Juureton Oulussa
Maailman pohjoisin koskaan pelattu irlantilainen jalkapallo-ottelu päättyi isän ja pojan kohtaamiseen pelikentällä. Kuva Juha Pekka Maaninen
Lokakuussa 2013 otettu valokuva on paljon symboli: isä kyykistyy reilun vuoden ikäisen poikansa eteen vihreässä peliasussa oululaisella jalkapallostadionilla. Tuttisuuta naurattaa.
Hymyilevä isä ojentaa kätensä, jotta poika voisi tulla syliin. On lokakuu ja hengitys huurtuu. Maailman pohjoisin koskaan pelattu irlantilaisen jalkapallon ottelu on juuri päättynyt. Samalla päättyi oululaistuneen irlantilaisen, Cathaoir Sónan, kuukausia kestänyt yhden miehen rutistus.
Tarina siitä, kuinka maahanmuuttajamies loi poikansa vuoksi maailman kansainvälisimmän irlantilaisen jalkapallojoukkueen Ouluun, sai alkunsa Irlannista. Siellä Sóna tapasi viehättävän lappilaistytön, joka oli vaihto-oppilaana Letterkenny Institute of Technologyssa. Pari muutti Ouluun pian häiden jälkeen 2008.
– Puolisoni tuli viimeistelemään tohtorintutkintonsa Oulun yliopistoon, ja lähdin mukaan. Aavistelin, että töiden löytäminen tuskin tulisi olemaan helppoa.
Kieli iski päälle kuin hyökyaalto.
Muutto hiljaiseen maahan oli sokki. Ensimmäisellä matkalla anoppilaan Sallan perukoille, Sóna näki bussin ikkunasta vain metsää. Ja sitä näkymää riitti tuntikausiksi.
– Käsittämätön kieli iski päälle kuin hyökyaalto. Elin kuplassa, jossa en ymmärtänyt puhetta ympärilläni.
Cathaoir huomasi olevansa samankaltaisessa tilanteessa kuin isoisänsä vuosikymmeniä aiemmin. Cathaoirin isoisä karkasi Virosta Irlantiin juuri ennen rautaesiripun laskeutumista ja jäi sille tielleen. Uudessa kotimaassa kaikki oli luotava alusta, kielestä lähtien.
Isoisä kuoli Cathaoirin isän ollessa vain nelivuotias, joten Viron puolen juuret ja uuteen kulttuuriin sopeutumisen haasteet jäivät kertomatta jälkipolville.
Suomen kielen salat alkoivat avautua maahanmuuttajien kielikurssilla. Siellä Cathaoir tutustui muiden muassa britti Kevin Venniin ja intialaiseen Priyanka Soodiin, jotka olivat myös muuttaneet Ouluun rakkauden perässä.
Samassa elämäntilanteessa olevat kolmikymppiset alkoivat viettää vapaa-aikaakin yhdessä, myös lasten ja puolisoiden kera. Porukka kasvoi hiljalleen, ja pian kasassa oli värikäs kansainvälinen perhe – turvaverkko, joka sai vieraan kulttuurin tuntumaan enemmän kodilta.
Töiden kanssa on ollut vaikeampaa.
– Graafiseksi suunnittelijaksi työllistyminen on ollut mahdotonta. Olin vähällä kouluttautua uudelleen logistiikka-alalle, mutta päätin jatkaa vielä yrittämistä. Sain harjoittelupaikan ensin sanomalehdestä ja myöhemmin mainostoimistosta.
Kellan kutsuu isäänsä suomalaisittain isiksi. Isänsä kanssa Kellan puhuu englantia ja äitinsä kanssa suomea.
Kellan syntyi keväällä 2012. Samoihin aikoihin Cathaoirista alkoi tuntua, että Pyhän Patrikin päivän ja Irish Festival of Oulu -tapahtumien aikoihin viriävään keskusteluun irlantilaisen jalkapallojoukkueen perustamisesta pitäisi viimein tarttua. Irlantilaiskulttuurilla oli pohjoisessa jo vahva jalansija, ehkä sen ympärille mahtuisi urheiluakin.
