Hyppää sisältöön

Iloisia uutisia!

Julkaistu
Iloisia uutisia!

Kirjoitan nopean päivityksen kun Pepe nukkuu päiväunia ja minä pakkaan sekä hoidan paperiasioita. Tänään lähdemme kolmisin lomareissulle, jee!

Lista on laiskan kirjoittajan väline, joten tällä kertaa kirjoitan listan, siitä mitä viime kuukausina on tapahtunut.

-Pepe on ihana, suurisilmäinen ja hymyileväinen poika, joka viihtyy nykyään mieluiten kahdella jalalla tukea vasten, välillä hän irrottaa toisen kädenkin. Hän myös kyykkää ylös-alas-ylös-alas… Hän melko harkitsevainen liikkeissään eikä ole pahasti pää kolissut.

-Löimme vetoa, koska tulee ensi askeleet. Minä veikkaan, että viikon sisällä, muut että ensi vuonna.

-Kävin kaksi kertaa uraohjauksessa. Se kirkasti lisää arvojani ja toiveitani työn suhteen.

-Hain työpaikkaa. Työ on projektityötä pienessä järjestössä nuorten parissa! Kaikkea sitä, mitä toivoin.

-Sain työn, vaikka siihen oli 53 muutakin hyvää hakijaa. Olin järkyttynyt ja onnellinen, että nytkö tämä toivottu muutos tapahtuu!

-Pepen isä jää isyysvapaalle, mikä ei olisi ollut mahdollista ilman minun työllistymistäni.

– Sitten kun lapsemme on kahta viikkoa vaille vuoden, hän aloittaa päiväkodissa.

-Tulemme asumaan keskustassa ja päivähoitokin on melkein naapurissa. Työpaikalle on 3 kilometriä ja toivon, että arjessa ei tarvitse paljon autoa jatkossakaan.

-Syksyn aikana olen karsinut tavaraa ja kirjautunut pois uutiskirjelistoilta urakalla. Olen vauva-aikana jäänyt jämäkkään somekoukkuun ja siitä alkaa luonnollinen vieroitus kun aloitan työt.

-Olen myös pohtinut, mitä jään Helsingistä kaipaamaan. Muutamia ystäviä ja tuttavia tietenkin. Upeaa eteläistä vehreyttä ja kauniita merimaisemia. Hyviä ravintoloita. Esteetöntä ja maksutonta julkista liikennettä. Todennäköisesti tulemme kyllä käymään täällä jatkossakin.

-Olen myös pohtinut tarkkaan jo seitsemän vuotta mitä saamme Iisalmeen muutolla; tiiviin perheen ja suvun turvaverkon, ystäviä lähelle ja kompaktin, sujuvan arjen. Tärkeimmät harrastukseni eli luonnossa liikkuminen, lukeminen, jooga ja sen sellaiset voivat jatkua yhtä hyvin siellä kuin täälläkin.

-Olen myös tuntenut kaikkia tunteita raivosta helpotukseen liittyen asuntomme kosteusvaurioon. Koska virhe on rakenteellinen eikä akuutti vahinko, vakuutus ei korvaa mitään. Onneksi asumme taloyhtiössä, joka on vastuussa juuri niistä rakenteista joissa vika on. Mutta kalliiksi käy! Ja parempi, että me löysimme sen nyt, kuin  seuraava asukas. Sanon vain, että kannattaisi ehkä tehdä kerralla kunnolla ja varmistaa vielä, että on tehty mitä sovittu, kun on kyse vesieristeistä.

-Muutokset vievät kyllä energiaa. Varsinkin kun ne ajoittaa kaamoskuukausille. Onneksi olemme olleet terveinä yhtä flunssaa lukuunottamatta ja yöt sujuvat kaikilta nukkuessa.

-Blogi loppuu ensi kuukauden jälkeen, ehdin kirjoittaa vielä nopeat muuton jälkeiset kuulumiset ensi kuussa.

Ihmisen pitää kuunnella itseään. Vaikka muutoksen tekeminen on pelottavaa, kun mieli alkaa keksiä epäonnistumisen mahdollisuuksia ja valtavia haasteita niin harvoin ne ennakkohuolet ja pahimmat skenaariot kuitenkaan toteutuvat. Olen luottavaisin mielin ja ainahan voi tehdä korjausliikkeitä, jos on tarvetta!