta Lahden Kisapuiston palloilukeskus oli sopivasti hollilla.

– Ajattelin, että johonkin lajiin olisi hyvä keskittyä ja oppia pitkäjänteisyyttä. Niin päädyttiin tenniksen pariin, Mika muistelee.

Bea

Kun valmentaja yllytti Beaa kilpailemaan, Mika päätti katsoa, tehtäisiinkö sitä tosissaan. Fiona kulki mukana, ja pikkuhiljaa hänenkin pallonsa alkoivat mennä verkon yli.

Musiikissa kovan harjoittelun katsotaan kuuluvan lajiin, mutta urheiluun käytettyä aikaa yleensä kauhistellaan.

Viiden kuuden vanhana kilpailuhenkinen Fionakin siirtyi valmennukseen ja kisasi ensimmäistä kertaa 7-vuotiaana. Valmentajat sanoivat, että maila pysyy hyvin kädessä.

Fionan aloitusikä kolmen vanhana oli vanhemmista sopiva, mutta Bea olisi voinut aloittaa kilpailemisen jo nuorempana kuin kymmenvuotiaana. Kilpaurheilu kun vaatii aloittamista aina vain nuorempana, Mika huomauttaa.

– Musiikissa kovan harjoittelun katsotaan kuuluvan lajiin, mutta urheiluun vastaavasti käytettyä aikaa yleensä kauhistellaan. Kaikissa taitoa vaativissa lajeissa motoriikan kehittyminen vaatii varhaista aloittamista, jos haluaa kasvaa hyväksi.

Fiona

Tyttöjen valmennus etenee ikäkausia seuraavan suunnitelman mukaan. Valmennusvastuu on Pajulahdessa, mutta myös vanhempien, Kallioilla Mikan, pitää olla sisällä lajissa. Hän säätelee harjoitusten ja pelien määrät ja tietää, mitä ulkomaan pelejä kannattaa pelata.

Jos perhe ei huolehtisi tästä itse, täytyisi valmentajalle maksaa myös siitä; yksilölajissa ei mennä joukkueen mukana.

Bean ryhmässä on ollut Euroopan kärkityttöjä, joiden kautta Kalliot ovat nähneet, mitä sen tason saavuttaminen vaatii. He tahtovat tarjota lapsille mahdollisuuden päästä huipulle, myös kansainvälisesti.

Kun murrosikä lähestyy, monet uudet asiat alkavat kiinnostaa nuorta:

– Oma halu ratkaisee viime kädessä, pärjääkö nuori ja jatkuuko tekeminen, uskoo Mika.

Tytöt treenaavat maanantaista torstaihin noin 2,5 tuntia illassa. Lisäksi tiistai- ja torstaiaamuisin on tunnin harjoitus ennen koulua. Lajiharjoittelua on kymmenisen tuntia viikossa. Muu on Bealla lihaskunto- ja kestävyysharjoittelua, Fionalla ketteryyden ja kehonhallinnan kehittämistä.

Bea

Perjantai on vapaapäivä – paitsi jos viikonloppuna on kisat. Kisoista vapaana viikonloppuna on yleensä harjoitukset tai muuta tennikseen liittyvää.

Mika muistelee, että lapsuuden pihaleikeissä ja mäkiä tampatessa kului ainakin kymmenen tuntia viikossa. Anne kuittaa:

– Ohjattu harjoittelu on kuitenkin vähän eri asia kuin kavereitten kanssa liikkuminen.

Vakava urheiluharrastus vaatii taustalleen aika tavallista elämää. Puolen tunnin lipsuminen nukkumaanmenossa näkyy heti. Kun aamuharjoitukset alkavat seiskalta, on punkassa oltava kello kahdeksan.

Koulun jälkeen tyttöjen pitää muistaa välipala ja läksyt ennen treenejä. He ovat pieniruokaisia, joten sen vähän pitää olla kunnollista; hiilarivoittoista ja kevyttä lihaa, hiukan ylimääräisiä vitamiineja, joskus herkkujakin.

