Koko perheen hoitaja

Raija-Liisa Jokinen, 56, valmistui kosmetologiksi 1980-luvun alussa. Vuonna 1984 syntyi perheen esikoinen, Samuli, jota Raija-Liisa halusi hoitaa mahdollisimman pitkään kotona.

Pian Raija-Liisa, Raisku, huomasi hoitavansa myös muutaman ystävänsä lapsia, ja kosmetologin ammatti vaihtui pikku hiljaa lastenhoitajan työhön. Ensi vuonna tulee täyteen 30 vuotta perhepäivähoitajana.

”Joka aamu kun lapset tulevat hoitoon, ilahdun heidät nähdessäni. Lasten pitää tuntea, että heitä rakastetaan. Sen pitää välittyä myös lapsen perheenjäsenille.” Ovensuussa Linnea ja Leo.

Hän hoitaa kotonaan Helsingin Kruununhaassa 3-vuotiasta Leoa, 5-vuotiasta Linneaa ja 6-vuotiaita Meriä ja Herttaa. Hoitolapset saapuvat Jokisten kotiin ripotellen aamukahdeksan jälkeen.

– Hoitofilosofiani ydin on, että lapset tulevat minun kotiini ja osaksi perhettäni. Hoidettavista lapsista muotoutuu oma erikoislaatuinen sisaruskatras ja heistä tulee hyvin läheisiä toisilleen.

Kodissa räiskyvät tunteet, mutta niille on tilaa. Riidat, kateus ja kiukuttelu näkyvät siinä missä rakkaus, ilo ja hellyyskin. Aina ryhmä kuitenkin hioutuu yhteen ja isommat oppivat huolehtimaan pienemmistään.

– Toki lapset haastavat minua ja ovat minusta mustasukkaisia, mutta sekin kuuluu perhe-elämään.

– Hoitolasten perheistä tulee minun perheitäni. Haluan päästä lähelle lasten läheisiä ja olla mukana lapsen elämässä laajasti. Vaikka hoitopäivä loppuu kello viisi, haluan olla henkisesti mukana heidän elämässään myös hoitopäivän ulkopuolella.

Raiskun on helppo jutella lasten kanssa heidän läheisistään, kun hän tietää, kenestä puhutaan. Hyvän yhteistyön perusta on, että perheet saavat tavallista läheisemmän suhteen hoitajaan.

Perhepäivähoitajan työ vaikuttaa koko Jokisten perheeseen, joka joutuu joustamaan tilastaan ja olemisestaan, kun lapset hoidetaan heidän kotonaan.

– Ilman perheen suostumusta tämä ei onnistuisi. Perheenikin kiintyy hoitolapsiin – ja toisin päin.

Ulos säällä kuin säällä

Raisku toimii myös puistotätinä, joten hoitolapset ovat päivittäin osa suurempaa yhteisöä. Se kasvattaa heidän sosiaalisia taitojaan ja helpottaa päivähoito- ja koulumaailmaan siirtymistä.

Tämä on kutsumusammatti, vaikkei ehkä trendikkäimpiä.

Puistoon lähdetään puoli kymmeneksi. Hoitolapset joutuvat olemaan kaksi ja puoli tuntia ulkona säällä kuin säällä.

– Se on erityisen tärkeää motorisen kehityksen kannalta, ja samalla lapsista kehittyy luovia erilaisissa sääolosuhteissa.

Puistossa syntyy myös upeita ystävyyssuhteita. Isommat lapset oppivat ottamaan huomioon pienempiään, ja lapset keksivät porukalla leikkejä.

– Ajan trendi on yhteisöllisyys. Lasten maailmassa yhteisöllisyyttä on ollut aina: on puhuttu meidän talon lapsista ja meidän puiston jengistä. Yhteisöllisyyden tunne syntyy helposti: lapset ovat avoimia ottamaan uudet tulokkaat mukaan, vaikka aikuinen sitä joutuisikin joskus avittamaan.

Kipeitä paikkoja

Ruoka maistuu pitkän ulkoilun päätteeksi. Raisku varmistaa,
että kaikki sujuu ongelmitta, ja nauttii lounaan vasta lasten syötyä.
Pöydän äärellä Hertta (vas.), Linnea, Meri ja Leo.

Kun puistosta tullaan kotiin syömään, on lapsilla kiljuva nälkä. Rutiineista pidetään kiinni: joku hoitaa ovikoodin, joku toimii keittiöapulaisena ja joku saa erikoislusikan, jos syödään soppaa.

Raisku haluaa ylläpitää perinteitä ja arvoja, jotka hän käy läpi perheiden kanssa jo ennen hoitosuhteen alkua. Aina on löytynyt yhteinen linja.

– Niitä ovat esimerkiksi omat kristilliset arvoni tai perheiden ruokakulttuuriin ja ekologisiin arvoihin liittyvät asiat. Minulla on ollut hoidossa lapsia, jotka ovat kasvissyöjiä tai käyttävät vain kestovaippoja, ja lapsia, jotka eivät kuulu kirkkoon, mutta silti voimme lasten kanssa käydä joulu- ja pääsiäismessussa.

– On pattitilanteitakin syntynyt, mutta avoimella asenteella niistä on aina selvitty ja yhteisymmärrys on löytynyt.

Vuosien varrelle mahtuu muutama tapaus, jossa hoitosuhde on loppunut.

– Vaikka päätös on ollut kipeä, uskon, että se on lopulta koitunut kaikkien parhaaksi.