Cathaoir tutustui lajiin vasta koulussa, jossa ulkomaalaisen poikaa oli helppo kiusata ja jättää syrjään. Mutta pelissä lahjakas poika pääsikin loistamaan ja tunsi vihdoin itsensä hyväksytyksi. Jalkapallo pelasti miehen uudelleen, kun Cathaoir perusti Oulu Irish Elks GAA:n avioeronsa aikoihin.
Eropäätös oli vaikea. Cathaoir oli huomannut käyttäytyvänsä kuin isänsä: kasaavansa parisuhteen ongelmia vuoreksi sisälleen, kunnes oli pakko iskeä nyrkillä seinään.
– Sitä perintöä en halunnut jättää pojalleni. Ajattelin, että olen parempi isä, jos eroamme.
Eron jälkeen hän asetti poikansa elämässään ykkössijalle ja suuntasi jäljelle jäävän energian joukkueeseen. Jalkapallo antoi yksinäiselle isälle mahdollisuuden tuntea itsensä tarpeelliseksi.
Arki jakaantui Kellan- ja Elks-päiviin – jälkimmäinenkin lapsi vaati paljon huomiota.
Avioerosta selviytymistä helpotti se, että joukkueen ensimmäiset kuukaudet olivat taianomaisia. Paikalle saapui aina uusia ihmisiä, jotka lähtivät harjoituksista silmät loistaen. Pian treeneissä kävi naisia ja miehiä yli kymmenestä maasta.
Cathaoir Sóna perusti Oulu Irish Elksin, jotta Kellan pääsisi vartuttuaan tutustumaan myös irlantilaiseen kulttuuriin. Kuva Juha Pekka Maaninen
Kahden vuoden aikana joukkueeseen on tullut kymmeniä uusia jäseniä, vaikka monia on elämäntilanteensa vuoksi lähtenytkin.
– Elks on kuin iso kansainvälinen perhe, jonka kanssa pidetään yhtä vapaa-aikanakin. Yhdessä treenataan muitakin lajeja, käydään leffassa, ulkona ja jopa reissussa.
Kiusoittelevan sisarellinen ilmapiiri sekä naisten että miesten joukkueiden kesken on saanut pelaajat kutsumaan yhteishenkeä Elks Loveksi.
– Yksi pariskuntakin meillä on ollut, Cathaoir nauraa.
Töitä Cathaoir ei ole vielä löytänyt, mutta suomalainen byrokratia on kyllä tullut tutuksi.
– Käsittämättömintä on, miten vaikeaa on tehdä pieniä töitä työttömyysaikana. Yhden työn ottaminen voi vaikuttaa kuukausien päähän, eikä virastoissa kukaan kerro, miten pitäisi toimia ja millaisia seuraamuksia työnteosta tulee, Cathaoir tuskailee.
Kokemuksistaan huolimatta hän uskalsi yrittäjyyskurssin jälkeen perustaa toiminimen, jotta voisi vastaanottaa paremmin graafisen suunnittelijan töitä ja kuvauskeikkoja.
– Koska en pystynyt hankkimaan riittävästi palkallisia töitä, oli pakko jatkaa freelancer-pohjalta.
Cathaoirille on onneksi ollut hyötyä kansainvälisestä perheestä ja jalkapalloyhteisöstä töidenkin kannalta.
– Olen saanut muutamia suunnittelutöitä yrittäjäystäviltäni ja jalkapallon myötä taas pääsin luomaan Gaelic World Sports -lehteä, jolle on löytynyt ostaja. Hyvällä tuurilla työ jatkuu myynnin jälkeen jopa palkallisena! Cathaoir iloitsee.
Kielikurssilaisten ympärille muotoutunut ystäväpiiri pitää edelleen yhtä. Nykyisin porukkaan kuuluu parikymmentä noin kolmikymppistä Oulussa asuvaa maahanmuuttajaa ja suomalaista.