Perheen yhteinen aika pitää raivata kalenteriin, eikä silloin tehdä mitään erikoista; ajetaan maalle isovanhempien luokse tai tehdään yhdessä ruokaa. Tyttöjen vapaapäivät ovat kavereita tai leffakäyntejä varten.

– Erityisesti Bealle kaverit alkavat olla tosi tärkeitä, ja aikataulut syövät sitä osaa elämästä. Fionan väsymyksen huomaa siitä, että hän joskus nukahtaa autoon harjoituksiin ajaessa – mutta ei enää pois tullessa, Anne kertoo.

Vakava urheiluharrastus vaatii taustalleen aika tavallista elämää, Anne Kallio sanoo.

Hänestä tuntuu joskus hurjalta, että lapset ovat menneet aina vain syvemmälle lajiinsa. Toisinaan vanhemmille tulee sanaharkkaa tyttöjen harrastuksesta. Sanailu on Annesta ihan hyvä asia, jotta asioita tulee puntaroitua.

– Määristä tulee keskustelua. Minä olen totaalisen vapaapäivän kannalla. Mika ehdottaa joskus, että pitäisi mennä lyömään palloa myös perjantaisin. Kun panen vastaan, hän myöntyy tai perustelee, miksi kuitenkin pitäisi mennä.

Tavallinen arki ei rassaa, mutta sitä vastoin turnauksissa joskus syntyvät ”hallitsemattomat tilanteet”, iltamyöhäiset pelit ja yötä myöten matkustamiset kyllä. Eräänä sunnuntaina Fiona oli turnauksessa kentällä kahdeksan tuntia – ja ei kun seuraavana päivänä kouluun.

– Ihmeen hyvin hän jaksoi. Kun pääsee turnauksessa eteenpäin, antaa se myös positiivista fiilistä. Näin rankkoja päiviä on harvoin, mutta tekemistä riittää. Välillä tuntuu, että elämä menee liikaa tennis edellä, mutta juuri nyt on hyvä vaihe, Anne huomauttaa.

Rahaa harrastukseen kuluu vuosittain noin 10 000 euroa tyttöä kohti. Se merkitsee vähemmän lomareissuja tai talon remontointia. Aika on pois ystäviltä ja aikuisten menoilta, Anne arvioi.

– Haluamme kuitenkin antaa lapsille mahdollisuuden toteuttaa itseään niin kuin mekin nuorina.

Kriisejä ei tytöillä toistaiseksi ole ollut. Mika sanoo, että sitten pitää lopettaa, kun tennis ei näytä enää antavan tytöille mitään. Jotta sen huomaisi, vanhempien täytyy säilyttää kontakti heihin.

– Vanhempien pitää kannatella, mutta hienovaraisesti. Perheen keskustelukulttuurin pitää sallia ilojen, pettymysten, pelkojen ja surujen puiminen. Kun laji on yhteinen, tytöt puhuvat myös keskenään, Anna iloitsee.

Mistä tietää, ettei lapsi jatka pelaamista vain miellyttääkseen vanhempia?

Perheen yhteinen aika raivataan kalenteriin, kertoo perheen isä Mika Kallio.

– Vaikea sitä onkin tietää. Siksi olemme sanoneet tytöille, ettei voitto tai häviö vaikuta rakastamisen määrään. Emmekä kiristä jatkamaan sillä, kuinka paljon pelaamiseen on panostettu. Jos tytöt haluaisivat lopettaa, toivon, että he uskaltaisivat sanoa: ”Nyt mä en, kiitos, enää harrasta tennistä”, Anne toteaa.

Olemme sanoneet tytöille, ettei voitto tai häviö vaikuta rakastamisen määrään.

