Hyppää sisältöön

Katso, mitkä asiat joko auttavat tai estävät yksinhuoltajien selviytymistä!

Pienituloinen yksinhuoltajaäiti voi jäädä kotiin, jos hän pelkää, että köyhyys siirtyy hänen lapsilleen
Julkaistu
Teksti Antti Vanas
Kuvat Mostphotos
Katso, mitkä asiat joko auttavat tai estävät yksinhuoltajien selviytymistä!

Pienituloiset yksinhuoltajaäidit pelkäävät usein, että köyhyys siirtyy heidän lapsilleen. Estääkseen tämän he saattavat panostaa lapsiinsa oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Äitejä pelottavat myös köyhyyteen liitetyt kielteiset leimat. Yhteiskuntakelpoisten kansalaisten kasvattaminen on keino vastustaa ennakkoluuloja ja saada arvostusta muilta ihmisiltä.

Tämä ja paljon muuta selvisi tutkimuksessa, jossa analysoitiin 31 köyhyyttä kokeneen suomalaisen yksinhuoltajaäidin haastattelua. Haastateltujen äitien lasten iät vaihtelivat taaperoista aikuisiin. Muutaman äidin lapset olivat olleet sijoitettuina kodin ulkopuolelle.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä THL:n Sokra-koordinaatiohankkeen, Kelan tutkimusosaston ja Kunnallisalan kehittämissäätiön kanssa. Sokra-hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.

Pyrkimys hyvään vanhemmuuteen voi ajaa yksinhuoltajat tekemään valintoja, joista osa on vastakkaisia sosiaaliturvajärjestelmän tavoitteiden kanssa. He voivat esim. päättää jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan sen sijaan, että menisivät pienipalkkaisiin töihin.

Sosiaaliturvajärjestelmällä on toki muitakin tavoitteita kuin äitien patistelu töihin. Tutkimus osoittaa, että pienikin lisätuki esim. lasten harrastuksiin voi vahvistaa pienituloisten äitien mahdollisuutta onnistua kasvatustehtävässään ja auttaa katkaisemaan ylisukupolvisen huono-osaisuuden kierteen.

Tutkimuksen tulokset tiivistyvät muutamaan mielenkiintoiseen huomioon asioista, jotka voivat joko auttaa tai estää yksinhuoltajien selviytymistä:

  • Sosiaaliturva luo toimeentulon perustan, mutta sen nöyryyttäviltä tuntuvat käytännöt voivat hankaloittaa arkea.
  • Yhteisöllisiä toimintavalmiuksia syntyy esim. niin, että naapurit alkavat vaihtaa keskenään tiskivuoroja leipäjonokäynteihin tai kokoontuvat hoitamaan yhteistä viljelypalstaa.
  • Vähävaraisillakin vanhemmilla on ulottuvillaan mahdollisuuksia, kuten päivisin järjestettävät maksuttomat harrastukset ja lapsen koulunkäynnin tukeminen. Mahdollisuudet voivat kuitenkin jäädä hyödyntämättä kiireen takia. Pienituloisella yksinhuoltajalla tämä vaikuttaa pohdintaan siitä, jäädäkö kotiin vai mennäkö töihin.
  • Henkiset tai fyysiset mahdollisuudet irrottautua huolien täyttämästä arjesta ovat tärkeitä, jotta vaikeudet eivät kasaudu mielenterveyden ongelmiksi. Jos lomaan ei ole varaa, irrottautumista palvelevat satunnaiset törsäyspäivät ja haaveilu.
  • Jotta yksinhuoltajat voisivat kunnolla hyödyntää omia valmiuksiaan, sosiaalialan ammattilaisten on osattava tukea niitä.

Tutkimus Lone mothers’ experiences of poverty in Finland – a capability approach julkaistiin Nordic Social Work Research -verkkolehdessä syyskuussa 2020.