Kansainvälisellä perheellä on perinteitä: esimerkiksi vappua ja Suomen itsenäisyyspäivää juhlitaan aina yhdessä. Joskus yhteen kokoonnutaan amerikkalaisten kiitospäivänä tai jonkin muun maan juhlapäivänä. Jostain päin maailmaa juhlaan löytyy aina syy.
– Monilla meistä on samanikäisiä lapsia, joten tapaamme paljon perheiden kesken. Muutin juuri lähemmäksi muutamaa perhettä, joiden luo on vain lyhyt pyörämatka Kellanin kanssa.
Kellanin äiti asuu uuden perheensä kanssa Oulun lähellä Kempeleessä, josta Cathaoir hakee poikansa linja-autolla luokseen joka viikko.
– Minun luonani Kellan ei ole päivähoidossa, koska pystyn järjestämään harvat työni niille päiville, jolloin hän on äidillään.
– Kun äidilläni oli vielä toimiva skype-yhteys, soittelimme silloin tällöin. Viimeksi olimme yhteydessä puhelimitse Kellanin syntymäpäivänä keväällä, ja sitä ennen ties milloin viimeksi, Cathaoir pahoittelee.
Hetkittäin iskee koti-ikävä. Sisareni tyttären ensimmäistä elinvuotta seurasin vain valokuvista.
Heinäkuussa hän matkusti poikansa kanssa perheensä luo Movilleen. Edellisestä matkasta Irlantiin olikin ehtinyt kulua jo puolitoista vuotta.
– Olen päättänyt asua Suomessa siihen asti, että Kellan on täysi-ikäinen. Unelmani olisi työ, jota voi tehdä mistä tahansa, ja voisin siten myös käydä useammin Irlannissa, Cathaoir haaveilee.
Se, millainen suhde Kellanilla tulee olemaan Irlannin puolen sukuunsa, askarruttaa isää.
– Poika on vielä niin pieni, ettei voi itse puhua puhelimessa heidän kanssaan. Jos säännöllistä valokuvien katsomista ei lasketa, Kellanin ja hänen isovanhempiensa yhteydenpito on nollassa. Se on traagista.
Kellanin äiti oli eron aikoihin huolissaan siitä, että poikaa alettaisiin kiusata samoista syistä kuin isäänsä aikoinaan ja siksi, etteivät vanhemmat asu yhdessä.
– Yritän antaa Kellanille valmiudet tuollaisten tilanteiden ymmärtämiseen ja hoitamiseen, mutta ei lastaan voi suojata maailmalta.
Cathaoir ei itsekään kasvanut perinteisessä ydinperheessä. Hänen isänsä oli ollut pojan syntymän aikoihin vielä naimisissa edellisen puolisonsa kanssa, ja Cathaoirin vanhempien suhde oli isän asumuserosta huolimatta pitkään salaisuus. Katolilaisyhteisössä avioliiton ulkopuolisia suhteita ei sallittu, ja avioerokin oli kielletty vuoteen 1996.
Lastaan ei voi suojata maailmalta.
Viisivuotiaaksi Cathaoir asui äitinsä ja sisarpuolensa kanssa vuokrakasarmissa.
– Isän puolen isoäitini ei tiennyt minusta. Kun hän kuoli, vanhempani saattoivat viimein muuttaa yhteen. He menivät naimisiin, kun olin parikymppinen.
Cathaoir kokee, että lapsen voi kasvattaa myös avioliiton ulkopuolella.
– Tärkeintä on elää sydämensä mukaan, se antaa lapselle parhaan mahdollisen esimerkin. Jos olisin jäänyt poikani kiusaamisen pelosta avioliittooni, olisin toiminut sydäntäni vastaan ja uhrautunut. Se olisi ollut vahingollinen viesti pojalleni.
Kuka?
Cathaoir Toirdealbhach Sóna
Syntyi 19.5.1982 Irlannin Letterkennyssä.