Kilpaurheilun hyödyt kokeneet vanhemmat tietävät, että harrastus antaa eväitä myös elämään yleensä: johdonmukaisuutta, sitkeyttä, pettymysten sietoa, kanssaihmisten huomioon ottamista, yhteisöllisyyttä.

Alkujaan hiljainen Fiona on oppinut pitämään puolensa kentällä. Ulkomaan turnausmatkat esimerkiksi Ranskaan, Espanjaan ja Viroon ovat antaneet itseluottamusta.

Urheileminen rytmittää elämää positiivisesti, vaikka kellon töllöttäminen joskus rasittaakin. Perhesunnuntaisin tytöt saattavat ihmetellä, ettei ole mitään tekemistä.

Matsit on parasta

Bea

Tennis vie Fiona ja Bea Kallion vapaa-ajasta suuren osan, mutta pelaaminen myös palkitsee.

– On hienoa, että on joku harrastus, ja ois outoa olla kaiket päivät tekemättä mitään, Bea muotoilee.

Hän pitää tekemisen määrää sopivana ja on saanut itse vaikuttaa siihen. Koululle ja kavereille jää tarpeeksi aikaa. Joskus ”sikakovan” fysiikkatreenin jälkeen tai ennen aamuharjoitusta väsyttää, mutta ei neito osaa kuvitella lopettavansa.

– Kaikki on mennyt tasaisesti. Isä hoitaa treenijutut, mutta kysyy, mitä haluan, ja voin joskus pitää vapaan viikonlopun tai vapaapäivän rankan kisan jälkeen.

Vuosi pari sitten Fiona harrasti tenniksen lisäksi uintia, yleisurheilua ja pianonsoittoa, mutta nyt tennis on korvannut ne kokonaan. Myös Fiona sanoo, että kavereille tai muulle rentoutumiselle jää tarpeeksi aikaa. Treeneissä hän tykkää harjoitusotteluista, joissa lasketaan pisteet.

Perjantai on tyttöjen ainoa vapaapäivä.

– Olen pienestä asti tykännyt tietää, miten menee, ja kisoissa pelaan yleensä paremmin kuin harjoituksissa. Yleensä vastustajan pelityylin tuntee etukäteen, ja silloin voi miettiä, mihin kannattaa lyödä.

Matsit ovat Beankin mielestä paras osa tennistä. Itseluottamus kasvaa, kun pääsee aloittamaan ja menee hyvin.

Kisoihin kuuluu myös jännitys, jota Bea tuntee lähinnä ratkaisevissa tilanteissa. Fiona jännittää joskus etukäteen, jos vastassa on hyvä tai samantasoinen vastustaja. Pelin alettua perhoset vatsassa rauhoittuvat.

– Kovin hyvin ei mene, jos rupeaa tiukassa paikassa jännittämään. Yleensä menen hetkeksi kentän laitaan ja sanon ittelleni, että ”nyt rauhallisesti” tai ”älä yritä liikaa”, Bea kertoo.

Fiona ja Anne Kallio.

– Joskus ottaa päähän ja saatan lyödä mailaa kenttään. Sanon itelleni, että ”mikä sulla oikein on”, ja sitten yleensä keskityn. Parasta kisamatseissa on, kun on itse johdolla tai saa kaverin ärsyyntymään hyvillä lyönneillä. Silloin pääsee niskan päälle, Fiona sanoo.

Hän itse ärsyyntyy esimerkiksi, jos ei saa palloa kenttään.

– Tänään treeneissä ärsytti kaikki. Pallo ei kulkenut ja tukka oli koko ajan silmillä, Fiona virnistää.

Voittaminen tuntuu tietty hyvältä, etenkin, jos on kova vastustaja, mutta entä häviäminen? No, heti ei puhuta mitään, sitten käydään läpi omat vahvuudet ja paikat, joissa olisi voinut toimia toisin, tytöt kertovat. Entä mitä tulevaisuudessa häämöttää?

– En mä oo oikein miettinyt sitä. Olis kiva, jos pääsisi pitkälle, mutta sen näkee sitten, Fiona tuumii.