Mitä pienempi lapsi, sitä tärkeämpiä ovat rutiinit, koska ne tuovat turvaa.

– Hoitolasten kasvaessa rutiinit menettävät merkitystään, ja niiden rikkomisesta tulee kivaa. Se onkin iltapäivän kantava ajatus. Pienenä ryhmänä voimme toteuttaa luovasti niitä asioita, jotka lapsista juuri sillä hetkellä tuntuvat kivoimmilta.

Ruuan jälkeen lepäillään ja leikitään. Pienemmät lapset menevät päiväunille, vanhemmat rauhoittuvat hetken kirjan ääressä ja jatkavat sitten keskenjääneitä leikkejään.

Kun ei ole valmista kaavaa, voidaan elää hetkessä. Vaihtoehdoista sopiminen sujuu lasten kanssa useimmiten yllättävän sopuisasti.

– Jos sopua ei synny, minä sanon viimeisen sanan.

Askartelun ja muun ohjatun tekemisen Raisku järjestää pedagogisesti ikäkausien mukaan. Hän myös kouluttaa itseään jatkuvasti.

– Pienessä ryhmässä lasten yksilölliset ominaisuudet tulevat hienosti näkyviin ja myös vaikeudet huomaa helposti.

Vuodet lasten kanssa ovat opettaneet Raiskulle käytännön kautta monia tärkeitä kehitykseen liittyviä asioita. Hän uskoo pystyvänsä reagoimaan ongelmiin varhaisessa vaiheessa sekä ohjaamaan perhettä hakemaan apua ja tukea.

– Koska olen yksin lasten kanssa, ei keskustelukumppania ole lähellä samalla tavalla kuin päiväkodeissa, mutta minulla on hyvä verkosto, joilta kysyä apua, kun tarve vaatii.

Hyvästien aika

Raiskun päivät ovat joskus raskaita, ja hän saattaa olla illalla aivan loppu.

Lapset haetaan viiteen mennessä. Hektisen päivän jälkeen tekee hyvää nostaa jalat hetkeksi ylös ja tyhjentää mieli päivän tapahtumista.

– Ilahdun silti aina, kun seuraavana aamuna pieni tuttu pää pilkistää oviaukosta.

– Erityisesti lomien jälkeen on ihana palata töihin. Lapsia on ollut valtava ikävä, ja hekin ovat ikävöineet minua.

Pidemmät jäähyväiset jätetään, kun lapset lähtevät esikouluun tai päiväkotiin.

– Eroja joutuu työstämään vähintään neljän vuoden välein. Ei se surua ole, vaan haikeutta. Jokainen lapsi omana persoonanaan jättää minuun muistijäljen.

Osa lapsista ei lähde koskaan pois, vaan he tulevat käymään Kimmo ja Raija-Liisa Jokisen kotiin vielä lukioiässäkin. Myös joistakin vanhemmista on tullut läheisiä, rakkaita ystäviä.

– Tässä työssä asiakkaisiin muodostuu elämän pituinen suhde.

Lähiaikoina Raisku saa uusia hoitolapsia, ja vaipat ja sormivärit otetaan taas esiin.

Raija-Liisan neuvoja

Vanhempi

• Anna aidosti aikaasi lapselle, ole kiinnostunut hänen tekemisistään. Keskity, kun hän esittelee tekemäänsä piirustusta, ja kuuntele, mitä päivän aikana on tapahtunut.
• Ole johdonmukainen. Ryhmän säännöt koskevat kaikkia, ja se selkeyttää lapsen arkea.
• Uskalla tuottaa pettymyksiä. Kukkamekko ei ole hyvä vaihtoehto vesisateella, eikä muumitaloa voi raahata hoitopaikkaan.
• Unohda ”tärkeät” puhelut lasta hakiessasi, huomioi hänet päivän eron jälkeen.
• Ole armollinen itsellesi, lapsesi rakastaa sinua, vaikket aina kaikkea jaksaisikaan.

Lapsi

• Leiki, laula, iloitse, pety, uhmaa, tottele, peuhaa, riehu, kuuntele rauhassa satua, piirrä, muovaile tai tee mitä vain: olet lapsi, saat olla oma itsesi.
• Aikuisten ilo ja tehtävä on auttaa sinua eri tilanteissa ja tunteissa.

Hyvä vaihtoehto

Kunnallinen perhepäivähoito täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Vuonna 1974 päivähoitolaki uudistettiin ja kuntien organisaation alle otettiin siihen saakka lähinnä yksityisesti toimineet perhepäivähoitajat. Nykyään perhepäivähoitajia on sekä yksityisiä että kunnallisia.

Parhaiten oman lähialueen hoitopaikat löytyvät kunnan nettisivuilta tai yksityisten perhepäivähoitajien omilta sivuilta.

Päivähoidon tarkastajana sosiaalihallituksessa pitkään toiminut Marjaliisa Kauppinen oli 70-luvulla rakentamassa päivähoidon uudistusta. Hän on vahva perhepäivähoidon puolestapuhuja.

– Lapselle on onni, jos hän saa mahdollisuuden aloittaa päivähoidon pienessä ryhmässä ja kodinomaisessa ympäristössä ja siirtyä sen jälkeen, viimeistään vuotta ennen kouluun menoa, isompaan päiväkotiryhmään. Toivoisin hartaasti, että perhepäivähoitopaikkoja olisi tarjolla enemmän. Se olisi lasten ja perheiden etu ja työllisyydenkin kannalta suotavaa.