Ammatiltaan graafinen suunnittelija.
Muutti Ouluun 2008 suomalaisen aviovaimonsa kanssa.
Poika Kellan syntyi keväällä 2012. Sónat erosivat keväällä 2013 ja jakoivat poikansa huoltajuuden.
Perusti kesällä 2014 toiminimen Tall Irishman. Tällä hetkellä pääosin työtön, mutta tekee suunnittelu- ja valokuvaustöitä freelancerina.
Harrastaa irlantilaista jalkapalloa ja perusti Oulu Irish Elks GAA -joukkueen keväällä 2013. Toimii sen pelaajavalmentajana ja puheenjohtajana. Futiksen lisäksi valokuvaa ja retkeilee vapaa-aikanaan.
Byrokratia lannistaa monet
Priyanka Sood muutti miehensä kanssa Intiasta Suomeen 2009 odottaessaan Enya-tytärtään.
Intialaislähtöinen Priyanka Sood sai viiden vuoden työnhaun jälkeen vakituisen paikan monikulttuurisen työn koordinaattorina Oulun kaupungilta tämän vuoden tammikuussa. Hän muutti miehensä kotimaahan Suomeen vuonna 2009 ollessaan raskaana. Kokemuksensa ja työnsä kautta Priyanka on näköalapaikalla sen suhteen, millaisia vaikeuksia maahanmuuttajat maassamme kohtaavat.
– Täällä on vain yksi tapa edetä asioissa ja ulkomaalaisten on mahdotonta tietää sitä. Virastojen työntekijät tietävät vain oman osastonsa asioista, eikä ole yhtä tahoa, joka voisi kertoa yleisesti siitä, kuinka asiat toimivat.
Liian moni parisuhteen vuoksi maahan muuttanut on Priyankan mukaan vain puolisonsa tietojen varassa.
– Jos ei osaa kieltä sujuvasti, ei saa töitä. Ja kun ei saa töitä, ei voi oppia kieltä.
Sood on seurannut ystävänsä Cathaoirin kamppailua paikkansa löytämiseksi:
– Yksinhuoltajilla on vaikeaa, mutta maahanmuuttajayksinhuoltajilla on vielä vaikeampaa. Cathaoir on fiksu ja kova tekemään työtä, mutta pelkään, että vuosikausien yrittäminen ilman onnistumista on vähitellen tekemässä hänestä pessimistin, Priyanka huolehtii.
– Hänen tarinansa on yksi monista vastaavista. Toivon todella, että hän onnistuu löytämään paikkansa myös ammatillisesti.
Vain työpaikka puuttuu
Kevin Vennin Maggie-tytär on samanikäinen Cathaoir Sónan Kellan-pojan kanssa.
Kevin Venn muutti vaimonsa Maijan kotikaupunkiin Ouluun vuonna 2010, kun oli menettänyt työnsä kotimaassaan Isossa-Britanniassa.
– Kun muutimme tänne, ajattelimme, että asioiden järjestyminen vaatisi melkoista rimpuilua, mutta kaikki onkin järjestynyt aika helposti. Vain töiden löytäminen on ollut vaikeaa.
– Kielikurssilla tapaamillani kavereilla on ollut suuri vaikutus siihen, että elämä Suomessa tuntuu hauskalta ja helpolta.
Kevinillä ei ole ollut vaikeuksia Kelan tai TE-toimiston kanssa, mutta logistiikka-alalle kouluttautumisen myötäkään töitä ei ole löytynyt.
– En silti halua valittaa. Minulla on ihana avioliitto, kaunis kolmevuotias tytär ja iso talo, joita en olisi saanut, jos olisin jäänyt Isoon-Britanniaan.
Kevin liittyi kielikurssilla tapaamansa Cathaoirin perustamaan jalkapallojoukkueeseen.
– Rakastuin lajiin! Elks kokosi alusta pitäen yhteen ihmisiä eri elämänalueilta – ja ympäri maapalloa!