– Kattoo mihin tää treeni riittää. Jos pääsisi vaikka ulkomaille. Jenkeissä on yliopistoon tennisstipendejä, Bea tietää.

Kilpaurheilua harrastavien lasten vanhemmille Bea antaa tällaisen neuvon:

– Että vanhemmat eivät pakottaisi, vaan lapsi saisi miettiä, mitä tekee. Ja että kannustaisivat paljon.

Hyvä fiilis kantaa

Urheilijoiden ja valmentajien psyykkisenä valmentajana sekä kouluttajana työskentelevän Paula Solanon mukaan lapsi jaksaa paljon, kun tekeminen on kivaa. On kuitenkin tärkeää, että vanhemmat tukevat urheilevaa lasta, eikä kaikista lapsista tarvitse tulla kilpaurheilijoita.

Tässä Solanon vinkkejä vanhemmille.

Miten lapsen saa harrastamaan liikuntaa?

– Pakko pois: kaikilla lapsilla ei tarvitse olla ohjattua liikuntaharrastusta, kunhan he liikkuvat päivittäin. Esimerkki auttaa ja harrastamisen pitää tuntua kivalta.

– Lapsi ohjautuu usein lajiin, josta vanhempi pitää, mutta vasta aika näyttää, onko se hänelle ominainen laji. Monipuolisuus on tärkeää, vaikka on myös lajeja, jotka täytyy kehityksen herkkyyskausien vuoksi aloittaa varhain.

Harrastaen vai kilpaillen?

– Se riippuu lapsesta sekä perheen rahan- ja ajankäytöstä. Toiset rakastavat kilpailemista, vaikka jännittäisi. Vanhempi voi tukea kilpailevaa lasta rauhallisesti. Kilpailemaan ei pidä pakottaa.

– Valitettavasti monissa lajeissa harrastus muuttuu kilpailemiseksi automaattisesti, ja jo nuorena on useita treenejä viikossa. Tarjolla ei ole riittävästi mahdollisuuksia pelkästään harrastaa. On ymmärrettävää, että harrastus loppuu, jos kilpaileminen ei tunnu kivalta tai treenejä on liikaa.

Miten urheilevaa lasta on paras tukea?

– Henkinen ja fyysinen jaksaminen perustuu riittävään uneen, lepoon ja hyvään ravintoon. Jos lapsi urheilee mielellään melkein aina, kaikki on hyvin. Lapset jaksavat yllättävän paljon, kun tekeminen on kivaa.

Entä kilpailevaa?

– Lasta voi auttaa löytämään oman tapansa rauhoittua ja keskittyä kilpailutilanteessa. Yksi lähtee aina voittamaan, toinen tekemään parhaansa. Parhaassa tapauksessa lapsi pystyy nauttimaan tekemisestä. On tärkeää, ettei lapsen omanarvon tunne riipu suorituksista ja että hän oppii ottamaan myös vastoinkäymiset vastaan.

Milloin hälytyskellojen pitäisi soida?

– Jos lapsi alkaa yhtäkkiä laiminlyödä treenejä, nukkumista tai syömistä, on alakuloinen tai väsynyt. Myös fyysinen ylirasitustila voi oireilla noin. Jos treeneihin ei ole kiva lähteä, kannattaa kuulostella, onko valmentajan tai kavereitten kanssa tapahtunut jotain ikävää. Fyysiseen ylirasitustilaan riittää joskus jo parin viikon tauko.

Entä jos nuori haluaa lopettaa urheiluharrastuksen?

Pakolla jatkaminen yleensä pahentaa tilannetta. Muutaman kuukauden tauko voi palauttaa motivaation – tai sitten lopetuspäätös varmistuu. Päätös pitää hyväksyä, vaikka olisi tehty paljon töitä ja panostettu urheiluun muutenkin, sillä kysymys on nuoren elämästä.